Ps. Minä rakastan sinua

Tuskin moni on välttynyt tällä viikolla kuulemasta tai lukemasta jotakin Nuotan Älä alistu-kampanjasta. Iltapäivälehdissämme kampanja on nostettu otsikoihin, joissa jutun ydin on mestarillisesti sivuutettu tai niin vääristelty, että pahaa tekee.

Älä alistu-kampanjan on ymmärretty ja julistettu olevan homoja vastustava, vaikka sen tarkoitus on ollut tuoda esiin yhden tytön henkilökohtainen kokemus omassa elämässään. Tyttö, Anni kokee eheytyneensä seksuaalisen identiteetin muututtua.
Tuskin tuollainen tarina on niin ainutlaatuinen kuin sen luulisi kampanjaan kohdistuneen "pouskarointia" kritiikin perusteella olevan. Monilla seksuaalinen identiteetti saattaa muuttua vaikka Jumala ei olisikaan asiassa mukana. "Se oli sellainen vaihe" fraasi on tuttu teeveestä ja homopiireissäkin varmasti tuttu lausahdus. Sex and the city sarjaa seuranneet muistavat Samanthan kääntymisen lesboksi..ja takaisin. Eikä Annin kokemus siitä, että Jumala auttoi häntä muuttumaan, ole sekään ainutlaatuinen. Kadonneetkin tunteet ovat olleet kuitenkin olemassa. Kenellä ei ole oikeutta kokea kuten kokee?

Media on spekuloinut kampanjan aikaan saamia mielenterveydellisiä vaikutuksia, itsetuhoisia ajatuksia. Tuo mahdollinen luku olisi takuulla olennaisesti pienempi, ilman iltapäivälehtien vääristeltyä uutisointia ja mässäilyä. Nämä lehdet syyllistyvät tasan samaan kuin mistä kampanjaa syyttävät.

Itse olen kokenut saman kuin Älä alistu-kampanjan Anni. Teini-iässä ajatus lesboudesta ahdisti minut itsetuhoiseen käytökseen ja ennen pitkää masennukseen. Ympäristön uskovilta ihmisiltä kumpuavat viestit siitä miten "homosta näkee jo naamasta miten kiero ihminen hän on" eivät millään tavoin edistäneet mielenterveyttäni. Sain käsityksen, että Jumala ei hyväksy minua ja siksi ajattelinkin, että "no, en minäkään sitten halua olla kanssasi tekemisissä". Periaatteessa siis uskoin Jumalaan, mutta käänsin selkäni hänelle.

Kun reilu vuosi sitten kohtasin Jumalan, kohtasin sellaisen Jumalan, joka ei eritellyt mitään ominaisuuksiani, ei laskenut virheitäni, eikä tuon taivaallista välittänyt siitä olinko homo vai hetero. Luulen, että nämä asiat merkitsivät hänelle niin vähän, että tuskin edes huomasi niitä. Jumala jonka kohtasin, paloi halusta saada rakastaa minua, kokonaisuudessani, mitään minulta vaatimatta. Kun Jumala näytti minulle hyväksyvänsä (ja kaiken aikaa hyväksyneensä) minut juuri sellaisena kuin olin, kävikin niin että rakastuin itsekin Herraan. Tämä rakkaus alkoi saada minussa aikaan monenlaisia muutoksia. Usko synnyttää rakkautta ja rakkaus kuuliaisuutta. Verrattain lyhyen prosessin jälkeen omakin seksuaalinen identiteetteni muuttui ja yksinkertaisesti en vain tunne samoin kuten ennen, en siis voi väittää etten nykyään tuntisi oloani varsin heteroksi. Vaikka seksuaalisen identiteetin yhteydessä käytettynä vierastetaankin sanaa eheytyä, se on erittäin hyvä sana kuvaamaan sitä prosessia joka minussa tapahtui asian tiimoilta. Tunnen eheytyneeni, toipuneeni, parantuneeni jostakin. Kuten kampanjan Annikin antoi ymmärtää tuntevansa, tunnen olevani enemmän sen kaltainen kun minun on tarkoituskin olla - ja sen myötä onnellisempi.

Toivoisin, että voisin palata ajassa ja sanoa yläasteikäiselle Jennalle jotakin, mikä olisi rohkaissut häntä Jumalalle selän kääntämisen sijaan kääntymään Hänen puoleensa. Jotain siitä ehdottomasta rakkaudesta, jolla Jumala meitä jokaista rakastaa. Jos olisin kuullut ja kokenut sen mitä koen tänään, olisin ehkä välttynyt aika kivikkoiselta tieltä elämässäni. Voisiko media tarttua samanlaisella intohimolla seuraavaksi kampanjaan jossa julistetaan: Jumala rakastaa sinua - Pappi, lukkari, talonpoika, kuppari, rikas, rakas, köyhä, varas, keppikerjäläinen! Homo tai hetero.