Omatunto kolkuttaa. Mietin Danielin kirjan 3:tta lukua kolmesta miehestä jotka eivät suostuneet kumartaa kuningas Nebukadnessarin teettämää patsasta jumalana. Kaikki muut heittäytyivät maahan heti kun "pilliin" vihellettiin. Näitä soittimia oli mm torvi, huilu, sitra, harppu, luuttu jne "koko juhlamusiikki". Tuli mieleen, että nuo soittimet ovat kuin ajatuksia, joita totellaan ja heti siis tehdään "mitä mieleen pälkähtää". Ehkä joku tuntee luissaan ja ytimissään että tämä ei ole oikein, minun ei pitäisi tehdä näin - mutta heittäytyy maahan kuitenkin.

Itse taistelen tämän asian kanssa, "phiiiiiii" pilliin vihelletään ja heittäydyn maahan. Sitten, tai itseasiassa samalla, harmittelen että ei näin.. "phiiii" pilliin vihelletään ja heittäydyn taas maahan. Katsoin Joyce Mayerin opetusta siitä miten ajatuksia voi hallita. Ei tarvitse ajatella mitä sattuu. Olin kyllä kuullut asiasta ennenkin, mutta oikeastaan vasta nyt istuin kuuntelemaan ja miettimään asiaa. Miten vapauttavaa! Minun ei tarvitse ajatella kaikkia asioita jotka pulpahtavat mieleeni. Voin sanoa, että stop, ala vetää, häivy täältä! Minä en halua ajatella näitä asioita, enkä olla tälläinen ihminen. Päätin että koitan joka päivä muistaa itse tietoisesti ajatella joitain asioita, itse valitsemiani asioita.

Nyt mietin kuitenkin asiaa, jolle en osaa sanoa, että häivy täältä. En tiedä pitäisikö sille sanoa että get lost, poistu elämästäni. Tai. No rehellisesti sanottuna luulen tietäväni. Siksi se omatunto kolkuttaakin. En osaa ratkaista asiaa, en ole varma kuinka toimia, mikä on oikein. Huomaan että en ole valmis luopumaan ja taipumaan Jumalan tahtoon. Rukoilemaan ja sitten nukkumaan! Ennustan että rukoukseni menee suurinpiirtein näin "Anna Isä tämän asian ratketa niinkuin Minä haluaisin sen ratkeavan...:D Mutta niin, pakko loppuun lisätä, tapahtukoon Sinun tahtosi. Sillä tiedän että sinun tahtosi on minun parhaakseni. Vaikka välillä sen kapinoissaan tunnustaakin vain hampaitaan kiristellen........:)