This time I'm writing in english - just because I felt like it. I have had a quite fun last few days and that got me thinking what's that about, having fun? I was at work, minding my own business and suddenly stopped to listen; people were joking with each other, laughing and smiling. Right there in the middle of my workday, my rutines. That really got to me and made me feel all warm and fussy.
I believe in having fun. I'm grateful to understand that it's not self-evident. Having fun can mean serious business to some, it may be something scary or something that's bubbling right there under the skin but you won't let it come out for whatever the reason - and I'm sure there's a million different ones. When I thought about what having fun includes it's more than meets the eye. It's not just simply throwing frisbee or kicking football with your friend. And yet it still is.
Having fun to me means doing things you enjoy. It means leaving the coach, opening the door and giving the day a chance. It means challenging yourself, trying new things and making the most out of your life -or even just out of your day. It means a way of life where it's allowed to laugh at yourself, to learn new dancesteps (even if just behind the curtains:)) , to sing in public eventhough you know you really shouldn't. Having fun means relaxing, reading a good book or having the guts to do absolutely nothing. It means loving life, loving other people, loving yourself and letting other people love you back. It means accepting good things into your space. I think having fun is much about freedom. Freedom to be yourself. It's about hearing and accepting that you are important, you are loved and that you've got not only the right but almost the obligation to be whatever you were meant to be because you are a unique and a beautiful humanbeing.
Having fun means giving the life a chance eventhough it just throw you with lemons . It means crawling out from under the rock to feel the sun greeting your skin. It means all the little things; the colours of the trees, a friend's smile among a group of strangers, buying acrylic colours and painting some flowers.
It's about bravery and stepping out of your comfort zone. By that I don't (necessarily)mean jumping out of a plane or travelling to Africa. For example I love writing and I love english but I'm afraid to do mistakes. So this is me stepping out of my comfort zone writing in english. I must say I feel a bit nervous but I'm having lots of fun. This is my way of enjoying my life today. What's yours?
These are just some words about having fun. Fun is an action. So, as the Nike-people would say:
Just do it. Have fun!
torstai 30. kesäkuuta 2011
keskiviikko 25. toukokuuta 2011
Unelmointia
Keskiviikko-illan ratoksi haaveilua :)
"The tragedy of life doesn't lie in not reaching your goal. The tragedy lies in having no goal to reach. It isn't a calamity to die with dreams unfilled, but it is a calamity not to dream. It is not disgrace to reach the stars, but it is a disgrace to have no stars to reach for." Benjamin E. Mays
Pikkuystävä :)
Oon tietty rakastunu :)
Ja pakastimessa on aina mansikoita :)
Joskus käyn kalassa
..ja aina on joku hyvä kirja kesken. :)
Työasunnon parveke Ranskassa
Töitä
Sopivasti vapaa-aikaa
Kantakuppila
Tällänen kirjailijan tuloilla hankittu järvenrantatönö ois kiva ykköskämpäks
ja sinne pieni kotikirjasto. :)
Lopuksi lähitulevaisuuden suunnitelmia. :)
"The tragedy of life doesn't lie in not reaching your goal. The tragedy lies in having no goal to reach. It isn't a calamity to die with dreams unfilled, but it is a calamity not to dream. It is not disgrace to reach the stars, but it is a disgrace to have no stars to reach for." Benjamin E. Mays
Pikkuystävä :)
Oon tietty rakastunu :)
Ja pakastimessa on aina mansikoita :)
Joskus käyn kalassa
..ja aina on joku hyvä kirja kesken. :)
Työasunnon parveke Ranskassa
Töitä
Sopivasti vapaa-aikaa
Kantakuppila
Tällänen kirjailijan tuloilla hankittu järvenrantatönö ois kiva ykköskämpäks
ja sinne pieni kotikirjasto. :)
Lopuksi lähitulevaisuuden suunnitelmia. :)
maanantai 25. huhtikuuta 2011
Pitkä matka paratiisiin
Matt 27: 44: "Yhdeksännen tunnin vaiheilla Jeesus huusi kovalla äänellä: Eeli, Eeli, lama sabaktani? Se merkitsee: Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?"
Luin eilen kirjan ruandalaisen nuoren naisen pakomatkasta pois Ruandan kansanmurhien keskeltä. Nainen joutuu kokemaan matkallaan sellaista kauhua, että sitä on vaikea hyväksyä todeksi. Lopulta nainen kohtaa perheenjäseniään murhanneen interahamwen miehen vankilassa ja löytää anteeksiannon tätä kohtaan: "Katsoin häntä ja ymmärsin, ettei yksikään inhimillinen olento voinut tehdä asioita, joita hän oli tehnyt. Jokin oli ottanut hänet valtaansa, jokin jota kristinusko kuvailisi paholaiseksi. Demonit saavat meidät valtaansa kovin helposti. Ne ryöstävät meiltä arvostelukyvyn ja tekevät meistä heikkoja ja ymmärtämättömiä kuin pikkulapsista." (Leah Chishugi: Pitkä matka paratiisiin.) Leah perheineen ja ystävineen on kasvanut uskossa Jumalaan pienestä tytöstä asti, mutta Ruandan kansanmurha saa Leahin menettämään uskonsa: "Jumala on lähtenyt Ruandasta." Leah kääntyy vähäsanaisesti buddhalaisuuteen ja löytää sieltä sisäisen rauhan.
Kun mietin elämääni ja katson ympärilleni, minun on helppo sanoa: elämä on lahja. En joudu elämään väkivallan pelossa, en ole kokenut luonnonmullistuksia tai muunlaisiakaan onnettomuuksia. Joka päivä voin kuulla tarinoita ihmisistä, joilla asiat ovat toisin, jotka kokevat sellaista tuskaa, että tuskin kykenevät elää sen kanssa. Jotkut kaiken keskelläkin säilyttävät uskonsa Jumalaan, jotkut menettävät sen. En tiedä mitä voisin sanoa Leahin kaltaiselle ihmisille, ihmiselle joka on joutunut kokemaan sellaista, mitä kenenkään ei inhimillisesti ajatellen pitäisi.
Samaan aikaan kun maailmassa tehdään niin paljon pahaa, Jumala kuitenkin kaiken aikaa myös puhuu ihmisille, parantaa sairaita, vapauttaa riippuvuuksista ja antaa toivon tilanteisiin joissa toivoa ei ole. Raamatussa sanotaan, että Jumala johtaa kaiken niiden parhaaksi, jotka häntä rakastavat. Vaikka meidän on sitä vaikea ymmärtää, Jumala on kaikkia maailman vääryyksiä ja kauheuksia suurempi ja hän voi antaa lohdutuksen ja syvän rauhan jokaiselle, joka sitä häneltä pyytää."Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon." Joh: 14:27
Juuri ennen kuolemaansa Jeesus koki niin suurta tuskaa ja yksinäisyyttä, että jopa hän, Jumalan poika, huusi: Jumalani, miksi hylkäsit minut? Kuitenkin, kahden pitkän yön jälkeen kolmantena päivänä, Jeesus, Isänsä Jumalan suunnitelman mukaisesti, nousi haudastaan ja voitti kuoleman. Kaikki vaikutti aluksi niin hirveältä, mutta Jumala hiljaisuudessa toimi kuitenkin suunnitelmansa mukaan kaiken aikaa. Pimeys on lopullisesti voitettu.
Jeremian kirjassa Jumala sanoo jotain mihin voimme tänä päivänäkin luottaa: "Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. "
Luin eilen kirjan ruandalaisen nuoren naisen pakomatkasta pois Ruandan kansanmurhien keskeltä. Nainen joutuu kokemaan matkallaan sellaista kauhua, että sitä on vaikea hyväksyä todeksi. Lopulta nainen kohtaa perheenjäseniään murhanneen interahamwen miehen vankilassa ja löytää anteeksiannon tätä kohtaan: "Katsoin häntä ja ymmärsin, ettei yksikään inhimillinen olento voinut tehdä asioita, joita hän oli tehnyt. Jokin oli ottanut hänet valtaansa, jokin jota kristinusko kuvailisi paholaiseksi. Demonit saavat meidät valtaansa kovin helposti. Ne ryöstävät meiltä arvostelukyvyn ja tekevät meistä heikkoja ja ymmärtämättömiä kuin pikkulapsista." (Leah Chishugi: Pitkä matka paratiisiin.) Leah perheineen ja ystävineen on kasvanut uskossa Jumalaan pienestä tytöstä asti, mutta Ruandan kansanmurha saa Leahin menettämään uskonsa: "Jumala on lähtenyt Ruandasta." Leah kääntyy vähäsanaisesti buddhalaisuuteen ja löytää sieltä sisäisen rauhan.
Kun mietin elämääni ja katson ympärilleni, minun on helppo sanoa: elämä on lahja. En joudu elämään väkivallan pelossa, en ole kokenut luonnonmullistuksia tai muunlaisiakaan onnettomuuksia. Joka päivä voin kuulla tarinoita ihmisistä, joilla asiat ovat toisin, jotka kokevat sellaista tuskaa, että tuskin kykenevät elää sen kanssa. Jotkut kaiken keskelläkin säilyttävät uskonsa Jumalaan, jotkut menettävät sen. En tiedä mitä voisin sanoa Leahin kaltaiselle ihmisille, ihmiselle joka on joutunut kokemaan sellaista, mitä kenenkään ei inhimillisesti ajatellen pitäisi.
Samaan aikaan kun maailmassa tehdään niin paljon pahaa, Jumala kuitenkin kaiken aikaa myös puhuu ihmisille, parantaa sairaita, vapauttaa riippuvuuksista ja antaa toivon tilanteisiin joissa toivoa ei ole. Raamatussa sanotaan, että Jumala johtaa kaiken niiden parhaaksi, jotka häntä rakastavat. Vaikka meidän on sitä vaikea ymmärtää, Jumala on kaikkia maailman vääryyksiä ja kauheuksia suurempi ja hän voi antaa lohdutuksen ja syvän rauhan jokaiselle, joka sitä häneltä pyytää."Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon." Joh: 14:27
Juuri ennen kuolemaansa Jeesus koki niin suurta tuskaa ja yksinäisyyttä, että jopa hän, Jumalan poika, huusi: Jumalani, miksi hylkäsit minut? Kuitenkin, kahden pitkän yön jälkeen kolmantena päivänä, Jeesus, Isänsä Jumalan suunnitelman mukaisesti, nousi haudastaan ja voitti kuoleman. Kaikki vaikutti aluksi niin hirveältä, mutta Jumala hiljaisuudessa toimi kuitenkin suunnitelmansa mukaan kaiken aikaa. Pimeys on lopullisesti voitettu.
Jeremian kirjassa Jumala sanoo jotain mihin voimme tänä päivänäkin luottaa: "Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. "
maanantai 28. maaliskuuta 2011
perjantai 25. maaliskuuta 2011
Ps. Minä rakastan sinua
Tuskin moni on välttynyt tällä viikolla kuulemasta tai lukemasta jotakin Nuotan Älä alistu-kampanjasta. Iltapäivälehdissämme kampanja on nostettu otsikoihin, joissa jutun ydin on mestarillisesti sivuutettu tai niin vääristelty, että pahaa tekee.
Älä alistu-kampanjan on ymmärretty ja julistettu olevan homoja vastustava, vaikka sen tarkoitus on ollut tuoda esiin yhden tytön henkilökohtainen kokemus omassa elämässään. Tyttö, Anni kokee eheytyneensä seksuaalisen identiteetin muututtua.
Tuskin tuollainen tarina on niin ainutlaatuinen kuin sen luulisi kampanjaan kohdistuneen "pouskarointia" kritiikin perusteella olevan. Monilla seksuaalinen identiteetti saattaa muuttua vaikka Jumala ei olisikaan asiassa mukana. "Se oli sellainen vaihe" fraasi on tuttu teeveestä ja homopiireissäkin varmasti tuttu lausahdus. Sex and the city sarjaa seuranneet muistavat Samanthan kääntymisen lesboksi..ja takaisin. Eikä Annin kokemus siitä, että Jumala auttoi häntä muuttumaan, ole sekään ainutlaatuinen. Kadonneetkin tunteet ovat olleet kuitenkin olemassa. Kenellä ei ole oikeutta kokea kuten kokee?
Media on spekuloinut kampanjan aikaan saamia mielenterveydellisiä vaikutuksia, itsetuhoisia ajatuksia. Tuo mahdollinen luku olisi takuulla olennaisesti pienempi, ilman iltapäivälehtien vääristeltyä uutisointia ja mässäilyä. Nämä lehdet syyllistyvät tasan samaan kuin mistä kampanjaa syyttävät.
Itse olen kokenut saman kuin Älä alistu-kampanjan Anni. Teini-iässä ajatus lesboudesta ahdisti minut itsetuhoiseen käytökseen ja ennen pitkää masennukseen. Ympäristön uskovilta ihmisiltä kumpuavat viestit siitä miten "homosta näkee jo naamasta miten kiero ihminen hän on" eivät millään tavoin edistäneet mielenterveyttäni. Sain käsityksen, että Jumala ei hyväksy minua ja siksi ajattelinkin, että "no, en minäkään sitten halua olla kanssasi tekemisissä". Periaatteessa siis uskoin Jumalaan, mutta käänsin selkäni hänelle.
Kun reilu vuosi sitten kohtasin Jumalan, kohtasin sellaisen Jumalan, joka ei eritellyt mitään ominaisuuksiani, ei laskenut virheitäni, eikä tuon taivaallista välittänyt siitä olinko homo vai hetero. Luulen, että nämä asiat merkitsivät hänelle niin vähän, että tuskin edes huomasi niitä. Jumala jonka kohtasin, paloi halusta saada rakastaa minua, kokonaisuudessani, mitään minulta vaatimatta. Kun Jumala näytti minulle hyväksyvänsä (ja kaiken aikaa hyväksyneensä) minut juuri sellaisena kuin olin, kävikin niin että rakastuin itsekin Herraan. Tämä rakkaus alkoi saada minussa aikaan monenlaisia muutoksia. Usko synnyttää rakkautta ja rakkaus kuuliaisuutta. Verrattain lyhyen prosessin jälkeen omakin seksuaalinen identiteetteni muuttui ja yksinkertaisesti en vain tunne samoin kuten ennen, en siis voi väittää etten nykyään tuntisi oloani varsin heteroksi. Vaikka seksuaalisen identiteetin yhteydessä käytettynä vierastetaankin sanaa eheytyä, se on erittäin hyvä sana kuvaamaan sitä prosessia joka minussa tapahtui asian tiimoilta. Tunnen eheytyneeni, toipuneeni, parantuneeni jostakin. Kuten kampanjan Annikin antoi ymmärtää tuntevansa, tunnen olevani enemmän sen kaltainen kun minun on tarkoituskin olla - ja sen myötä onnellisempi.
Toivoisin, että voisin palata ajassa ja sanoa yläasteikäiselle Jennalle jotakin, mikä olisi rohkaissut häntä Jumalalle selän kääntämisen sijaan kääntymään Hänen puoleensa. Jotain siitä ehdottomasta rakkaudesta, jolla Jumala meitä jokaista rakastaa. Jos olisin kuullut ja kokenut sen mitä koen tänään, olisin ehkä välttynyt aika kivikkoiselta tieltä elämässäni. Voisiko media tarttua samanlaisella intohimolla seuraavaksi kampanjaan jossa julistetaan: Jumala rakastaa sinua - Pappi, lukkari, talonpoika, kuppari, rikas, rakas, köyhä, varas, keppikerjäläinen! Homo tai hetero.
Älä alistu-kampanjan on ymmärretty ja julistettu olevan homoja vastustava, vaikka sen tarkoitus on ollut tuoda esiin yhden tytön henkilökohtainen kokemus omassa elämässään. Tyttö, Anni kokee eheytyneensä seksuaalisen identiteetin muututtua.
Tuskin tuollainen tarina on niin ainutlaatuinen kuin sen luulisi kampanjaan kohdistuneen "pouskarointia" kritiikin perusteella olevan. Monilla seksuaalinen identiteetti saattaa muuttua vaikka Jumala ei olisikaan asiassa mukana. "Se oli sellainen vaihe" fraasi on tuttu teeveestä ja homopiireissäkin varmasti tuttu lausahdus. Sex and the city sarjaa seuranneet muistavat Samanthan kääntymisen lesboksi..ja takaisin. Eikä Annin kokemus siitä, että Jumala auttoi häntä muuttumaan, ole sekään ainutlaatuinen. Kadonneetkin tunteet ovat olleet kuitenkin olemassa. Kenellä ei ole oikeutta kokea kuten kokee?
Media on spekuloinut kampanjan aikaan saamia mielenterveydellisiä vaikutuksia, itsetuhoisia ajatuksia. Tuo mahdollinen luku olisi takuulla olennaisesti pienempi, ilman iltapäivälehtien vääristeltyä uutisointia ja mässäilyä. Nämä lehdet syyllistyvät tasan samaan kuin mistä kampanjaa syyttävät.
Itse olen kokenut saman kuin Älä alistu-kampanjan Anni. Teini-iässä ajatus lesboudesta ahdisti minut itsetuhoiseen käytökseen ja ennen pitkää masennukseen. Ympäristön uskovilta ihmisiltä kumpuavat viestit siitä miten "homosta näkee jo naamasta miten kiero ihminen hän on" eivät millään tavoin edistäneet mielenterveyttäni. Sain käsityksen, että Jumala ei hyväksy minua ja siksi ajattelinkin, että "no, en minäkään sitten halua olla kanssasi tekemisissä". Periaatteessa siis uskoin Jumalaan, mutta käänsin selkäni hänelle.
Kun reilu vuosi sitten kohtasin Jumalan, kohtasin sellaisen Jumalan, joka ei eritellyt mitään ominaisuuksiani, ei laskenut virheitäni, eikä tuon taivaallista välittänyt siitä olinko homo vai hetero. Luulen, että nämä asiat merkitsivät hänelle niin vähän, että tuskin edes huomasi niitä. Jumala jonka kohtasin, paloi halusta saada rakastaa minua, kokonaisuudessani, mitään minulta vaatimatta. Kun Jumala näytti minulle hyväksyvänsä (ja kaiken aikaa hyväksyneensä) minut juuri sellaisena kuin olin, kävikin niin että rakastuin itsekin Herraan. Tämä rakkaus alkoi saada minussa aikaan monenlaisia muutoksia. Usko synnyttää rakkautta ja rakkaus kuuliaisuutta. Verrattain lyhyen prosessin jälkeen omakin seksuaalinen identiteetteni muuttui ja yksinkertaisesti en vain tunne samoin kuten ennen, en siis voi väittää etten nykyään tuntisi oloani varsin heteroksi. Vaikka seksuaalisen identiteetin yhteydessä käytettynä vierastetaankin sanaa eheytyä, se on erittäin hyvä sana kuvaamaan sitä prosessia joka minussa tapahtui asian tiimoilta. Tunnen eheytyneeni, toipuneeni, parantuneeni jostakin. Kuten kampanjan Annikin antoi ymmärtää tuntevansa, tunnen olevani enemmän sen kaltainen kun minun on tarkoituskin olla - ja sen myötä onnellisempi.
Toivoisin, että voisin palata ajassa ja sanoa yläasteikäiselle Jennalle jotakin, mikä olisi rohkaissut häntä Jumalalle selän kääntämisen sijaan kääntymään Hänen puoleensa. Jotain siitä ehdottomasta rakkaudesta, jolla Jumala meitä jokaista rakastaa. Jos olisin kuullut ja kokenut sen mitä koen tänään, olisin ehkä välttynyt aika kivikkoiselta tieltä elämässäni. Voisiko media tarttua samanlaisella intohimolla seuraavaksi kampanjaan jossa julistetaan: Jumala rakastaa sinua - Pappi, lukkari, talonpoika, kuppari, rikas, rakas, köyhä, varas, keppikerjäläinen! Homo tai hetero.
maanantai 14. maaliskuuta 2011
torstai 10. maaliskuuta 2011
Sallittu kaikenikäisille
Elokuvissa ja peleissä on ikärajat, kuten S3, K7, K11, K13 jne., jotka kertovat sisältääkö tallenne sellaista materiaalia, joka on haitallista lapsen kehitykselle. Tälläistä vahingollista materiaalia ovat esimerkiksi väkivalta, seksuaalinen sisältö tai kauhu. Muita ikärajaperusteita voi olla ohjelmassa ilmenevä raju kielenkäyttö, huumeiden käyttö, itsemurhan kuvaus tai vaarallisen käyttäytymisen ihannoiva esittäminen. Kaikille sallituissa, niille perheen pienemmillekkin siis, tallenteissa (S3) ei sallita tälläistä materiaalia ollenkaan. Ikärajat eivät ole suosituksia, vaan pakollisia noudattaa.
Heräsi ajatus, että miten tälläiset ikärajat saataisiin sisällytettyä pakollisiksi suomalaisiin perheisiin? "Suomalaisissa perheissä ei saa esiintyä väkivaltaa, huumeiden käyttöä, kauhua, itsemurhan kuvausta.../muunlaista pelkoa ja turvattomuutta aiheuttavaa käyttäytymistä." PISTE.
Olisi hienoa sanoa, etteivät tälläiset asiat kuulu meidän arkeemme. Kuitenkin suomalaiset lapset kasvavat päihdeongelmaisissa perheissä, he joutuvat kohtaamaan väkivaltaa, pitämään huolta mielenterveydeltään järkkyneistä vanhemmistaan ja elävät läpi vanhempiensa avioeron. * Näissä perheissä kasvaneet lapset kasvavat nuorisoksi, joka vannoo, ettei toista vanhempiensa virheitä, mutta joka on kadottanut hajun siitä, kuinka elää niin, ettei tekisi sitä.. Yksi asia johtaa toiseen ja. . Tai ehkei sittenkään.
Kaavan voi aina rikkoa. Kun annamme Jumalalle luvan auttaa itseämme, ihmeitä tapahtuu, elämämme muuttuvat. Maailman sivu on täynnä ihmisiä, perheitä, todistuksia, siitä kuinka Jumala, täysin mahdottomistakin tilanteista on pelastanut ihmisiä uuteen elämään. Jumalalle voi luovuttaa niin pienet kuin suuret huolet, hän ottaa ne aina vakavissaan. Hän ei jätä vastaamatta avun pyyntöön.
Vaikka näkisimme itsemme minkälaisessa valossa: Jumala uskoo meihin, tekisi mieli sanoa, että melkein idioottivarmasti. Ainakin ihmisen mielestä se tuntuu siltä :) Jumalan uskossa meihin, ei ole hitustakaan epäuskoa. Hän näkee (tietää) meissä mahdollisuuksia, joista itse emme uskalla edes haaveilla.
Jumalan rakkauden valtavuutta on vaikea käsittää. Sitä ei meinaa uskoa. Että joku, joka tuntee kaikki menneisyyden tekomme, tuntee kaikki ajatuksemme, rakastaa meitä hullun lailla:
Joku antaa sinulle kolikon ja sanoo että tarkista onko tämä kolikko varmasti oikea. Pyörität sitä käsissäsi, koputtelet sitä, yrität taivuttaa ja vääntää sitä, ehkä jopa kielen päällä maistat, maistuuko varmasti aidolta kolikolta. Saatat ottaa taskun pohjalta oman kolikkosi ja verrata sitä sinulle annettuun. Lopulta tulet siihen tulokseen, että jep, oikea kolikko se on. Samanlainen on laita Jumalan rakkauden kanssa. Kun olemme aikamme ihmetelleet asiaa joka suunnalta, toteamme, että uskomatonta mutta totta, tämä rakkaus on aivan ihka aitoa.
Pikkuhiljaa alamme nähdä itsemme kuten Jumala näkee meidät: näemme itsemme kauniina, näemme itsemme arvokkaina, haluamme vaalia ja hoitaa itseämme, koska olemme sen arvoisia. Pikkuhiljaa alamme uskoa ja uskaltaa: minä pystyn, minä osaan, minä voin.
Suurin ja ihmeellisin todistus Jumalan rakkaudesta on Hänen poikansa Jeesus: "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi. Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita." Joh. 3:16-18
*Lauseessa saattaa esiintyä pientä kärjistämistä ja yleistämistä. :)
Heräsi ajatus, että miten tälläiset ikärajat saataisiin sisällytettyä pakollisiksi suomalaisiin perheisiin? "Suomalaisissa perheissä ei saa esiintyä väkivaltaa, huumeiden käyttöä, kauhua, itsemurhan kuvausta.../muunlaista pelkoa ja turvattomuutta aiheuttavaa käyttäytymistä." PISTE.
Olisi hienoa sanoa, etteivät tälläiset asiat kuulu meidän arkeemme. Kuitenkin suomalaiset lapset kasvavat päihdeongelmaisissa perheissä, he joutuvat kohtaamaan väkivaltaa, pitämään huolta mielenterveydeltään järkkyneistä vanhemmistaan ja elävät läpi vanhempiensa avioeron. * Näissä perheissä kasvaneet lapset kasvavat nuorisoksi, joka vannoo, ettei toista vanhempiensa virheitä, mutta joka on kadottanut hajun siitä, kuinka elää niin, ettei tekisi sitä.. Yksi asia johtaa toiseen ja. . Tai ehkei sittenkään.
Kaavan voi aina rikkoa. Kun annamme Jumalalle luvan auttaa itseämme, ihmeitä tapahtuu, elämämme muuttuvat. Maailman sivu on täynnä ihmisiä, perheitä, todistuksia, siitä kuinka Jumala, täysin mahdottomistakin tilanteista on pelastanut ihmisiä uuteen elämään. Jumalalle voi luovuttaa niin pienet kuin suuret huolet, hän ottaa ne aina vakavissaan. Hän ei jätä vastaamatta avun pyyntöön.
Vaikka näkisimme itsemme minkälaisessa valossa: Jumala uskoo meihin, tekisi mieli sanoa, että melkein idioottivarmasti. Ainakin ihmisen mielestä se tuntuu siltä :) Jumalan uskossa meihin, ei ole hitustakaan epäuskoa. Hän näkee (tietää) meissä mahdollisuuksia, joista itse emme uskalla edes haaveilla.
Jumalan rakkauden valtavuutta on vaikea käsittää. Sitä ei meinaa uskoa. Että joku, joka tuntee kaikki menneisyyden tekomme, tuntee kaikki ajatuksemme, rakastaa meitä hullun lailla:
Joku antaa sinulle kolikon ja sanoo että tarkista onko tämä kolikko varmasti oikea. Pyörität sitä käsissäsi, koputtelet sitä, yrität taivuttaa ja vääntää sitä, ehkä jopa kielen päällä maistat, maistuuko varmasti aidolta kolikolta. Saatat ottaa taskun pohjalta oman kolikkosi ja verrata sitä sinulle annettuun. Lopulta tulet siihen tulokseen, että jep, oikea kolikko se on. Samanlainen on laita Jumalan rakkauden kanssa. Kun olemme aikamme ihmetelleet asiaa joka suunnalta, toteamme, että uskomatonta mutta totta, tämä rakkaus on aivan ihka aitoa.
Pikkuhiljaa alamme nähdä itsemme kuten Jumala näkee meidät: näemme itsemme kauniina, näemme itsemme arvokkaina, haluamme vaalia ja hoitaa itseämme, koska olemme sen arvoisia. Pikkuhiljaa alamme uskoa ja uskaltaa: minä pystyn, minä osaan, minä voin.
Suurin ja ihmeellisin todistus Jumalan rakkaudesta on Hänen poikansa Jeesus: "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi. Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita." Joh. 3:16-18
*Lauseessa saattaa esiintyä pientä kärjistämistä ja yleistämistä. :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)