Olen alkanut hyvissä ajoin miettimään sitä, että pian on kulunut vuosi siitä kun sain aloittaa uudenlaisen elämän. Vuosi sitten, päivä uskoontulon jälkeen mietin, että ei tästä mitään tule, mokaan kuitenkin: ei varmasti aikaankaan, kun tallaan taas vanhoja polkuja. No, en ole mokannut. Siinä on paras todistus siitä, että Jumala pitää minusta kiinni - silloinkin kun itsestäni tuntuu että olen ns heikoilla hangilla. :D
Vuosi sitten Jumala sanoi minulle: "Ei hätää. Kaikki järjestyy." Kuinka kliseiseltä tuo lause kuulostaakaan, kenen tahansa ihmisen sanomana. Mutta mitä tarkoittaa kun Taivaan Isä, Kaikkivaltias Jumala sanoo: "Ei hätää. Kaikki järjestyy". Silloin elämä todellakin alkaa järjestymään! Vasta tänään ymmärsin sydämelläni, että tuo lupaus ei tarkoittanut, että kyllä me tästä yhdestä jutusta selvitään. Se ei tarkoittanut, että olen kyllä tukenasi nämä seuraavat pari päivää. Se tarkoitti, että kaikki asiat, kaikki tulevat murheet ja ongelmat - niitä kyllä tulee, mutta kaikki järjestyy! Aikanaan. Jumala sanoi "Ei hätää." Älä siis pelkää, älä ole murheellisella mielellä. "Kaikki järjestyy." Saan todellakin luottaa siihen, että koko minun (ja sinun) elämä järjestyy!
Moni asia elämässäni on vuoden aikana muuttunut=järjestynyt. Ajattelen, että eniten muutosta on tapahtunut sisäisesti ja olemuksessani. Minulle tuo valtavasti lohtua tieto siitä että olen matkalla, minun ei tarvitse olla tässä valmis, tänäpäivänä täydellinen. Minun ei omassa voimassa tarvitse tehdä mitään, teen matkaa vahvoilla käsivarsilla. Kun väsyn, nuo käsivarret kyllä kantavat minut.
Paljon on ollut mielessä. Viime päivinä lähetystyötä miettiessä, sydäntäni on repinyt se, miten Jeesuksen ristintyö täällä kotimaassa on varmasti löytänyt tiensä moniin korvaan, mutta harvaan sydämeen! Muistetaan se asia rukouksissa.
Aamulla asiaa tuskaillessani ja lähtiessäni koulua kohti, nostin mannalapun ja sain tämän kohdan. Asia yhteydestään näin irrotettuna se lohdutti kovasti. "Hän otti Joosefin kiinni ja pani hänet vankilaan, paikkaan, jossa kuninkaan vankeja säilytettiin. Herra piti Joosefista huolta vankilassakin ja oli hänen kanssaan, niin että hän saavutti vankilan päällikön suosion." Onneksi Jumala rakastaa, pitää huolen ja haluaa hyvää niillekin läheisille, jotka eivät ole uskossa.
Kuitenkin.. Niinkuin Jimmy Huhtala todistuksessaan sen sanoo:
"Ei kannata jättää huomioimatta sitä tosiasiaa, että kun elämä tässä ajassa päättyy niin toiset ihmiset menee taivaaseen, toiset ihmiset menee helvettiin. Monet luulee että taivaaseen menee ne, jotka on ollu hyviä ihmisiä, tai ettei ainakaan niin pahoja. Helvettiin menee vaan murhamiehet. Mä kerron sulle, helvettiin menee niin hyvät kun pahatki ihmiset. Helvettiin menee niin lääkärit kun rosvot, niin poliisit kun narkkarit, ellei Jeesuksen pelastustyö kelpaa, sillä jokainen on tehnyt syntiä ja elää erossa Jumalassa sillä seurauksella. Taivaaseen pääsee ne jotka voi tunnustaa, mä oon epäonnistunu, mä tarvitsen Jumalan armoa, mä tarvitsen että sä muutat mun elämän ja mä haluan elää yhteydessä sinun kanssasi. Taivaaseen mennään suhteilla: Jos sä tunnet Jeesuksen, sinä pelastut. Ellet tunne, sinä olet kadotettu."
Rankkaa tekstiä, mutta totta :'(
Tässä vielä linkki tuohon Jimmyn todistukseen:
www.youtube.com/watch?v=9388n1cXIOY
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti