Kerta toisen jälkeen sitä hämmästyy, että mitä tapahtuu kun avaa suunsa. Opettelin joskus yläasteikäisenä pitämään asiani itselläni (tai keksimään "paremman" tarinan totuuden tilalle) ja tämä piirre on liittynyt ja liittyy useimmiten juuri niihin tärkeimpiin ihmisiin, niihin joiden pitäisi olla niitä jotka tietävät minusta tai minulle ne tärkeimmät asiat. Viime vuosina olen kantapään kautta saanut oppia, että tuo muinoin opiskelemani asia ei ole kauhean hyvä asia. Totuus tekee todellakin vapaaksi, mutta minä olen valheillani lisännyt kaltereita häkkiini. Olen yrittänyt suojella minulle läheisiä ihmisiä, mutta aiheuttanut heille sillä vain enemmän tuskaa. Ja itselleni myös. Toivoisin että ihmiset joita olen satuttanut, tietäisivät että juurikin se paha jota aiheutin oli se mitä viimeiseen asti yritin mielessäni välttää.. Ah, tätä nöyryytyksen määrää :D Tänään taas sai onneksi opetella purkamaan tuota vaiettujen asioiden aikapommia, sen rakentamisen sijaan :)




"Kiitos, kun saan voimaa, jolla
opetella elämään."