Olin lapsena seurakunnan leirillä. Muistan vain yhden tapahtuman tuolta leiriltä. Kokemus oli minulle pelottava, en ymmärtänyt alas painettuja päitä ja käsiä niiden päällä. Juoksin karkuun huoneeseemme ja odotin, että ilta olisi ohi. Onko kahdeksan vuotiaana tehty valinta juosta karkuun, määrännyt elämäni suunnan? Olisinko välttänyt vuosien masennuksen? Ehkä. Olisinko tehnyt elämässäni erilaisia valintoja? Todennäköisesti. Oliko minun tarkoituskin pelästyä ja juosta karkuun Jumalaa, jotta eläisin tämän elämän, että näkisin nämä asiat, että kokisin nämä kokemukset? En tiedä.

Miksi Jumala päätti tulla juuri silloin kun tuli elämääni, miksi Hän halusi juuri silloin tarttua minuun? En voi sanoa, että sitä edes pyysin. Ehkä Hän näki jotain, mitä minä en osannut nähdä enkä sanoiksi pukea. Ehkä Hän näki käännekohdan, josta en olisi selvinnyt ilman Häntä. Ehkä Hän näki, että se tie, jota kuljin, oli kuljettu loppuun. En voi ymmärtää Jumalan armoa, enkä hänen rakkauttaan minua kohtaan. Miksi hän kaiken jälkeen tulee luokseni ja sanoo että minä olen arvollinen, että minä olen haluttu ja kaivattu. Kuinka monta solvausta ihminen kestää, kuinka monta kertaa ihminen antaa anteeksi? Kun mietin elämääni, tiedän todellakin että en olisi teoillani ansainnut hänen rakkauttaan. Kiitän Jumalaa siitä ihmeellisestä armosta jonka hän on meille antanut. Kiitän siitä että meidän ei tarvitse tehdä mitään ollaksemme Hänelle rakkaita. Kiitän siitä että Hän todellakin on rakastava isä, joka ei katso virheitämme.

Jumala näkee ja tuntee meidät, vaikka me emme tuntisi häntä. Jumala tuntee sydämemme. Hän tietää milloin olemme karikolla ja todella tarvitsemme Häntä. Hän tietää, missä menee rajamme. Hän näkee jos sydämemme kaipaa Häntä, silloinkin kun emme sitä itse tunnista. Me saamme kääntyä Hänen puoleensa ja pyytää Hänen apuaan jos haluamme. Miksei Jumala tartu meihin kaikkiin juuri nyt juuri tällä hetkellä? Hänellä olisi valta tehdä niin. Jumala antoi meille kuitenkin vallan valita, vapauden rakastaa ja olla rakastamatta, vapauden haluta Hänet elämäämme. Hän antaa meidän tehdä omat valintamme, omat hyvät ja omat huonot valintamme ja elää ne. Elin omat huonot valintani ja nyt Hän auttaa minua elämään ne pois. Hän auttaa puhdistamaan pöydän ja aloittamaan alusta.

En uskoisi Jumalaan jos Hän ei olisi jotain todellista, jotain kouriin tuntuvaa. Jos en näkisi Hänen läsnäoloa elämässäni, en uskoisi Jumalaan. Jos en olisi tuntenut Hänen kosketustaan sydämessäni, jos en olisi tuntenut Hänen kääntävän sen ylösalaisin, en uskoisi Jumalaan. Jos Jumala olisi vain sanoja paperilla, en uskoisi Jumalaan. Kiitän siitä että ymmärrän mitä tarkoittaa kun sanotaan että usko on lahja. Kiitän ystävistäni jotka ovat rukoilleet puolestani. Kiitän Jumalaa siitä että Hän antaa minun tuntea itsensä.