Unelmointia

Keskiviikko-illan ratoksi haaveilua :)

"The tragedy of life doesn't lie in not reaching your goal. The tragedy lies in having no goal to reach. It isn't a calamity to die with dreams unfilled, but it is a calamity not to dream. It is not disgrace to reach the stars, but it is a disgrace to have no stars to reach for." Benjamin E. Mays


Pikkuystävä :)


Oon tietty rakastunu :)


Ja pakastimessa on aina mansikoita :)


Joskus käyn kalassa


..ja aina on joku hyvä kirja kesken. :)



Työasunnon parveke Ranskassa


Töitä


Sopivasti vapaa-aikaa


Kantakuppila


Tällänen kirjailijan tuloilla hankittu järvenrantatönö ois kiva ykköskämpäks


ja sinne pieni kotikirjasto. :)


Lopuksi lähitulevaisuuden suunnitelmia. :)

Pitkä matka paratiisiin

Matt 27: 44: "Yhdeksännen tunnin vaiheilla Jeesus huusi kovalla äänellä: Eeli, Eeli, lama sabaktani? Se merkitsee: Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?"

Luin eilen kirjan ruandalaisen nuoren naisen pakomatkasta pois Ruandan kansanmurhien keskeltä. Nainen joutuu kokemaan matkallaan sellaista kauhua, että sitä on vaikea hyväksyä todeksi. Lopulta nainen kohtaa perheenjäseniään murhanneen interahamwen miehen vankilassa ja löytää anteeksiannon tätä kohtaan: "Katsoin häntä ja ymmärsin, ettei yksikään inhimillinen olento voinut tehdä asioita, joita hän oli tehnyt. Jokin oli ottanut hänet valtaansa, jokin jota kristinusko kuvailisi paholaiseksi. Demonit saavat meidät valtaansa kovin helposti. Ne ryöstävät meiltä arvostelukyvyn ja tekevät meistä heikkoja ja ymmärtämättömiä kuin pikkulapsista." (Leah Chishugi: Pitkä matka paratiisiin.) Leah perheineen ja ystävineen on kasvanut uskossa Jumalaan pienestä tytöstä asti, mutta Ruandan kansanmurha saa Leahin menettämään uskonsa: "Jumala on lähtenyt Ruandasta." Leah kääntyy vähäsanaisesti buddhalaisuuteen ja löytää sieltä sisäisen rauhan.

Kun mietin elämääni ja katson ympärilleni, minun on helppo sanoa: elämä on lahja. En joudu elämään väkivallan pelossa, en ole kokenut luonnonmullistuksia tai muunlaisiakaan onnettomuuksia. Joka päivä voin kuulla tarinoita ihmisistä, joilla asiat ovat toisin, jotka kokevat sellaista tuskaa, että tuskin kykenevät elää sen kanssa. Jotkut kaiken keskelläkin säilyttävät uskonsa Jumalaan, jotkut menettävät sen. En tiedä mitä voisin sanoa Leahin kaltaiselle ihmisille, ihmiselle joka on joutunut kokemaan sellaista, mitä kenenkään ei inhimillisesti ajatellen pitäisi.

Samaan aikaan kun maailmassa tehdään niin paljon pahaa, Jumala kuitenkin kaiken aikaa myös puhuu ihmisille, parantaa sairaita, vapauttaa riippuvuuksista ja antaa toivon tilanteisiin joissa toivoa ei ole. Raamatussa sanotaan, että Jumala johtaa kaiken niiden parhaaksi, jotka häntä rakastavat. Vaikka meidän on sitä vaikea ymmärtää, Jumala on kaikkia maailman vääryyksiä ja kauheuksia suurempi ja hän voi antaa lohdutuksen ja syvän rauhan jokaiselle, joka sitä häneltä pyytää."Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon." Joh: 14:27

Juuri ennen kuolemaansa Jeesus koki niin suurta tuskaa ja yksinäisyyttä, että jopa hän, Jumalan poika, huusi: Jumalani, miksi hylkäsit minut? Kuitenkin, kahden pitkän yön jälkeen kolmantena päivänä, Jeesus, Isänsä Jumalan suunnitelman mukaisesti, nousi haudastaan ja voitti kuoleman. Kaikki vaikutti aluksi niin hirveältä, mutta Jumala hiljaisuudessa toimi kuitenkin suunnitelmansa mukaan kaiken aikaa. Pimeys on lopullisesti voitettu.

Jeremian kirjassa Jumala sanoo jotain mihin voimme tänä päivänäkin luottaa: "Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. "

Maailman kautta, kuljemme laulain

Ps. Minä rakastan sinua

Tuskin moni on välttynyt tällä viikolla kuulemasta tai lukemasta jotakin Nuotan Älä alistu-kampanjasta. Iltapäivälehdissämme kampanja on nostettu otsikoihin, joissa jutun ydin on mestarillisesti sivuutettu tai niin vääristelty, että pahaa tekee.

Älä alistu-kampanjan on ymmärretty ja julistettu olevan homoja vastustava, vaikka sen tarkoitus on ollut tuoda esiin yhden tytön henkilökohtainen kokemus omassa elämässään. Tyttö, Anni kokee eheytyneensä seksuaalisen identiteetin muututtua.
Tuskin tuollainen tarina on niin ainutlaatuinen kuin sen luulisi kampanjaan kohdistuneen "pouskarointia" kritiikin perusteella olevan. Monilla seksuaalinen identiteetti saattaa muuttua vaikka Jumala ei olisikaan asiassa mukana. "Se oli sellainen vaihe" fraasi on tuttu teeveestä ja homopiireissäkin varmasti tuttu lausahdus. Sex and the city sarjaa seuranneet muistavat Samanthan kääntymisen lesboksi..ja takaisin. Eikä Annin kokemus siitä, että Jumala auttoi häntä muuttumaan, ole sekään ainutlaatuinen. Kadonneetkin tunteet ovat olleet kuitenkin olemassa. Kenellä ei ole oikeutta kokea kuten kokee?

Media on spekuloinut kampanjan aikaan saamia mielenterveydellisiä vaikutuksia, itsetuhoisia ajatuksia. Tuo mahdollinen luku olisi takuulla olennaisesti pienempi, ilman iltapäivälehtien vääristeltyä uutisointia ja mässäilyä. Nämä lehdet syyllistyvät tasan samaan kuin mistä kampanjaa syyttävät.

Itse olen kokenut saman kuin Älä alistu-kampanjan Anni. Teini-iässä ajatus lesboudesta ahdisti minut itsetuhoiseen käytökseen ja ennen pitkää masennukseen. Ympäristön uskovilta ihmisiltä kumpuavat viestit siitä miten "homosta näkee jo naamasta miten kiero ihminen hän on" eivät millään tavoin edistäneet mielenterveyttäni. Sain käsityksen, että Jumala ei hyväksy minua ja siksi ajattelinkin, että "no, en minäkään sitten halua olla kanssasi tekemisissä". Periaatteessa siis uskoin Jumalaan, mutta käänsin selkäni hänelle.

Kun reilu vuosi sitten kohtasin Jumalan, kohtasin sellaisen Jumalan, joka ei eritellyt mitään ominaisuuksiani, ei laskenut virheitäni, eikä tuon taivaallista välittänyt siitä olinko homo vai hetero. Luulen, että nämä asiat merkitsivät hänelle niin vähän, että tuskin edes huomasi niitä. Jumala jonka kohtasin, paloi halusta saada rakastaa minua, kokonaisuudessani, mitään minulta vaatimatta. Kun Jumala näytti minulle hyväksyvänsä (ja kaiken aikaa hyväksyneensä) minut juuri sellaisena kuin olin, kävikin niin että rakastuin itsekin Herraan. Tämä rakkaus alkoi saada minussa aikaan monenlaisia muutoksia. Usko synnyttää rakkautta ja rakkaus kuuliaisuutta. Verrattain lyhyen prosessin jälkeen omakin seksuaalinen identiteetteni muuttui ja yksinkertaisesti en vain tunne samoin kuten ennen, en siis voi väittää etten nykyään tuntisi oloani varsin heteroksi. Vaikka seksuaalisen identiteetin yhteydessä käytettynä vierastetaankin sanaa eheytyä, se on erittäin hyvä sana kuvaamaan sitä prosessia joka minussa tapahtui asian tiimoilta. Tunnen eheytyneeni, toipuneeni, parantuneeni jostakin. Kuten kampanjan Annikin antoi ymmärtää tuntevansa, tunnen olevani enemmän sen kaltainen kun minun on tarkoituskin olla - ja sen myötä onnellisempi.

Toivoisin, että voisin palata ajassa ja sanoa yläasteikäiselle Jennalle jotakin, mikä olisi rohkaissut häntä Jumalalle selän kääntämisen sijaan kääntymään Hänen puoleensa. Jotain siitä ehdottomasta rakkaudesta, jolla Jumala meitä jokaista rakastaa. Jos olisin kuullut ja kokenut sen mitä koen tänään, olisin ehkä välttynyt aika kivikkoiselta tieltä elämässäni. Voisiko media tarttua samanlaisella intohimolla seuraavaksi kampanjaan jossa julistetaan: Jumala rakastaa sinua - Pappi, lukkari, talonpoika, kuppari, rikas, rakas, köyhä, varas, keppikerjäläinen! Homo tai hetero.

Pikkusisko

http://www.tv7.fi/vod/player.html;jsessionid=E7F42F4A4E3B925113C09C57D5DB986F?id=15422

Sallittu kaikenikäisille

Elokuvissa ja peleissä on ikärajat, kuten S3, K7, K11, K13 jne., jotka kertovat sisältääkö tallenne sellaista materiaalia, joka on haitallista lapsen kehitykselle. Tälläistä vahingollista materiaalia ovat esimerkiksi väkivalta, seksuaalinen sisältö tai kauhu. Muita ikärajaperusteita voi olla ohjelmassa ilmenevä raju kielenkäyttö, huumeiden käyttö, itsemurhan kuvaus tai vaarallisen käyttäytymisen ihannoiva esittäminen. Kaikille sallituissa, niille perheen pienemmillekkin siis, tallenteissa (S3) ei sallita tälläistä materiaalia ollenkaan. Ikärajat eivät ole suosituksia, vaan pakollisia noudattaa.

Heräsi ajatus, että miten tälläiset ikärajat saataisiin sisällytettyä pakollisiksi suomalaisiin perheisiin? "Suomalaisissa perheissä ei saa esiintyä väkivaltaa, huumeiden käyttöä, kauhua, itsemurhan kuvausta.../muunlaista pelkoa ja turvattomuutta aiheuttavaa käyttäytymistä." PISTE.

Olisi hienoa sanoa, etteivät tälläiset asiat kuulu meidän arkeemme. Kuitenkin suomalaiset lapset kasvavat päihdeongelmaisissa perheissä, he joutuvat kohtaamaan väkivaltaa, pitämään huolta mielenterveydeltään järkkyneistä vanhemmistaan ja elävät läpi vanhempiensa avioeron. * Näissä perheissä kasvaneet lapset kasvavat nuorisoksi, joka vannoo, ettei toista vanhempiensa virheitä, mutta joka on kadottanut hajun siitä, kuinka elää niin, ettei tekisi sitä.. Yksi asia johtaa toiseen ja. . Tai ehkei sittenkään.

Kaavan voi aina rikkoa. Kun annamme Jumalalle luvan auttaa itseämme, ihmeitä tapahtuu, elämämme muuttuvat. Maailman sivu on täynnä ihmisiä, perheitä, todistuksia, siitä kuinka Jumala, täysin mahdottomistakin tilanteista on pelastanut ihmisiä uuteen elämään. Jumalalle voi luovuttaa niin pienet kuin suuret huolet, hän ottaa ne aina vakavissaan. Hän ei jätä vastaamatta avun pyyntöön.

Vaikka näkisimme itsemme minkälaisessa valossa: Jumala uskoo meihin, tekisi mieli sanoa, että melkein idioottivarmasti. Ainakin ihmisen mielestä se tuntuu siltä :) Jumalan uskossa meihin, ei ole hitustakaan epäuskoa. Hän näkee (tietää) meissä mahdollisuuksia, joista itse emme uskalla edes haaveilla.

Jumalan rakkauden valtavuutta on vaikea käsittää. Sitä ei meinaa uskoa. Että joku, joka tuntee kaikki menneisyyden tekomme, tuntee kaikki ajatuksemme, rakastaa meitä hullun lailla:

Joku antaa sinulle kolikon ja sanoo että tarkista onko tämä kolikko varmasti oikea. Pyörität sitä käsissäsi, koputtelet sitä, yrität taivuttaa ja vääntää sitä, ehkä jopa kielen päällä maistat, maistuuko varmasti aidolta kolikolta. Saatat ottaa taskun pohjalta oman kolikkosi ja verrata sitä sinulle annettuun. Lopulta tulet siihen tulokseen, että jep, oikea kolikko se on. Samanlainen on laita Jumalan rakkauden kanssa. Kun olemme aikamme ihmetelleet asiaa joka suunnalta, toteamme, että uskomatonta mutta totta, tämä rakkaus on aivan ihka aitoa.

Pikkuhiljaa alamme nähdä itsemme kuten Jumala näkee meidät: näemme itsemme kauniina, näemme itsemme arvokkaina, haluamme vaalia ja hoitaa itseämme, koska olemme sen arvoisia. Pikkuhiljaa alamme uskoa ja uskaltaa: minä pystyn, minä osaan, minä voin.

Suurin ja ihmeellisin todistus Jumalan rakkaudesta on Hänen poikansa Jeesus: "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi. Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita." Joh. 3:16-18

*Lauseessa saattaa esiintyä pientä kärjistämistä ja yleistämistä. :)

Jumala ei kadu kutsumistaan

Olin eilen Ilta särkyneille-illassa. Paikalla puhumassa oli evankelista Pirkko Muhonen ja laulamassa Joel Hallikainen. Olen iloinen, että on heidän kaltaisiaan ihmisiä, jotka ovat valmiita jakamaan omista vaikeista kokemuksistaan, jotta me muutkin saisimme tuntea ja nähdä, ettemme ole yksin haavojemme kanssa. Suomalaisessa kulttuurissa, jossa vaikeneminen on kultaa, tälläinen on melko harvinaista - käytännöstä näemme, että hiljaisuus sairastuttaa monilla tavoin.

Meitä kuuntelijoita taisi olla paikalla noin parisataa. Vaikken tunnistanutkaan joukosta kuin muutaman kasvoilta, tunsin illan aikana kuitenkin suurta yhteenkuuluvuutta noiden ihmisten kanssa; siellä me kaikki istuimme, me kaikki, jollain tavalla särkyneet - ketä joku toinen oli satuttanut, kuka oli satuttanut itse itseään. Muhonen sanoi hyvin: tuskin on ketään, joka säilyisi täysin ehjänä tässä maailmassa. Yhteistä meille osallistujille oli myös se, että olimme kaikki tulleet etsimään apua samasta paikasta, samasta lähteestä. Monella meistä oli mukanaan kysymys "Voitko sinä Jumala auttaa minua tässä asiassa elämässäni?"

Kuluneen vuoden aikana yksi asia elämässäni on muuttunut melko radikaalisti: tuo yhteenkuuluvuuden ja tasavertaisuuden tunteminen. Ne ovat minulle uusia, mukavia tuttavuuksia. Tunsin monen vuoden ajan jonkinlaista ulkopuolisuutta ja yksinäisyyttä muiden seurassa. Monen vuoden ajan ajattelin itsestäni järjestelmällisesti vähemmän kuin muista. Ajattelin, että olen muita tyhmempi, rumempi, arvottomampi, avuttomampi ja tylsempi; että vien vain turhaa tilaa ja aikaa muilta. Jokin sisälläni syötti tuollaisia ajatuksia minulle ja minä söin. En ymmärtänyt tai huomannut ollenkaan kyseenalaistaa niitä. En ole varma milloin ja mistä tuollaisten ajatusten vaaliminen alkoi, mutta nyt ajattelen, että olen ollut melko julma itselleni.
Nyt olen alkanut ymmärtämään, että minä en ole sitä, mitä minä ajattelen muiden ajattelevan minusta. Jumalan rakkaus mursi minussa jotain, olen saanut huomata ja tuntea, että minä ansaitsen parempaa kuin itse itselleni olen sallinut. Tuon myöntäminen ei ole ollut helppoa, eikä se ole tapahtunut hetkessä. Olen saanut kuitenkin avata silmäni ja huomata aivan uudenlaista todistusaineistoa ympärilläni kuin sisälläni kuuluneet äänet: Minulla on perhe ja ystäviä, jotka rakastavat minua ja jotka viihtyvät seurassani, minulla on mielikuvitusta, iloinen ja ystävällinen luonne, kykyjä ja lahjoja ja koulutodistuksetkin todistavat mustaa valkoisella etten ole mikään pönttöpää.

Aina välillä tulee kuitenkin vielä päiviä, varmasti jokaisen elämässä, kun ei ajattele itsestään tuollaisia asioita, vajoaa juoksuhiekkaan, josta ylösnouseminen tuntuu vaikealta. Eilen minut tuollaisesta suosta nosti 1. Johanneksen kirjeen 4:10: "Siinä on rakkaus - ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi." Jumala rakasti minua ensin, hän kutsui minut. Hän ei tehnyt sitä huvikseen, muuten vaan, ajankulukseen. Hän näkee minussa jotain ainutlaatuista ja rakastaa minua. "Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut." Hän loi minusta tietynlaisen, tiettyä tarkoitusta, tietynlaista, ainutlaatuista elämää varten. Erossa Jumalasta en ole elänyt tuota tarkoitusta todeksi, mutta nyt olen oikealla tiellä. Vaikka minusta tuntuisi välillä miltä, Hänen armonsa ei ole mennyt minun kohdallani hukkaan.

"Voitko sinä Jumala auttaa minua tässä asiassa elämässäni?"
Jumala ei vain voi auttaa, vaan Hän myös haluaa tehdä sen. Saamme kaikki katsoa Jeesukseen ja sanoa "Tässä, ota sinä tämä taakka minulta kannettavaksesi ja auta minua eteenpäin." Voit olla varma, että saat avun.
"Eilinen on mennyt, huomisesta en tiedä, mutta tänään auttaa Herra."

Eilen Joelin laulamana kuulin virren 525, kosketti niin, että pakko laittaa kaikki säkeistöt!

1.Suurempi kuin sydämeni
Jumalan on rakkaus.
Suurempi kuin oma tahto
Kutsujan on laupeus.
Suurempi kuin oma into,
ehdottomuus mieleni
- uskollisuus Jumalamme
kaikkea on suurempi.

2.Suurempi kuin epäilymme,
suurempi kuin lankeemus,
suurempi kuin pettymykset
Jumalan on luottamus.
Hän on itse kutsuessaan
meihin istuttanut sen.
Hän ei kadu kutsumistaan,
hän on vahvuus heikkojen.

3.
Yhtä pyydän, Vapahtaja,
tänään yhtä pyydän vain:
Näytä yhden päivän matka,
askel, jonka tänään sain.
Keiden kanssa, mihin suuntaan
polku tänään avautuu?
Millä tavoin Isän tahto
meissä tänään tapahtuu?

4.
Anna, Kristus, rohkeutta
mennä maastoon tiettömään,
jossa merkkejä en tunne,
vaille vastausta jään.
Juuri siellä sinuun juurrun,
vastuuseen viet laajempaan,
taikka suostun vähimmässä
uskollinen olemaan.

5.
Liian suurten odotusten,
vaatimusten paineessa
vapauteen minun anna,
lepoon käydä, Jumala.
Rukouksen hiljaisuuteen,
valoon Kirjan avatun,
lähellesi, Vapahtaja,
kutsut kesken taistelun.

6.Suurempi kuin sydämemme,
suurempi kuin ihmistyö
hiljaisuus on rukouksen,
siinä Luojan sydän lyö.
Siinä itse, armon Henki,
uupunutta uudistat.
Annat kasvullemme aikaa,
uuteen työhön valmistat.