Ajattelin ensin, että kirjoitan miten kuluttava kulunut viikko on ollut, mutta sitten menin saunaan ja vastoin odotuksiani, astuin lämpimään saunan eteiseen ja suihkutilaan. Saunan ovi oli jäänyt raolleen ja huoneet lämmenneet. Se tuntui aivan Jumalan lahjalta! Tavallisesti kaikki muut tilat paitsi sauna ovat superkylmiä.
Ajattelinkin sitten synkistelyn sijaan miettiä joitain asioita mistä olen kiitollinen.. esim..
Kiitos piparkakkutaikinasta ja kiitos kaikista ihmisistä, jotka ovat olleet vuosisatojen aikana mukana vaikuttamassa siihen, että piparkakkutaikina maistuu nykyään siltä kun maistuu. Kiitos kesästä, laitureista ja siitä että Suomi on tuhansien järvien maa. Kiitos lumienkeleistä. Kiitos nuotioista ja siitä että niissä paistetut makkarat maistuu hyvältä sinapin kanssa. Kiitos kahvintuoksusta. Kiitos vihreistä ruohotahroista vaatteissa kesäisin. Kiitos jalkapallosta. Kiitos mansikoista. Kiitos kirpeästä talvisäästä ja tähtiöistä. Kiitos uimahalleista. Kiitos kirjallisuudesta. (Kiitos Pikku Prinssi kirjasta). Kiitos musiikista ja musikaalisista ihmisistä. Kiitos hyvälaatuisista lakanoista. Kiitos taiteesta. Kiitos keskustassa olevista puista, joiden lehdet ovat sydämen muotoset. Kiitos ihmisistä, joiden kanssa on mutkatonta viettää aikaa. Kiitos siitä etten ole aina ollut uskossa, jotta ymmärrän sen "pienen" eron.
Siinä ainakin jotain mitä tulee äkkiä mieleen.. Taidan jättää rukousaiheet ja synkistelyt seuraavaan postaukseen...:D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti