Love is in the air!

Jouluaatto, Vapahtajamme syntymäpäivä, lähenee loppuaan. 2000 vuotta sitten Jumalan pelastussuunnitelma sai konkreettisesti alkujysähdyksensä. On ollut hyvä aika palauttaa mieleen tuo asia ja muistella sitä, mitä omassa elämässä ja sisimmässä on tuon totuuden avauduttua tapahtunut.

Joitakin päiviä sitten kirjoittelin näin:

Petrus Ahosen laulu kolahti tänään taas

"Hyvä oot, väkejä pelastaja,
uskossa saamme sinut kohdata."

Petruksen laulu sai heräämään siihen että todellakin, vain uskossa saamme kohdata Hänet ja nähdä Hänet! Halleluja, kiitos Isä! Kiitos siitä että saan olla uskossa, siitä hyvästä, että laput ovat pudonneet silmiltäni ja saan nähdä sinun kättesi jäljet kaikkialla ympärilläni, saan nähdä ja tuntea, että meillä ON elävä, todellinen Jumala joka toimii! Ympäri maailmaa, joka päivä! Jumala rakastaa samalla tavalla jokaista, jo hänet löytänyttä kuin sitä joka vielä on eksynyt, vaikka vasta nyt sen näen. Hän antaa auringon paistaa samalla tavalla niin uskovalle kuin uskomattomalle, vaikka vasta tällä puolella huomaan sen.

Kun viimepäivinä olen lukenut Raamattua, näen siinä Jumalan uskomattoman suuren hellyyden ja huolenpidon meitä ihmisiä kohtaan. Näen että Hän kuin epätoivoisesti tahtoisi pitää meistä aivan jokaisesta huolta ja katsoa ja varmistaa, että meillä on kaikki hyvin. Jumala katsookin aivan meidän jokaisen perään, Hän näkee jokaisen askeleemme, eikä yksikään ajatuksemme ole Häneltä salassa. Aina Hän ei voi suojella meitä, silloin kun me emme tunne häntä tai halua tuntea Häntä. Jumala on antanut meille Raamatussa käskyjä meille. Ennen nuo lait ja käskyt, ehkä jo ihan (minua ei määräillä-)periaatteen vuoksi, nostivat niskavillani pystyyn. Nyt olen saanut pysähtyä, karistaa ylpeyteni ja ennakkoluuloni harteiltani, ja nähdä noiden käskyjen todellisen sisällön: että ne ovatkin Isän ohjeita meille, jotta meillä olisi hyvä olla. Noiden käskyjen tarkoitus on todellakin varjella meitä satuttamasta itseämme, jotta säästyisimme niiltä syviltä haavoilta ja arvilta, joita moni meistä on hänestä erossa elämällä ehtinyt hankkia. Jumala rakastaa minua ja sinua niin paljon! Eikä halua nähdä meidän kärsivän. Se elämä ja elämäntyyli jota maailmassa arvostetaan ja pidetään oikeana, aiheuttaa väkisten kärsimystä, jota meidän ei ole tarkoitettu kärsivän. Kärsimys tulee viimeistään siinä kohdassa kun ymmärtää Jumalan rakkauden ja suunnitelman meitä kohtaan: Ymmärtää, että näin sen olisi pitänyt kaikenaikaa olla.
Sanonta rakkaus parantaa, pitää kuitenkin ja todellakin paikkansa, ja Jumala on rakkaus. Tuon faktan pohjalta voi miettiä mitä Jumalasta, Hänen kanssaan elämisestä ja ilman Häntä elämisestä kerrotaan tutussa kolossalaiskirjeen kohdassa:

Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.
Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi.
Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi.
Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa;
kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii.
Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä puhuminen lakkaa, ja tieto katoaa. Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista. Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista.

Yksi kohta raamatussa on viime aikoina liikuttanut minua erityisesti: Mooseksen kirjassa kerrotaan kuinka Jumala loi kaikki eläimet ja toi ne ihmisen luo, nähdääkseen kun tämä antaa kullekkin oman nimen. Hymy tulee huulille väkisten kun ajattelen tuota näkyä :) Näen Jumalan innostuneet, kirkkaat kasvot kun hän seuraa mitkä nimet hänen lapsensa, ihminen, keksisi kaikille eläimille. Tuossa pienessä kohtauksessa todellakin näkee koko jutun ytimen: Sen että Hän on meidän Isämme ja me olemme Hänen rakkaita lapsiaan!
Raamattu on täynnä tuollaisia kohtauksia, mistä Jumalan rakkaus oikein huokuu läpi :) Suurin noista kohtauksista tietysti on Jeesuksen elämä ja ristiin naulitseminen: Jotta me voisimme elää yhteydessä toisiimme,Isä ja lapsi!

Vapaus valita

Niskavillani nousivat tänään totaalisesti pystyyn - asiakas halusi minun etsivän hänelle saatananpalvonnasta kertovan kirjan. Eihän minun tiskin takana saisi mitenkään reagoida, eikä ilmeeni varmaan tilanteessa värähtänytkään. Silti sydämessäni kauhistuin ja hätäännyin kun katsoin tuota, viimeisillään raskaana olevaa, naista. Olisin halunnut kysyä: MITÄ SINÄ TÄSTÄ KIRJASTA HAET? Olin kertakaikkisen iloinen kun tuota kirjaa ei harjoittelupaikkani kirjastosta löytynyt. Huh! Toivon todella ja rukoilen että saatanan etsiminen jäi siihen.

Viime aikoina olen ollut monissa keskusteluissa joissa aiheena on ollut ihmisten pahuus tavalla tai toisella. Ihmiset todentotta saavat ja ovat saaneet uskomattoman määrän pahaa aikaan; ihmiset pystyvät sellaiseen pahuuteen, jota on inhimillisesti vaikea käsittää. On väkivaltaa, sotia, nälänhätää, ihmisoikeusrikkomuksia, luonnon tuhoamista.. Eräs ystäväni julistautuu ihmisvihaajaksi; hän vihaa lajiamme (tuosta varmaan käykin selväksi, että ystäväni ei ole uskovainen), koska tuhoamme ympäristöämme ja olemme itsekkäitä. Koska hän itsekin on ihminen, hän vihaa myös itseään. Toinen menetti uskonsa Jumalaan juutalaisvainojen takia. Kun puhutaan pahuudesta, nouseekin usein esiin kysymys "Jos Jumala on olemassa, miten tälläinen on mahdollista?"

Yrjö Jylhän suomentamassa runossa on kautta rantain hyvin sanottu se, mitä itse ajattelen tällä hetkellä pahuudesta ja sen suhteesta Jumalaan: ”Jos me seilaisimme merta,/ kunnes laiva uppos kerta,/ lapsellista siitä sentään/ merta syyttää ois." (Viimeinen Merilaulu).

Tuo tänään kohtaamani nainen osoittaa hyvin ihmisen ja maailman tilanteen: Jumala loi ihmisen rakkautensa kohteeksi. Jumala ei kuitenkaan halunnut ihmisen robottimaisesti ja sieluttomasti palvovan ja rakastavan itseään ja antoi siksi ihmiselle vapaan tahdon. Jumala antoi ihmiselle myös omantunnon ja vallan hallita kaikkea mikä maanpäällä elää ja liikkuu. Jumala halusi antaa meille mahdollisuuden itse valita haluammeko elää yhteydessä häneen ja hänen (hyvän) suunnitelmansa mukaan. Mutta aivan kuten surullisen kuuluisat Aatami ja Eeva, me jatkamme samalla tiellä kuin he: valitsemme edelleen selän kääntämisen Jumalan sanaa ja tahtoa vastaan. Sokeudumme vallan ja oman edun ajamisen himossamme ja valitsemme pahuuden.

Kuitenkin, siinä missä ihmisvihaaja-ystäväni toivoo pahan lajimme pikaista sukupuuttoa ja tuhoutumista maanpäältä, minä tunnen sääliä ihmisiä kohtaan. Katson maailmaa ja ajattelen, että ihmiset ovat eksyksissä ja elävät totuudesta osattomina. Ei juutalaisvainot olleet Jumalan suunnitelmissa, ei sota, nälänhätä, valheet ja väkivalta ole Jumalan suunnitelman mukaisia asioita. Nuo kaikki asiat ovat seurausta ihmisten valinnoista ja ajatusketjuista, joilla ei usein ole mitään tekemistä Jumalan kanssa. Jumala on surullinen kaikesta tästä. Kun Jumala loi maailman Hän "katsoi kaikkea tekemäänsä ja kaikki oli hyvää." Tämä oli se mitä Jumala oli suunnitellut ja halunnut ihmiselle.

Useimmat unohtavat, että Saatanan valta maanpäällä on hyvin todellinen asia - hän hämmentää ja sekoittaa ihmisen mieliä, jotta he eivät näkisi totuutta. Se saa halujemme seuraamisen vaikuttamaan luonnolliselta oikeudeltamme, se saa himoitsemaan materiaalia ja hakemaan onnea rahasta, rakkaudesta, päihteistä..jne. Mikään noista asioista ei kuitenkaan täytä ihmisen sisintä lopullisesti - ja mitä kauemmin Paholainen saa juksattua ihmisiä, sitä onnellisempi se on. Uskomaton nykyihminen ei voi käsittää, että Jumalan herruuden tunnustaminen ja eläminen yhteydessä Häneen, Hänen mielensä mukaista elämää, onkin todellista vapautta, elämä vapaana orjuudesta!

Jumala valmisti Pojassaan meille tien valoon, vapauteen ja Elämään. Mitä tahansa valintoja olemmekin elämässämme tehneet, mitä tahansa rikkomuksia olemmekaan tehneet itsellemme ja lähimmäisillemme, meillä on tänä päivänä vapaus valita toisin; toinen tie ja totuus. Saamme valita antaa Pyhän Hengen muuttaa meihin, muuttamaan sydämiämme.

Johanneksen evankeliumissa on monelle tuttu kertomus aviorikoksen tehneestä naisesta. Se on kertomus Jeesuksen armosta ja uskosta siihen mitä tuo armo saa aikaan. Tuohon aikaan aviorikoksen tehneelle naiselle kuulunut rankaisu olisi ollut kivitystuomio. Fariseukset ja lainoppineet tulivat kysymään asiaan Jeesuksen mielipidettä (saattaakseen hänet ansaan, mutta jokatapauksessa). Jeesus vastasi "Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven." Yksi kerrallaan miehet lähtevät pois. Jeesus kysyi naiselta: Eikö kukaan tuominnut sinua?" "Ei" vastasi nainen. "En tuomitse minäkään." "Mene, äläkä enää syntiä tee. "

Omasta kokemuksestani voin sanoa että se rakkaus mikä sisältyy siihen että Jumala antaa syntini anteeksi sitä millään ansaitsemattani, saa ihmeitä aikaan! Se rakkaus antaa halun ja voiman elää uudenlaista elämää, johon pelkän pakon edessä ei koskaan pystyisi.

Kiitosaiheita

Ajattelin ensin, että kirjoitan miten kuluttava kulunut viikko on ollut, mutta sitten menin saunaan ja vastoin odotuksiani, astuin lämpimään saunan eteiseen ja suihkutilaan. Saunan ovi oli jäänyt raolleen ja huoneet lämmenneet. Se tuntui aivan Jumalan lahjalta! Tavallisesti kaikki muut tilat paitsi sauna ovat superkylmiä.

Ajattelinkin sitten synkistelyn sijaan miettiä joitain asioita mistä olen kiitollinen.. esim..

Kiitos piparkakkutaikinasta ja kiitos kaikista ihmisistä, jotka ovat olleet vuosisatojen aikana mukana vaikuttamassa siihen, että piparkakkutaikina maistuu nykyään siltä kun maistuu. Kiitos kesästä, laitureista ja siitä että Suomi on tuhansien järvien maa. Kiitos lumienkeleistä. Kiitos nuotioista ja siitä että niissä paistetut makkarat maistuu hyvältä sinapin kanssa. Kiitos kahvintuoksusta. Kiitos vihreistä ruohotahroista vaatteissa kesäisin. Kiitos jalkapallosta. Kiitos mansikoista. Kiitos kirpeästä talvisäästä ja tähtiöistä. Kiitos uimahalleista. Kiitos kirjallisuudesta. (Kiitos Pikku Prinssi kirjasta). Kiitos musiikista ja musikaalisista ihmisistä. Kiitos hyvälaatuisista lakanoista. Kiitos taiteesta. Kiitos keskustassa olevista puista, joiden lehdet ovat sydämen muotoset. Kiitos ihmisistä, joiden kanssa on mutkatonta viettää aikaa. Kiitos siitä etten ole aina ollut uskossa, jotta ymmärrän sen "pienen" eron.

Siinä ainakin jotain mitä tulee äkkiä mieleen.. Taidan jättää rukousaiheet ja synkistelyt seuraavaan postaukseen...:D

Kalliolla

Todistin eilen nuortenillassa. Kerroin uskoontulostani ja päälle vähän tämän viikon herättämiä ajatuksia. Erosimme poikaystäväni kanssa maanantaina. Jaoin nuortenillassa ajatuksiani siitä, että Jumala ei ole luvannut uskoville helppoa tietä. Uskoontuloni jälkeen olen joutunut miettimään ennen itsestäänselvinä pitämäni mielipiteet uudelleen - joutunut puntaroimaan haluanko kuunnella ääntä jonka kuulen maailmasta, perheeltäni, ystäviltäni, ääntä, jota media pauhaa - vai haluanko luottaa Jumalan sanaan, luottaa siihen että Hänen tahtonsa minua kohtaan on oikea ja hyvä. Ennen luulin pyristeleväni vastavirtaan maailmassa.. väärässä olin! Olen valinnut yrittää elää Jumalan mielenmukaista elämää - miksi? Tällä viikolla ymmärsin, että Minä Rakastan Jumalaani. Luotan siihen että Jumalan tahto on hyvä minua kohtaan. Minulla on hyvä Jumala, josta en tahdo päästää irti.

Tällä viikolla, vaikka on tehnyt kipeääkin, olen saanut huomata, että seison tukevalla alustalla - kristuskalliolla. Minä en valahda sen läpi kaikennielevään synkkyyteen, niinkuin ennen olisin tehnyt. Jumala on antanut minun kirjaimellisesti tuntea seisovani tuolla kalliolla, siinä seison tukevasti, eikä askeleeni horju. Mietin, että kristuskallio ei ole mikään pieni kaistale kalliota, jonka päällä nipinnapin pysyn pystyssä. Ehkä jossain takanani on kallion rajat, ehkä siellä on kuilu, johon olisi helppo tipahtaa. Kun pidän katseeni Jeesuksessa, minun ei tarvitse murehtia siitä mitä on selkäni takana.

Eilinen nuortenilta oli aivan ihana. Huomaan että tunnen oloni seurakunnassa kotoisaksi - ympärilleni on alkanut kasvaa uudenlainen perhe, vanhoja ja nuoria, siskoja ja veljiä, lapsia, joita sama Isä rakastaa.

Jumalan edessä olen aseeton, alaston. Minulla ei ole mitään millä peittää itseäni, viattominkaan katseeni ei hämää Jumalaa. Ihmisille voin esittää ja aikani ehkä onnistunkin kaunistelemaan totuutta, mutta Jumala tietää asiat jo edeltäni. Minun ei tarvitse myöskään todistella Jumalalle mitään, Hän todella tuntee sydämeni ja tietää milloin olen tosissani.
Joskus kaikkivaltiaan katseen alla on vaikea olla. Kuitenkin Hänen katseensa on lempeä, Hänen tahtonsa on minua kohtaan hyvä. Välillä Hänen pitää ohjata minua hieman rajummin, mutta tiedän että Hän saattaa minut läpi vaikeuksieni.
Tänä syksynä käyn läpi jonkinlaista identiteettikriisiä. Välillä tekisi mieli jäädä peiton alle miettimään KUKA MINÄ OLEN. Mitä minä ajattelen asioista, mitä minä tahdon elämältäni. Ei hajuakaan. Tuntuu kuin leijailisin itseni vieressä. Välillä kuulen sen toisen, itseni siis, sanovan jotain, ikäänkuin testatakseen miltä joku ajatus kuulostaa ääneen sanottuna - olenkohan minä tätä mieltä?
Välillä tekisi mieli saada itkupotkuraivarikohtaus, olisi helppoa pitää kiinni vanhasta, tutusta ja turvallisesta, osaisi vastata kysymyksiin, koska kyllä minulla vuosi sitten oli selkeät mielipiteet asioihin.
Kuitenkin luulen, että on aika päästää vanhasta irti ja mennä eteenpäin, askel kerrallaan. Välillä otan askeleita taaksepäin. Rukoilen, että Jumala silloin on kärsivällinen ja auttaa eteenpäin. Rukoilen kärsivällisyyttä myös ympärilläni oleville ihmisille, heillä taitaa olla aivan yhtä hankalaa kanssani kuin itsellänikin. :)

Kaveri on menossa Viroon lähetysreissulle, innostuin minäkin aivan valtavasti näistä viron kielisistä lauluista:

Kulttuuria

Kävimme 3.11 eli keskiviikkona luokkaretkellä Helsingissä. Päivän aikana näimme kansalliskirjaston, kirjasto kympin, taide ateneumin ja kiasman.

Koska opiskelen kirjastoalalle, luulisi että olisin ollut eniten innoissani kansalliskirjastosta. Paikka todellakin oli vaikuttava vanhoine natisivine lattioineen, kapeine käytävineen ja upeine kattomaalauksineen, mutta koska minulle tuli sellainen olo, että kummitukset tulevat esiin heti kun täällä valot sammuu ja viimeinen työntekijä lähtee kotiinsa, niin en halua missään tapauksessa kuvitella työskenteleväni kyseisessä paikassa tulevaisuudessa...:D
Kirjasto 10 oli kirjastokohteista enemmän makuuni. Kyseessä on siis musiikkikirjasto Helsingin keskustassa. Tunnelma kirjasto 10ssä oli nuorekas ja rento ja asiakkaat ovat tervetulleita viihtymään. Asiakkaat voivat mm lainata soittimia, levyttää kirjaston studiossa tai järjestää esiintymisen kirjaston "stagella". :) Itselle tuli ainakin olo että todellakin voisin viihtyä täällä!

Lempparikohteeni oli Ateneum, jossa en aikaisemmin ollut päässyt vierailemaan. Pääsimme oppaan kanssa kiertämään peruskokoelman ja näkemään Albert Edelfeltin, Akseli Gallen-Kallelan, Helene Schjerfbeckin ja Hugo Simbergin teoksia. Oli hauska nähdä tuttuja maalauksia, kuten Haavoittunut enkeli ja Taistelevat metsot, ihan lähietäisyydeltä. Opas, joka osasi kertoa yksityiskohtia taiteilijoiden elämästä ja elämänvaiheista taulujen maalaushetkellä, teki kierroksesta antoisaman kuin mitä se olisi ollut jos yksin olisin kiertänyt paikassa. Taide Ateneum rakennuksena on todella kaunis ulkoa ja sisältä. Portaikon nähdessäni juolahti mieleen järjestetäänkö täällä häitä..:D

Kiasmassa päänäyttely CREAM esitteli Damien Hirstin ja muiden brittitaiteilijoiden teoksia. Hirstin teoksissa teemoina ovat mm elämä, kuolema, uskonto, rakkaus.. Suuria aiheita.

Hirstin esillä olevia teoksia olivat mm For the love of God, Hallelujah 2 ja Katukaa. For the love of God oli versio Hirstin timanteilla päällystetyistä pääkalloista. Hallelujah 2 ja Katukaa olivat suuria ikonien kaltaisia teoksia, joissa Hirst käyttää oikeita kuolleita perhosia. Lähinnä jäin miettimään teosten nimiä ja tarkoitusperiä. Minua näyttely ei oikein vakuuttanut. Voinko tehdä mitä vain ja selittää sen taiteella. Ovatko kuolleet perhoset taidetta vai olisiko asian voinut kertoa maalatuilla perhosille? Elämä, kuolema, uskonto, ovat suuria, yleisöön vetoavia aiheita, mutta yritetäänkö niillä vain vetää yleisöä, ilman mitään oikeaa sanottavaa. Liitin linkit alapuolelle, joten voit miettiä asiaa itse, jos et ole menossa paikan päälle :)

Yleensä pidän nykytaiteesta enemmän kuin esittävästä taiteesta(vaiko naturalistiseksiko taiteeksi sitä kutsutaan), mutta tällä kertaa perinteinen Ateneum kyllä hakkasi modernin Kiasman :)


Damien Hirst:For the love of God/Jumalan rakkauden tähden

Damien Hirst: Hallelujah 2

Kansalliskirjasto

Kansalliskirjasto

Ateneum

Albert Edelfeltin Kuningatar Blanka

ps. kuvat eivät ole itseni nappaamia vaan googletin ne :>

On niin helppoo olla onnellinen.. ja tyytyy siihen mitä on.

Varsinkin, kun tajuaa, että ei olekkaan ihan mitä tahansa! Ystäväni saarnasta viime sunnuntailta jäi mieleen mm tämä mahtava juttu: Minussa on äärettömästi potentiaalia! Ja niin on sinussakin! Kaikkivaltias Jumala on luonut meidät! Jumala, joka on suunnitellut ja luonut kaiken mitä maa kantaa päällään. Tässä esimerkkejä kuvin:





Sama Jumala joka on luonut nuo ylväinä seisovat vuoret tai tuon vapaana juoksevan vesiputouksen, on luonut minut ja sinut!
Kuluneella viikolla luin lehdestä, että viimeisen kymmenen vuoden aikana sademetsistä on löytynyt n. 1200 uutta kasvi-ja eläinlajia.. Mutta montako kertaa tuo 1200 lajia maailmasta jo tunnetaan - Jumalalla on uskomaton mielikuvitus :D Tämän valossa uskalla uskoa, että olen kuin ääretön avaruus! Tai tuo tutkimaton sademetsä.. Olen täynnä asioita, joista en itse tiedä vielä mitään - ne vain odottavat löytäjäänsä! Jumalan avulla pystymme paljon enempään kuin mihin yksin luulemme kykenevämme. Jumalan kanssa me olemme paljon enemmän kuin osaamme itsestämme ajatella; Jumalan silmissä olen yhtä kaunis kuin tuo punaisena hehkuva taivas.

Sitä vaan.. että vähän siistiä :D

MaryMary - Forgiven me

Löytö kaverin kautta :) Tässä opettelemista :)

I never ever wanna press rewind
never wanna go back in time
not much glory
in that story but it's mine
so I'm lovin who I am today
the past has passed away
finally I
have forgiven me

In the silence

Tämä kappale on viime aikoina lohduttanut ja siunannut..

Homoilta

Tunnen jonkinlaista sisäistä pakkoa ottaa kantaa paljon kuohuttaneeseen, kakkoselta 12.10 lähetettyyn Homoilta ohjelmaan..

Homoillassa keskusteltiin siitä tulisiko samaa sukupuolta olevien avioliitot hyväksyä. Ohjelman aikana ja jälkeen kirkosta eronneita on yhteensä yli 2000.
2000 eronnutta jäsentä aiheuttaa minussa oikeastaan sen ajatuksen, että kävipäs nopeasti ilmi kuinka monta nimikristittyä joukoissa seisoo. Kirkkoon kuuluminen ja siitä eroaminen on minusta uskon kysymys. Jos uskon Jumalaan, miksi eroan kirkosta? Jos en usko Jumalaan, kirkkoon kuulumiseni ei pelasta minua.

Asiasta kun asiasta on hankala keskustella kun toinen on puolesta ja toinen vastaan. Jos toinen on uskossa ja toinen ei, luulen että keskustelu pysyy usein juupas-eipäs-tasolla, koska tilanteessa usein törmää kaksi täysin erilaista arvomaailmaa. Yhteisymmärrystä tuskin syntyy, mutta ehkä sen ei aina tarvitse olla itsetarkoitus. Ehkä keskustelujen myötä opimme ymmärtämään minkälaisista lähtökohdista ja minkälaisten arvojen perusteella kukin rakentaa mielipiteensä asioista. Kuitenkin..Homoillassa yhtenä keskustelijana mukana ollut Sonja Falk sanoi blogissaan hyvin: "On kaikkien etu, että keskusteluissa tuodaan esille tämä kriittisyys juuri kristillisen uskon näkökulmasta. Tämä takaa, että samalla puhutaan aina myös homoseksuaalien ehdottomasta ihmisarvosta, siitä, että he ovat ihmisinä korvaamattoman arvokkaita, Jumalan kuvia. Näkökulma toimii siksi paineenpurkuventtiilinä. Jos kristillisestä näkökulmasta nouseva kriittisyys homoseksuaalista elämäntapaa kohtaan vaiennetaan, homokielteisyys ei katoa, vaan se saa yhteiskunnassa muotoja, joista puuttuu kristillisen uskon takaama täysi ihmisarvo homoseksuaaleille ihmisille. Jokainen voi miettiä, kuinka mielekäs olisi vastaava keskustelu, jossa kristittyjen sijasta istuisi joukko uusnatseja. Kristityt ovat tästä syystä homoliikkeelle rakkaita vastustajia, näin tahdon uskoa."

Homous ja siihen liittyvät kysymykset aiheuttivat minulle uskoontultuani harmaita hiuksia. Oli aika jolloin olin varma siitä, että olen homoseksuaali. Teini-iässä kuulin kristityiltä paljon tuhoa aiheuttavia kommentteja. Kommentit siitä miten homot kuuluvat roviolle, eivät rohkaisseet minua kääntymään Jumalan puoleen.
Raamattu puhuu kyllä rajuin sanakääntein homoudesta, eikä se ole helppoa kuunneltavaa ihmiselle joka kipuilee asian kanssa.
Monesti homoudesta puhutaankin väärällä tavalla ja väärillä sanoilla. Kun kuuntelen homokeskustelua seurakunnassa, helposti korvaan kuulostaa siltä, että tuomitaan ihminen. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Jumala ja seurakunta ei tuomitse homoa ihmisenä. Tämä onkin asia mikä minusta pitäisi tuoda esille kaikista kovaäänisimmin. Minusta homoseksuaalisuudesta ja raamatun suhtautumisesta siihen ei pitäisi puhua, muistamatta tuoda esille sanomaa Jumalan armosta. Uskon että monesti kyse onkin enemmänkin väärinkäsityksistä ja siitä että asiat ilmaistaan ehkä huonoilla sanavalinnoilla. Jumala todella rakastaa jokaista ihmistä. Ja hänen seurakuntansa kyllä tietää sen.

Oikeista vastauksista eri kysymyksiin ollaankin uskovien kesken hyvin montaa mieltä ja raamattua tulkitaan monin eri tavoin. Usko ei ole aivopesua vaan todellakin saa itse prosessoida asiat. Minun ei tarvitse heti ymmärtää ja asioita itse pureskelematta hyväksyä sitä mitä Raamatussa sanotaan. Me saamme esittää kysymyksiä, vaikkemme välttämättä löydä niihin (meitä tyydyttäviä) vastauksia. Olen kuitenkin varma, että näihin kysymyksiin löytyy kyllä yksi oikea vastaus ja niin kauan kun ihmiset tappelevat tulkinnoista, viime käsissä ainut joka voi täydellä varmuudella vastaukset tietää on Jumala.

Oman käsitykseni ja kokemukseni perusteella, homous ei ole valinta. En ajattele että kukaan "alkaa" homoksi tai että kukaan voisi valita, että nyt en ole homo. Miksi itse jäin alun shokin jälkeen seurakuntaan? Koska minut oli saavuttanut sanoma Jumalan armosta ja siitä että Jumala näkee minut sellaisena kuin olen ja (silti) rakastaa minua. Jumala rakastaa jokaista meistä. Me voimme jättää itsemme hänen käsivarsilleen juuri sellaisina kuin olemme. Jos Jumala haluaa osoittaa että meissä on jotain jota olisi hyvä pohtia ja muuttaa, hän kyllä puhuu sydämiimme ja auttaa meitä elämässämme. Meidän ei tarvitse tehdä mitään, Jumala tekee meissä työtään. Näin kävi myös minulle. Minä koen että entinen identiteettini oli seurausta haavoista, joita en olisi huomannut ajatella ilman Jumalan apua. Hän myös auttoi minua sitomaan nuo haavat. Silti en halua väittää sen menevän näin jokaisen kohdalla. Jumalalla on kuitenkin suunnitelma meidän jokaisen kohdalle ja hän auttaa meitä kasvamaan ja vapautumaan ja tulemaan omiksi itseksemme, sellaisiksi kuin hän on meistä kustakin yksilönä tarkoittanut. Se ei tapahdu päivässä, vaan ajan kanssa ja koskee myös paljon muuta kuin seksuaalista identiteettiämme.

Ohjelman tiimoilta eniten jäin ihmettelemään niitä, jotka eivät todellakaan ole uskossa, mutta silti he haluavat papin aamenen. Miksi? Tämä koskee niin homoja kuin heteroja. Avioliitossa on käsitykseni mukaan kysymys siitä, että halutaan tulla Jumalan kasvojen eteen hakemaan siunaus liitolle. Miksi halutaan päästä kirkkoon saamaan liitolle hyväksyntä Jumalalta, johon ei uskota? Pelkästä kapinasta?
En ole varma miten rekisteröity parisuhde eroaa oikeuksiltaan avioliitosta. Eroaako? Jos tähän kirkon ulkopuolella tapahtuvaan halutaan muutoksia, ymmärrän kyllä että sen he voivat tehdä.

Ohjelmassa puhuttiin paljon "vainoamisesta", sanottiin että uskovat vainoavat homoja. Kuitenkin avioliitto kysymyksessähän kirkkoon kuuluvat, Jumalaan ja hänen sanaansa uskovat, vain puolustavat omaa vakaumustaan ja omaa käsitystään siitä mikä on oikein. Myös median keskustelu aiheesta ja esim lehdistön otsikot aiheesta ovat olleet melkoisen puolensa valinneita, joten ihmetyttää että ketä oikeastaan vainotaankaan?

"Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita; älkää kadotustuomiota lausutko, niin ei teillekään kadotustuomiota lausuta. Antakaa anteeksi, niin teillekin anteeksi annetaan." Luuk 6: 37-42

Aiheesta tuoreimmat uutiset ja keskustelut:
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2264450


ps. muokkasin tätä tekstiä varmaan 30kertaa. Todellakin, on vaikea yrittää saada ajatuksensa sellaiseen muotoon että muut ymmärtäisivät ne kuten tarkoittaa :)

Kaikki järjestyy

Olen alkanut hyvissä ajoin miettimään sitä, että pian on kulunut vuosi siitä kun sain aloittaa uudenlaisen elämän. Vuosi sitten, päivä uskoontulon jälkeen mietin, että ei tästä mitään tule, mokaan kuitenkin: ei varmasti aikaankaan, kun tallaan taas vanhoja polkuja. No, en ole mokannut. Siinä on paras todistus siitä, että Jumala pitää minusta kiinni - silloinkin kun itsestäni tuntuu että olen ns heikoilla hangilla. :D

Vuosi sitten Jumala sanoi minulle: "Ei hätää. Kaikki järjestyy." Kuinka kliseiseltä tuo lause kuulostaakaan, kenen tahansa ihmisen sanomana. Mutta mitä tarkoittaa kun Taivaan Isä, Kaikkivaltias Jumala sanoo: "Ei hätää. Kaikki järjestyy". Silloin elämä todellakin alkaa järjestymään! Vasta tänään ymmärsin sydämelläni, että tuo lupaus ei tarkoittanut, että kyllä me tästä yhdestä jutusta selvitään. Se ei tarkoittanut, että olen kyllä tukenasi nämä seuraavat pari päivää. Se tarkoitti, että kaikki asiat, kaikki tulevat murheet ja ongelmat - niitä kyllä tulee, mutta kaikki järjestyy! Aikanaan. Jumala sanoi "Ei hätää." Älä siis pelkää, älä ole murheellisella mielellä. "Kaikki järjestyy." Saan todellakin luottaa siihen, että koko minun (ja sinun) elämä järjestyy!

Moni asia elämässäni on vuoden aikana muuttunut=järjestynyt. Ajattelen, että eniten muutosta on tapahtunut sisäisesti ja olemuksessani. Minulle tuo valtavasti lohtua tieto siitä että olen matkalla, minun ei tarvitse olla tässä valmis, tänäpäivänä täydellinen. Minun ei omassa voimassa tarvitse tehdä mitään, teen matkaa vahvoilla käsivarsilla. Kun väsyn, nuo käsivarret kyllä kantavat minut.

Paljon on ollut mielessä. Viime päivinä lähetystyötä miettiessä, sydäntäni on repinyt se, miten Jeesuksen ristintyö täällä kotimaassa on varmasti löytänyt tiensä moniin korvaan, mutta harvaan sydämeen! Muistetaan se asia rukouksissa.

Aamulla asiaa tuskaillessani ja lähtiessäni koulua kohti, nostin mannalapun ja sain tämän kohdan. Asia yhteydestään näin irrotettuna se lohdutti kovasti. "Hän otti Joosefin kiinni ja pani hänet vankilaan, paikkaan, jossa kuninkaan vankeja säilytettiin. Herra piti Joosefista huolta vankilassakin ja oli hänen kanssaan, niin että hän saavutti vankilan päällikön suosion." Onneksi Jumala rakastaa, pitää huolen ja haluaa hyvää niillekin läheisille, jotka eivät ole uskossa.
Kuitenkin.. Niinkuin Jimmy Huhtala todistuksessaan sen sanoo:

"Ei kannata jättää huomioimatta sitä tosiasiaa, että kun elämä tässä ajassa päättyy niin toiset ihmiset menee taivaaseen, toiset ihmiset menee helvettiin. Monet luulee että taivaaseen menee ne, jotka on ollu hyviä ihmisiä, tai ettei ainakaan niin pahoja. Helvettiin menee vaan murhamiehet. Mä kerron sulle, helvettiin menee niin hyvät kun pahatki ihmiset. Helvettiin menee niin lääkärit kun rosvot, niin poliisit kun narkkarit, ellei Jeesuksen pelastustyö kelpaa, sillä jokainen on tehnyt syntiä ja elää erossa Jumalassa sillä seurauksella. Taivaaseen pääsee ne jotka voi tunnustaa, mä oon epäonnistunu, mä tarvitsen Jumalan armoa, mä tarvitsen että sä muutat mun elämän ja mä haluan elää yhteydessä sinun kanssasi. Taivaaseen mennään suhteilla: Jos sä tunnet Jeesuksen, sinä pelastut. Ellet tunne, sinä olet kadotettu."
Rankkaa tekstiä, mutta totta :'(

Tässä vielä linkki tuohon Jimmyn todistukseen:

www.youtube.com/watch?v=9388n1cXIOY

Uskalsin kutsua Häntä isäksi

Uskalsin kutsua häntä isäksi on Bilquis Sheikhistä kertovan kirjan titteli, mutta se sopii hyvin tämän kertaisten ajatusteni otsikoksi. Pari viikkoa ennen kirjan lukemista päästin rukoillessani suustani sanan "isi". Kauhistuin! Ajattelin että isi on aivan liian intiimi sana käytettäväksi Kaikkivaltiaasta Jumalasta. Herra, Jumala, Kaikkivaltias - Isäkin, ovat vielä sopivan etäisiä ja asiallisia nimiä Jumalalle. Kuitenkin kun päästin tuon sanan suustani, se maistui hyvältä ja tunsin todella olevani lähempänä Jumalaa.

Unohdin asian pariksi viikoksi, mutta tällä viikolla luin tuon Uskalsin kutsua häntä isäksi kirjan. Samalla uskalsin alkaa kokeilemaan tuota isi sanaa. Kutsuessani Jumalaa Isiksi, tunsin humpsahtavani syvemmälle Jumalani tuntemisessa, ja mietin että todellako tämä voi olla VIELÄ mahtavampaa mitä tähän asti! Vastaus on kyllä! Kutsuessani Isääni isiksi näin ensimmäistä kertaa ikäänkuin Jumalan kasvot edessäni. Tunsin istuvani Hänen polvellaan ja puhuvani Hänelle suoraan, ilman välikäsiä. Ensimmäistä kertaa tunsin todella puhuvani suoraan Isälle, sen sijaan että tuntisin huutavani tuuleen ja toivovani, että joku veisi viestin hänelle perille. Vaikea selittää kaikkea tuohon liittyvää..

Samalla tajusin, että olen vasta raapaissut pintaa. Isä kaipaa olla lähempänä minua! Jumalan lähellä olo on jotain mistä minulla ei ole vasta kuin pienenpieni aavistus.. ja silti jo nyt voin sanoa, että en ole ikinä tuntenut oloani yhtä hyväksi! Phuhhuh. Jumalalla on näytettävänään ja kerrottavanaan niin paljon asioita - vaikka minulla ei ole hajuakaan mitä se voisi olla. Tiedän kuitenkin varmaksi sen, että se on jotain mahtavaa! En malta odottaa että saan tutustua Häneen paremmin! ja kuitenkin..........

Tiedän myös sen että Jumalan ja minun suhde on molemminpuolinen. Se mitä ja missä tahdissa Jumala opettaa minulle itsestään ja elämästä riippuu paljolti siitä, mitä minä olen valmis kuulemaan, näkemään, ymmärtämään ja ottamaan vastaan. Varmasti hän "sallii" minulle sakkokierrokset monen asian kanssa, jos en itse ole valmis hyväksymään/näkemään/ottamaan vastaan sitä, mitä hän haluaisi minulle kertoa. Tiedän, että Jumala on valmis ottamaan minut lähelleen milloin tahansa - minä en osaa aina kuitenkaan avata sydäntäni ja mieltäni hänelle.

Bilquis Sheikhin Uskalsin kutsua Häntä isäksi kertoo miten Jumala kutsuu mm unien kautta pakistanilaisen musliminaisen uskoon ja elämään Hänen suunnitelmassaan. Pakko sanoa että aivan mahtimahtava kirja. Lue se :)

Tällä viikolla olen saanut monenlaisia uusia näkökulmia asioihin. Jouduin (tai sain) mennä myös itseeni. Ja mitä enemmän olen joutunut menemään itseeni, sitä paremmalle mielelle olen tullut. Tässä yksi esimerkki: Viime kuukausien aikana olen tuntenut melkoista ahdistusta kadulla kulkiessani, nähdessäni täpötäydet terassit, ihmiset olutlasit kädessä. Tunnustan mustavalkoisesti(!) ajatelleeni, että Miksi noiden pitää olla noin typeriä. Olen katsonut alkuillan iloisia ihmisiä ja kurkkuun on noussut ahdistus, turhautuminen ja jopa suoranainen suuttuminen siitä, että MIKSI nämä ihmiset HALUAVAT tuhlata elämäänsä tuollaiseen, MIKSI työ tai kouluviikon jälkeen ainut tapa rentoutua ja nollata on vetää perseet, ainoastaanko siellä oluen luomassa maailmassa voi olla hauskaa? Olisin halunnut mennä ravistamaan heitä ja huutamaan että herätkää!

Vaan tällä viikolla olen saanut asiasta oikein älynväläyksen; SAIN USKON LAHJANA! Kun minä itse vietin iltani tyytyväisenä baarissa ja hain tiskiltä juoman toisensa perään, en minä tiennyt tai ajatellut, että tässä on jotain mätää. En ajatellut että tuhlaan aikaani. En tiennyt että on olemassa toisenlainen tie ja toisenlainen elämä, jossa ilo nousee syvemmältä ja on kestävämpää. Minulla ei ole siis mitään syytä osoitella ketään sormella, koska jos Jumala ei olisi ANTANUT uskoa minulle lahjana, olisin tasan varmasti samalla terassilla noiden muiden ihmisten seurassa. Olen kuitenkin saanut alkaa opettelemaan elämään sitä elämää, johon minut tarkoitettiin ja olen saanut alkaa kasvamaan siksi ihmiseksi, joksi minut tarkoitettiin. Siitä hyvästä en voi tehdä muuta kuin lausua kiitoksen. Pyydän siis anteeksi kaikilta joita olen tuijottanut vihaisen näköisesti tai keille olen toiminut moraalinvartijana.

Tuo aikaisemmin mainittu "herätkää" on sikäli osuva sana, että todellakin voin pistää sormeni ainoastaan ristiin ja rukoilla Herätystä. Rukoilla, että ihmisille tulisi jano Jumalan puoleen, että HÄN saisi alkaa vaikuttamaan heidän elämässään ja NÄYTTÄÄ mitä Hän voi TUODA elämään. Jumala voi täyttää sellaisella riemulla, mitä yksikään juomassa vietetty ilta ei voita. Rukoilen että mahdollisimman moni saisi saman elämiä muuttavan lahjan. Samalla saan rukoilla että saisin itse oppia tuntemaan Jumalaa ja hän "nöyryyttäisi" minua hieman enemmän monissakin asioissa :D

"Minä rukoilen, että Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja näkemisen hengen, niin että te oppisitte TUNTEMAAN hänet, ja että hän valaisisi teidän sisäiset silmänne näkemään, millaiseen toivoon hän on meidät kutsunut ja miten äärettömän rikkaan perintöosan hän antaa meille pyhien joukossa." ef 1:17-18

Tällä viikolla olen saanut siis olla aivan naurettavan onnellinen. Vähän pelottaa se, että moni minut vasta hetken aikaa tunteneista ihmisistä ajattelee ehkä, että olen aina iloinen ja ehkä hieman yksinkertainen. Tiedän kuitenkin, että elämä on vuoristorataa. Tulee päiviä jolloin mikään ei huvita, kaikki tuntuu työläältä, enkä varmasti jaksa tsempata itseäni saati sitten muita hyvälle mielelle. Koska tiedän tämän, saan olla erityisen kiitollinen kuluneesta viikosta.

Luin hyvän tekstin (by Kim Pham), josta kopioin tähän osan:

"To live happily does not mean we have to smile all the time, actually people who smile all the time have many problems, because people may think that they are strong enough and noone would bother to ask if they’re hurt or in pain. No, happiness does not work that way. It is not measured by how long the happy experience can last either, if it is, we all would become depressed by the fact that happiness lasts so shortly. Nothing lasts forever, and so does happiness, that is the reason why we learn to appreciate each and every minute of joy we share here and there, so in the end we could make a difference in what we get out of life and enhance happiness."

Kerta toisen jälkeen sitä hämmästyy, että mitä tapahtuu kun avaa suunsa. Opettelin joskus yläasteikäisenä pitämään asiani itselläni (tai keksimään "paremman" tarinan totuuden tilalle) ja tämä piirre on liittynyt ja liittyy useimmiten juuri niihin tärkeimpiin ihmisiin, niihin joiden pitäisi olla niitä jotka tietävät minusta tai minulle ne tärkeimmät asiat. Viime vuosina olen kantapään kautta saanut oppia, että tuo muinoin opiskelemani asia ei ole kauhean hyvä asia. Totuus tekee todellakin vapaaksi, mutta minä olen valheillani lisännyt kaltereita häkkiini. Olen yrittänyt suojella minulle läheisiä ihmisiä, mutta aiheuttanut heille sillä vain enemmän tuskaa. Ja itselleni myös. Toivoisin että ihmiset joita olen satuttanut, tietäisivät että juurikin se paha jota aiheutin oli se mitä viimeiseen asti yritin mielessäni välttää.. Ah, tätä nöyryytyksen määrää :D Tänään taas sai onneksi opetella purkamaan tuota vaiettujen asioiden aikapommia, sen rakentamisen sijaan :)




"Kiitos, kun saan voimaa, jolla
opetella elämään."

"Remain strong in your faith, no matter how many mistakes God's children make along the way of growing up, they are still destined for Grace and eternal Joy."

Kesä vaikuttaa olevan ohi, siitä merkkinä ainakin se, että jouduin eilen pistämään pipon lenkille. Kesällä on aina kevyt olo ja mieli aurinkoinen, lähestyvä pimeä ja talvi jännittävät. Syksy on ollut yleensä minulle aikaa joilloin alan nähdä merkkejä pikkuhiljaa hiipivästä (kaamos)masennuksesta. Postit jäävät avaamatta, roskat viemättä ulos. Jouluaattoon mennessä olen useampana viime vuotena herännyt lääkärin vastaanotolta. Mitenkä nyt käy? Tiedän että moni asia on muuttunut kuluneen vuoden aikana, voin katsoa taaksepäin ja olla onnellinen kuluneesta vuodesta. Monta asiaa olen pelännyt, mutta onnekseni saanut huomata pelkoni tyhjäksi. Sen valossa siis pitäisi osata olla jännittämättä ja luottaa, mutta huomaan että huijaan itseäni jos väittäisin ettei yhtään jännitä. Onneksi en ole yksin asian kanssa. Tämä jännittäminen käy kuitenkin vähän voimille.

Kesän loppumisen merkki on myös se, että uimahallit ovat avanneet jälleen ovensa. Uimahallista on tullut merkittävä paikka minulle ainakin siinä mielessä, että olen saanut siellä opetella monia asioita elämästä yleensä, juurikin kuluneen vuoden aikana. Uskoontulon jälkeen uskaltauduin ensimmäisen kerran yksin uimahalliin, ehdittyäni miettiä asiaa noin kolme vuotta. Sain huomata, että pystyn kohtaamaan pelkoni ja huomata selättäväni ne. Voin ja ennenkaikkea saan toteuttaa haaveitani - koko elämää ajatellen.
Viimeksi nyt koulun alkaessa mieleen hiipi taas levoton olo ja muistot edellisestä kouluajasta, jonka aikana luokassa istuminen ja ihmisten seurassa oleminen oli ajoittain miltein mahdotonta. Menin uimahalliin ja saunassa huomasinkin että nautin olostani, vaikka ympärilläni oli pienessä tilassa muitakin ihmisiä. Siis pystyn siihen! Mieleni yrittää monesti huijata minua, sanoo että nyt kannattaisi vähän epäillä pystytkö tuohon. Aikaisemmin, vuosi sitten ja sitä ennen, kävin uimassa ainoastaan järvessä. Vesi oli ainut paikka jossa pystyin rauhottumaan, vain pääni veden alle upottamalla ajatukseni lipuivat tiehensä ja sain olla hetken hiljaisuudessa. Niissä hetkissä maailma oli yhtäaikaa kiinni ja auki. Mutta kun nousin, maailma palautui ennalleen, meteli palasi päähäni.

Ensi lauantaina menen kasteelle. Se symbolisoi mm sitä, "mitä usko on sielussa vaikuttanut". Minun maailmassa ja sielussani usko on vaikuttanut jo monia asioita. Meteli on lakannut ja olen saanut monia muistutuksia elämän kauniista puolista. Se kaikkien tuntema sanonta sanoo että, "tärkeää ei siis ole päämäärä vaan matka itse". Väitän kyllä että tärkeää on tietää minne on matkalla, tärkeää on moni asia minkä matkalla oppii.

Jesus can you show me
Just how far the East is from the West
Cause I can't bear to see the man I've been
Come rising up in me again
In the arms of your mercy I find rest
Cause you know just how far the East is from the West
Casting Crowns - East to West

Tälläistä syksyä toivon:

Näin mietin jokunen/ pari kuukautta sitten:

"Yhden sanan varaan, kaadan koko elämäni. Koko tämän tarinan; kuinka minä tulin tänne ja kuka minä olen tänään. Kaikki murtuneet kohdat, kaikki varjossa kasvaneet haaveet,kaikki eiliset ja kaikki mitä voisi olla, yhden sanan varaan: Auta."

Rukoilulla on valtava voima. Mahtavaa ettei meidän tarvitse opetella monimutkaisia värssyjä saadaksemme yhteyden Isään, yksi sana, kuiskaus, ajatus riittää. Jumala tietää kyllä jo muutenkin.

"Minä käännyin Herran puoleen ja hän vastasi minulle. Hän vapautti minut kaikesta pelosta. Ne, jotka katsovat häneen, säteilevät iloa, heidän kasvonsa eivät punastu häpeästä. Minä olin avuton ja huusin apua. Herra kuuli minua ja pelasti minut kaikesta hädästä. Herran enkeli on asettunut vartioon. Hän suojaa niitä, jotka palvelevat Herraa, ja pelastaa heidät. Katsokaa, nähkää omin silmin! Maistakaa, katsokaa Herran hyvyyttä! Onnellinen se, joka turvaa häneen." psalm 34:5-9

Tekisi mieli muuttaa tuo loppu muotoon "onnellinen se, joka saa turvata häneen." Rukoilen, että Jumala kirkastaisi kasvojaan ihmisille, ihmisille jotka ovat yksinäisiä, peloissaan ja väsyneitä. Rukoilen, että he saisivat kokea saman rakkauden minkä minä olen saanut kokea.

Olen näköjään kehittänyt uuden riippuvuuden vanhojen tilalle. Riippuvuuden Pyhään Henkeen ja Jumalan läsnäoloon. Menee päivä etten pysähdy miettimään Jumalaa tai tunne Hänen läsnäoloaan, jo seuraavana päivänä pelko täyttää mieleni ja kaipaan Jumalan puoleen. Tiedän järjelläni, koska olen siitä lukenut, ettei hän ikinä jätä minua, mutta silti kaipaan Hänen kättään olkapäälläni ja henkeään vierelläni, Hänen konkreettista läsnäoloaan. Huonosti sanottu, onhan Hän kanssamme aina. En vain itse sitä aina osaa huomata. Kuulin tänään ihanan todistuksen Uskon perusteet-kurssilla. Siellä eräs henkilö kertoi, että hänellä oli ollut tunne, että Jumala on jossain kaukana, etäisenä ja hän mietti että mitä tämä on ja pelkäsi että onko Jumala hylännyt hänet. Tämä henkilö oli lähteny lenkille ja vastaan oli tullut toinen lenkkeilijä. Lenkkeilijä oli ohikulkiessaan hihkaissut tälle henkilölle, että "Jeesus pelastaa". Ja sama takaisin palatessa: "Jeesus pelastaa." Miten ihana johdatus ja muistutus meille. :) Jumala kyllä kuulee rukouksemme ja tietää ajatuksemme ja Hän vastaa aina ajallaan ja oikealla tavalla, jonka Hän tietää. Hän riittää meille kaikille, ei vain pienenä palana, vaan me jokainen saamme Hänen jakamattoman huomion ja rakkauden. En tätä kykene järjellä ymmärtämään, Jumalan suuruutta. Hän jaksaa meille jokaiselle pelkäävälle ja epäröivälle osoittaa että Hän on meidän kanssamme, eikä jätä meitä. Kiitos Isä siitä.

Omatunto kolkuttaa. Mietin Danielin kirjan 3:tta lukua kolmesta miehestä jotka eivät suostuneet kumartaa kuningas Nebukadnessarin teettämää patsasta jumalana. Kaikki muut heittäytyivät maahan heti kun "pilliin" vihellettiin. Näitä soittimia oli mm torvi, huilu, sitra, harppu, luuttu jne "koko juhlamusiikki". Tuli mieleen, että nuo soittimet ovat kuin ajatuksia, joita totellaan ja heti siis tehdään "mitä mieleen pälkähtää". Ehkä joku tuntee luissaan ja ytimissään että tämä ei ole oikein, minun ei pitäisi tehdä näin - mutta heittäytyy maahan kuitenkin.

Itse taistelen tämän asian kanssa, "phiiiiiii" pilliin vihelletään ja heittäydyn maahan. Sitten, tai itseasiassa samalla, harmittelen että ei näin.. "phiiii" pilliin vihelletään ja heittäydyn taas maahan. Katsoin Joyce Mayerin opetusta siitä miten ajatuksia voi hallita. Ei tarvitse ajatella mitä sattuu. Olin kyllä kuullut asiasta ennenkin, mutta oikeastaan vasta nyt istuin kuuntelemaan ja miettimään asiaa. Miten vapauttavaa! Minun ei tarvitse ajatella kaikkia asioita jotka pulpahtavat mieleeni. Voin sanoa, että stop, ala vetää, häivy täältä! Minä en halua ajatella näitä asioita, enkä olla tälläinen ihminen. Päätin että koitan joka päivä muistaa itse tietoisesti ajatella joitain asioita, itse valitsemiani asioita.

Nyt mietin kuitenkin asiaa, jolle en osaa sanoa, että häivy täältä. En tiedä pitäisikö sille sanoa että get lost, poistu elämästäni. Tai. No rehellisesti sanottuna luulen tietäväni. Siksi se omatunto kolkuttaakin. En osaa ratkaista asiaa, en ole varma kuinka toimia, mikä on oikein. Huomaan että en ole valmis luopumaan ja taipumaan Jumalan tahtoon. Rukoilemaan ja sitten nukkumaan! Ennustan että rukoukseni menee suurinpiirtein näin "Anna Isä tämän asian ratketa niinkuin Minä haluaisin sen ratkeavan...:D Mutta niin, pakko loppuun lisätä, tapahtukoon Sinun tahtosi. Sillä tiedän että sinun tahtosi on minun parhaakseni. Vaikka välillä sen kapinoissaan tunnustaakin vain hampaitaan kiristellen........:)

Rakkautta ja rimakauhua

"Maa on niin kaunis, kirkas Luojan taivas, Ihana on sielujen toiviotie.." Maailma on todellakin niin kaunis! Olen saanut tänään kokea Jumalan -ihmeellistä- armoa, rakkautta ja läsnäoloa. Näen sen kun katson ympärilleni, kuulen sen ihmisten puheissa. Hymy menee väkisin silmäkulmiin saakka. Olen jaksanut tänään ihmetellä, sitä miten asiat voivatkin kääntyä niin totaalisen päälaelleen. Pienissä ja suurissa asioissa. Vaikeudet kääntyvät voitoiksi ja heikkoudessani Jumala on suuri. Kävi mielessä, että mitä olen tehnyt ansaitakseni tämän kaiken, tämän elämän lahjan. Jumalalle kiitos, en ole tehnyt yhtään mitään enkä totisesti ansainnut teoillani mitään!! Jumala rakastaa, se on ainoa vastaus, ainut mitä tarvitsen tietää.

Tunnen, että Jumala on johdattanut minut tänään myös keskusteluihin, ystäväni sanoja lainatakseni, "elämän epämukavuusalueelle". Miksikö? Varmaan koska taidan aika hyvin tietää mitä tarkoittaa elää elämän epämukavuusalueella. Nämä keskustelut ovat olleet hieman pelottavia, edelleen mietin uskallanko jakaa elämästäni, "vai petätkö jotenkin" kuitenkin? Osaanko edes puhua asioista oikealla tavalla? Olen kulkenut varpaillani, miettinyt uskallanko todella sanoa näin, uskallanko todella kertoa tämän asian ja uskallanko todella olla näin avoin. Olenko kenties hieman tyhmä jos paljastan itsestäni näin paljon "liikaa"? :D Tunnen, että Jumala on potkaissut minua perseelle ja sanonut, että sano vain. Olen iloinen, että olen siksi uskaltanut ottaa riskin ja huomannut että toinenkin avautuu. Minulla on siunattu olo, että nämä ihmiset jakoivat minulle elämäänsä ja olen itse saanut kertoa siitä mitä Jumala on tehnyt minun elämässäni. Se riittää. Viimeksi olin hieman ahdistunut siitä mitä sanon ihmisille. Kun joku kysyy, mitä Jumala tarkoittaa minulle, niin tunnen hieman paineita vastata oikein. Tänään sain vahvistusta siitä, että minun ei todellakaan tarvitse todistaa kenellekkään mitään, minun vastaukseni varassa ei ole se löytääkö joku Jumalan ja ymmärtääkö joku Hänet "oikein". Tuollainen pelko taisi olla hieman itsensä korokkeelle asettamista, onneksi Jumala todellakin on suurin. :) Saan tuntea, että minun sanani riittävät. Saan sanoa, että Jumala ei mahdu järkeeni, Jumala menee yli hilseeni. Minä järjelläni hyväksyn, etten järjelläni häntä ymmärrä tai voi selittää. Jumala ei pysy missään ymmärtämissäni ja hyväksymissäni rajoissa, vaan menee rajojen yli. Jumala on epäsovinnainen, oman tiensä kulkija. Outo lintu. Sillan rakentaja, edelläkävijä ja suunnan näyttäjä. Turvapaikka, satama, kotiluola ja syli.
Olen kiitollinen tästä päivästä, tästä elämästä. Kaikesta mitä se on ollut, kaikesta mitä se tulee olemaan.

"Maailman kautta
Kuljemme laulain,
Taivasta kohti matka vie."

Rikkaruohojen kitkemistä

Lainasin otsikon Menaiset-lehden kolumnista, jossa käsiteltiin sitä kuinka suomalaisten älykkyys on negatiivisuutta, sitä että osataan varautua pahimpaan (kävi miten kävi) ja muita ihmisiä kohdataan ja jopa kehutaan negatiivisuuden kautta. Iloinen ja positiivinen elämänasenne on naiivin ihmisen ominaisuuksia. Osui ja upposi. Olen nimittäin kuluneen viikon aikana kiinnittänyt huomiota itsessäni erääseen raivostuttavan piirteeseen. Minulle tuntemattomissa ihmisissä huomaan ensimmäisenä asiat, jotka ns ottavat minua päähän. Siihen että toisen ääni on mielestäni ärsyttävä ja siksi en halua kuulla mitä hänellä on sanottavaa. Se että jollain on mielestäni ruma hattu, tarkoittaa, että voin ignoorata kyseisen ihmisen kokonaan. Olen toista parempi ja viisaampi ja tiedän onko joku huomioni arvoinen. Kamalaa! Ainut lohtuni on varmaankin se, että olen huomannut tämän taipumuksen, yritän kiinnittää siihen huomita ja haluan muuttaa sen. Jumala minua auttakoon!

Toinen vaikea asia on toisiin luottaminen. Myös Jumalaan luottaminen. Parhaiten olen huomannut (yleistän) ihmisten epäluotettavuuden oman itseni kautta. Jossain vaiheessa suolsin valheita muille ja itselleni niin että olin ympäriämpäri sekaisin itsekkin siitä mikä on totta. Nauroin, että hahhaa vain typerys luottaa minuun! Huomaan vieläkin vaikeuksia luottaa itseeni ja ihan syystä. Vanha tapa kuolee hitaasti. Totuuden puhuminen on edelleen haastavaa ja eriväriset valheet, vaikkapa siinä muodossa että jättää jotain kertomatta, ovat edelleen osa elämääni. Tunnen kuin katsoisin peiliin sillä silmällä, voiko sinuun luottaa. Kannattaako minun panostaa sinuun, vai petätkö kuitenkin? Näin kyselen mielessäni myös muiden ihmisten kohdalla. Haluan oppia "ottamaan riskejä", luottamaan.
Oloni ei ole järin puhtaaksi pesty. Onneksi saan luottaa Herraan, siihen että Hän auttaa minua ja tekee minussa työtään. Luulen että näiden asioiden myöntäminen itselleen on hyvä ensimmäinen askel itsensä (todellakin) kehittämiseen. Tiellä edes hieman paremmaksi ihmiseksi.

"Mä olen kyllästynyt niihin voimiin, jotka ohjailee mun elämää, jotka vie mukanaan ja itseensä rakastuttaa..Mä en oo, mä en oo sille velkaa yhtään enempää.."

Vanhat kummitukset haahuilevat mielessäni ja suoraan sanottuna OLEN PERINPOHJAISEN KYLLÄSTYNYT NIIHIN. Olo on tunkkainen, välillä käy mielessä, onko mikään muuttunut? Tappelen samoja asioita vastaan kuin kymmenen vuotta sitten.
Tiedän, teoriassa, että jokainen on tärkeä ja arvokas sellaisena kuin on. "Viat" vain täydentävät ja kirkastavat sitä tosi asiaa, että Jumala rakastaa sinua juuri sellaisena kuin olet.

Ymmärrän ja omaksun tämän muiden kohdalla paitsi itseni.. Itselleni asetan ehtoja, että pitää olla tämän ja tämän kaltainen, että kelpaa. Haluaisin luovuttaa. Olen väsynyt miettimään minkälaisena, minkä näköisenä kelpaisin ihmisille, minkälaisena, minkä näköisenä kelpaisin Jumalalle. En kertakaikkiaan jaksa tätä ajatuksieni hitaasti kiihtyvää oravanpyörää.

Huomaan olevani vanhalla polulla, mutta en tiedä missä on hätäkatkaisin, millä saan muunnettua suuntaa.

"I give up trying to earn Your love,
I just look above, up to You."

Olin lapsena seurakunnan leirillä. Muistan vain yhden tapahtuman tuolta leiriltä. Kokemus oli minulle pelottava, en ymmärtänyt alas painettuja päitä ja käsiä niiden päällä. Juoksin karkuun huoneeseemme ja odotin, että ilta olisi ohi. Onko kahdeksan vuotiaana tehty valinta juosta karkuun, määrännyt elämäni suunnan? Olisinko välttänyt vuosien masennuksen? Ehkä. Olisinko tehnyt elämässäni erilaisia valintoja? Todennäköisesti. Oliko minun tarkoituskin pelästyä ja juosta karkuun Jumalaa, jotta eläisin tämän elämän, että näkisin nämä asiat, että kokisin nämä kokemukset? En tiedä.

Miksi Jumala päätti tulla juuri silloin kun tuli elämääni, miksi Hän halusi juuri silloin tarttua minuun? En voi sanoa, että sitä edes pyysin. Ehkä Hän näki jotain, mitä minä en osannut nähdä enkä sanoiksi pukea. Ehkä Hän näki käännekohdan, josta en olisi selvinnyt ilman Häntä. Ehkä Hän näki, että se tie, jota kuljin, oli kuljettu loppuun. En voi ymmärtää Jumalan armoa, enkä hänen rakkauttaan minua kohtaan. Miksi hän kaiken jälkeen tulee luokseni ja sanoo että minä olen arvollinen, että minä olen haluttu ja kaivattu. Kuinka monta solvausta ihminen kestää, kuinka monta kertaa ihminen antaa anteeksi? Kun mietin elämääni, tiedän todellakin että en olisi teoillani ansainnut hänen rakkauttaan. Kiitän Jumalaa siitä ihmeellisestä armosta jonka hän on meille antanut. Kiitän siitä että meidän ei tarvitse tehdä mitään ollaksemme Hänelle rakkaita. Kiitän siitä että Hän todellakin on rakastava isä, joka ei katso virheitämme.

Jumala näkee ja tuntee meidät, vaikka me emme tuntisi häntä. Jumala tuntee sydämemme. Hän tietää milloin olemme karikolla ja todella tarvitsemme Häntä. Hän tietää, missä menee rajamme. Hän näkee jos sydämemme kaipaa Häntä, silloinkin kun emme sitä itse tunnista. Me saamme kääntyä Hänen puoleensa ja pyytää Hänen apuaan jos haluamme. Miksei Jumala tartu meihin kaikkiin juuri nyt juuri tällä hetkellä? Hänellä olisi valta tehdä niin. Jumala antoi meille kuitenkin vallan valita, vapauden rakastaa ja olla rakastamatta, vapauden haluta Hänet elämäämme. Hän antaa meidän tehdä omat valintamme, omat hyvät ja omat huonot valintamme ja elää ne. Elin omat huonot valintani ja nyt Hän auttaa minua elämään ne pois. Hän auttaa puhdistamaan pöydän ja aloittamaan alusta.

En uskoisi Jumalaan jos Hän ei olisi jotain todellista, jotain kouriin tuntuvaa. Jos en näkisi Hänen läsnäoloa elämässäni, en uskoisi Jumalaan. Jos en olisi tuntenut Hänen kosketustaan sydämessäni, jos en olisi tuntenut Hänen kääntävän sen ylösalaisin, en uskoisi Jumalaan. Jos Jumala olisi vain sanoja paperilla, en uskoisi Jumalaan. Kiitän siitä että ymmärrän mitä tarkoittaa kun sanotaan että usko on lahja. Kiitän ystävistäni jotka ovat rukoilleet puolestani. Kiitän Jumalaa siitä että Hän antaa minun tuntea itsensä.

Ginny Owens :: If You Want Me To

Tänäänkin palaan Jumalan eteen ja pyydän: Rakasta minua. Ympäröi minut rakkaudellasi, täytä minut rakkaudellasi, anna minun nähdä ja tuntea sinun rakkautesi. Opeta minulle, millainen Isä sinä olet. Pelkään etten osaa katsoa, että silmäni ovat sokeat tai en osaa kuunnella, että korvani ovat kuurot. Pelkään, että hapuilen Jumalaa kohti väärällä tavalla, että minun rukoukseni, minun kaipaukseni ja minun sanani eivät riitä.

Kävin kävelyllä ja jäin rantaan seisomaan. Järven yllä nojasi puu, kaikki oksat pitkälle kurottautuneena, painavana, luottavana. Kevyenä ja vaivattomana. Haluaisin tuon puun luottamuksen. Että todella tuntisin juurieni olevan niin syvällä, niin kiinni maaperässä, että voisin pelotta nojata ja kurkottaa kohti Isää.

Olen oikeassa, en minä riitä, ei minulla ole mitään annettavaa Jumalalle. En voi lahjoa Jumalaa, en voi peittää Jumalalta mitään. En voi kaunistella totuutta, ei minun kannata yrittää mielistellä. Silti minä riitän, kaikkine virheineni, koko riittämättömällä olemuksellani olen tarpeeksi Jumalalle. Hän rakastaa minua, eikä minun ei tarvitse olla mitään enempää, eikä minun tarvitse olla mitään vähempää. Pistää nöyräksi. Tunnen halua käpertyä sängyn nurkkaan. Joinain päivinä on niin vaikea nostaa katseensa ja sanoa että tässä minä olen, ota tai jätä. Ihminen voi valita ottaako vai jättääkö, mutta Jumala ei ikinä muutu. ”Kaikissa näissä ahdingoissa meille antaa riemuvoiton hän, joka on meitä rakastanut. Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” room. 8:37-39

Kiitos siitä Isä, että sinä tiedät kuinka tyhjiä ovat lupauksemme ja kuinka huonoja hyvät aikomuksemme. Kiitos siitä rakas taivaan isä, että sinä tunnet meidät ja katsot meihin lempeästi. Kiitos Isä että sinä olet suurin, kiitos siitä että elämäni on sinun käsissäsi. Kiitos siitä että sinun puoleesi voin kääntyä iloiten tai neuvoa ja lohtua hakien. Vuoret kumartavat nimeäsi ja maa tärisee voimastasi. Kiitos siitä että sinä pidät meistä huolen. Kiitos siitä että sinä näet meistä jokaisen. Kiitos siitä että mikään paikka ei ole sinulle salainen. Kiitos siitä että näet meistä pienimmän ja vähäisimmän. Kiitos siitä että suojelet meitä kädelläsi, kiitos siitä että aikomuksesi meitä kohtaan ovat hyviä. Kiitos rakas taivaan isä siitä että pidät meidät nöyränä edessäsi, kiitos siitä että ohjaat oikealle tielle. Kiitos siitä että korjaat sydämiämme ja murtuneen mielen. Kiitos siitä että olet heikkoudessamme vahva. Kiitos siitä että olet meidän jokaisen isä, kiitos siitä että rakkautesi riittää meille kaikille. Kiitos siitä että sinä kaipaat meidän jokaisen lähelle. Kiitos siitä että sinun suunnitelmasi ovat ylivertaisia. Kiitos siitä että olen vain ihminen. Kiitos siitä että sinä tiedät paremmin.

Tänään on syntymäpäiväni. Olen ollut hieman lapsellinen asian suhteen, koska en tällä kertaa suostunut ajattelemaan, että se on vain päivä muiden joukossa. Kehoituksista huolimatta. :D Vuosikausiin olen iloinen siitä, että olen syntynyt! Miten mahtavaa elämä on! Miten jännittävää elämä on. Miten mahtavaa, että saan olla osa tätä kaikkea. Kyllä sitä sietää juhlia, että vihdoin tajuaa asian!

Yritän opetella siihen, että saan tehdä asiat omalla tavallani. Minulla saa olla omat, muiden mielipiteistä eriävät ajatukset. En ole muita huonompi, eikä ajatukseni ole muiden ajatuksia vähäisempiä. Minun mielipiteeni on tärkeä, siinä missä muidenkin. Tässä mantrani jota hoen ja opettelen.

Yritän muuttaa vanhoja tapojani, mutta huomaan kuitenkin itse hangoittelevani vastaan. Suutun ja hermostun kun "en saa" tehdä jotain, vaikka tosiasiassa tiedän etten sitä sydämessäni haluaisikaan. Luulen kapinoitsevani Jumalaa vastaan, vaikka tosiasiassa kapinoin vain itseäni vastaan. Ei Jumalalle ole siitä hyötyä että minä teen hänen tahtonsa mukaan. Kompastun ja turhaudun, kun en taas kuuntele sydäntäni. Surkeaa. Teen totisesti usein sen mitä en halua tehdä ja jätän tekemättä sen mitä haluaisin tehdä. "Huomaan siis, että minua hallitsee tälläinen laki: haluan tehdä hyvää, mutta en pääse irti pahasta. - En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa mitä en tahdo. -Minä kurja ihminen!" AAMEN :D Kiitos Jumalalle armosta. Kiitos siitä että Hän todella tuntee sydämemme ja on kärsivällinen. Haluaisin osata luovuttaa, tyytyä siihen että Jumala totisesti on minua suurempi ja Hänen tahtonsa minua kohtaan on hyvä. Parempi olisi siis kuunnella. :)

Sinä olet tärkeä

Otsikoin tämänkin tekstin nimellä ”Sinä olet tärkeä”. Miksi? Koska haluan sinun ymmärtävän, että todella olet sitä. Et sen takia, että voitit joskus juoksukilpailun. Et sen takia, että olet hyvä piirtämään. Et sen takia, että olet mies tai nainen, hyvännäköinen, menestynyt töissäsi, hyvä perheen äiti tai suosittu ystävien keskuudessa. Et sen takia, että sinulla oli hyvä lapsuus, parhaat arvosanat ja koska pärjäät aina kaikessa yksin. Et sen takia, että olet kenties jotain aivan muuta. Olet tärkeä, koska olet. Kun kaikki leimat, kun kaikki verhot lasketaan päältäsi ja kaikki sinulle annetut nimikkeet laitetaan syrjään, jää vain yksi nimi: Jumalan lapsi. Jäät sinä. Sinä olet syntynyt Jumalasta, sinä olet syntynyt Hänen ajatuksissaan ja sinä olet saanut alkusi Hänen tahdostaan. Hän tuntee sinut läpikotaisin ja Hän tietää sinun aikeesi. Hänellä on ainutlaatuinen suunnitelma juuri sinun varallesi.
Minkälainen sinä olet? Ehkä olet ylpeä itsestäsi, ehkä luot arkana katseen maahan muiden seurassa. Kuka sinä olet? Et ole valintojesi summa. Aina tulee uusia valintoja ja jokainen valinta muuttaa sinua. Aina voi valita toisin.
Jeesus tuli maailmaan tehdäkseen meistä hänen opetuslapsiaan ja sisaruksiaan. Jeesus täytti velkamme jotta me saisimme riemuita, jotta me saisimme löytää tien Isän luo ja ottaa paikkamme Hänen rakkaina lapsinaan.
Miten sinä valitset tänään? Kuka sinä olet tänään?

Sinä olet tärkeä

Olin vuosia yksi heistä, jotka janoavat kuolemaa. Tänään näin lehdessä Die so fluid-nimisen bändin mainoksen. Ennen olisin ajatellut, että wau, Die so fluid, miten ihanasti sanottu. Ah. Kuolla niin suloisesti...Nyt ajattelen, että mikä meitä vaivaa! Miksi me ihailemme ja kaipaamme kuolemaa? Miksi me kurkottelemme kohti pimeyttä? Miksi me sidomme laput silmillemme, emmekä suostu näkemään kuin harmaan harson läpi? Mistä me opimme niin hyvin sen valheen, että kuolema on jotain kaunista ja tavoittelemisen arvoista? Jotkut havittelevat kovan jätkän leimaa. Jotkut eivät aidosti tiedä paremmasta.

Itse en jaksanut enää välittää, vaikka olisin tiennytkin. Ajattelin, että se kaikki; aidot tunteet, aito ilo elämästä, on jossain niin kaukana, kaikkien rakentamieni muurien ja muille ovelasti asetettujen ansojen takana, että turha yrittää alkaa etsimään reittiä takaisin – näillä voimilla. Tyydyin tuijottamaan mustaksi maalaamiani maisemia. Vuosia eri muodoissa ilmennyt masennus oli imenyt minusta elämänhalun, tunsin olevani vain tyhjyyttään kumiseva, kuivumaan jätetty, kylmä kattila. Valinnat, jotka tein, veivät minut aina vain kauemmaksi siitä mitä joskus olin ollut, siitä mitä joskus olisin halunnut olla. Tänään olen saanut aloittaa alusta. Ja loppujen lopuksi minun ei tarvinnut tehdä muuta kuin antaa periksi.

Pelottavinta uskoon tulossa oli sen ymmärtäminen, että jos Jumala on todellinen, niin on myös Saatana. Kärsin vuosia kovasta pimeän pelosta ja yhtäkkiä ajattelin, että ehkä kaikki pelot ja oudot tuntemukset eivät olletkaan vain omaa mielikuvitustani. Keväällä hieman uskoon tulon jälkeen olin matkalla Opetuslapsi-iltaan jonka teemana oli Vastustakaa vihollista. Kärsin paniikkihäiriöstä ja siksi näihin iltoihin meno oli hankalaa. Tänä kyseisenä iltana oloni oli erityisen tukala, minun oli vaikea lähteä kotoa liikenteeseen, pääni oli täynnä ahdistavia ajatuksia, tein matkaa itkien, rukoillen ja nyrkkejäni yhteen puristaen. Käännyin välillä monta kertaa kotiinpäin. En kuitenkaan suostunut luovuttamaan. Kun jotenkin onnistuin kääntymään aina vain uudestaan takaisin ja pääsin lopulta sisälle seurakuntataloon, täytyin rauhalla. Ympärilleni ja sisälleni laskeutui hiljaisuus. Mutustelin ja ihmettelin tilannetta. Tunsin kirjaimellisesti olevani turvassa.

Nyt kun jälkikäteen tarkastelen tilannetta, huomaan etten ollut peloissani niinkuin tavallisesti paniikkikohtauksen aikana. Olin täynnä sanoinkuvaamatonta raivoa, tunsin halua vahingoittaa itseäni, halua tehdä järjettömiä asioita, kuten juosta kohti peiliä tai päin betoniseinää. Tunnen, että tuo oli vihollisen viimeinen kova yritys saada minut vakuuttuneeksi siitä, etten kuulu maailmaan jossa asiat ovat toisin - paremmin. Nyt tiedän saavani tulla ja mennä vapaasti, pelotta, Jumalan silmien ja varjeluksen alla.

Kuolema ei ole voittaja, kuolema ei ole kova jätkä. Kuolema on tyhjä, yksinäinen ihminen. Kuolema on voitettu. Jeesus voitti kuoleman ja toi meille elämän. Kova jätkä on se, joka uskaltaa luopua kuorestaan ja tunnustaa; En halua olla yksin. Minäkin haluan olla tärkeä. Silloin kuulet sen; sinä olet jo.

Pala minusta

Istun ja katson elämääni, niinkuin lapsi katsoo television sadunkertojaa, joka kertoo tarinaa ja maalaa samalla kuvia tyhjälle taululle. Tarina etenee ja uusia kuvia ilmestyy valkealle paperille. Välillä luulen tietäväni mitä seuraavaksi tapahtuu, mutta huomaan pian erehtyväni. Tiedän kuitenkin, niinkuin se kuvaa katsova lapsi tietää, että kun tarina lopulta valmistuu, jokainen pala on kohdallaan. Kaikelle löytyy tarkoitus, löydän vastaukset matkan varrella heränneisiin kysymyksiin.

Kun katson elämääni, tuntuu että sittenkin, kaiken aikaa olet kulkenut kanssani; kun minä olen kääntänyt selkäni, kun minä olen sulkenut silmäni. Kaiken aikaa tiesin olemassaolostasi, mutta tunsin sinut vieraana, kylmänä ja kovana, kylmien ja kovien herrana, enkä halunnut sinulle sijaa sydämessäni. Mutta silti sinä rakastit minua. Kun minä kuljin elämäni erämaalla, kylmässä, pimeässä yössä, sinä näit minut. Kun minä en enää jaksanut hapuilla, kun en enää jaksanut etsiä tietä eteenpäin, sinä tartuit minuun ja mursit muurini. Sinä kerroit että minä olen rakastettu, että minä olen tärkeä – olen aina ollut. Minulle, joka vuosia oli tolkuttanut itselleen toista, niin että siitä oli tullut minulle todellisuutta. Sinä kerroit että minä olen arvokas, löytö, eikä minun tarvitse paeta ja hävetä itseäni. Sinä riisuit minut niistä leimoista, joita olin itseeni lyönyt.

Kaipaan halaustasi ja läsnäoloasia. Tiedän olevani työpöydälläsi, silloinkin kun on hiljaista. Pelkään, etten osaa ottaa rakkauttasi vastaan. Mutta Sinä tunnet minut, Sinä olet luonut minut. Sinä tiedät tien minun sydämeeni, vaikken sitä itse tuntisi.

Kiitän Isää siitä, että elämäni on nyt Hänen käsissään. Hän ohjaa minua. Pitelen pensseliä ja maalaan paperille, mutta minulla ei ole aavistustakaan miltä kuva näyttää lopussa. Odotan innolla näkeväni tarinani kokonaisuudessaan - sitä ennen nautin jokaisesta hiljalleen paljastuvasta palasta, tarinassa nimeltä Minä.