On niin helppoo olla onnellinen.. ja tyytyy siihen mitä on.

Varsinkin, kun tajuaa, että ei olekkaan ihan mitä tahansa! Ystäväni saarnasta viime sunnuntailta jäi mieleen mm tämä mahtava juttu: Minussa on äärettömästi potentiaalia! Ja niin on sinussakin! Kaikkivaltias Jumala on luonut meidät! Jumala, joka on suunnitellut ja luonut kaiken mitä maa kantaa päällään. Tässä esimerkkejä kuvin:





Sama Jumala joka on luonut nuo ylväinä seisovat vuoret tai tuon vapaana juoksevan vesiputouksen, on luonut minut ja sinut!
Kuluneella viikolla luin lehdestä, että viimeisen kymmenen vuoden aikana sademetsistä on löytynyt n. 1200 uutta kasvi-ja eläinlajia.. Mutta montako kertaa tuo 1200 lajia maailmasta jo tunnetaan - Jumalalla on uskomaton mielikuvitus :D Tämän valossa uskalla uskoa, että olen kuin ääretön avaruus! Tai tuo tutkimaton sademetsä.. Olen täynnä asioita, joista en itse tiedä vielä mitään - ne vain odottavat löytäjäänsä! Jumalan avulla pystymme paljon enempään kuin mihin yksin luulemme kykenevämme. Jumalan kanssa me olemme paljon enemmän kuin osaamme itsestämme ajatella; Jumalan silmissä olen yhtä kaunis kuin tuo punaisena hehkuva taivas.

Sitä vaan.. että vähän siistiä :D

MaryMary - Forgiven me

Löytö kaverin kautta :) Tässä opettelemista :)

I never ever wanna press rewind
never wanna go back in time
not much glory
in that story but it's mine
so I'm lovin who I am today
the past has passed away
finally I
have forgiven me

In the silence

Tämä kappale on viime aikoina lohduttanut ja siunannut..

Homoilta

Tunnen jonkinlaista sisäistä pakkoa ottaa kantaa paljon kuohuttaneeseen, kakkoselta 12.10 lähetettyyn Homoilta ohjelmaan..

Homoillassa keskusteltiin siitä tulisiko samaa sukupuolta olevien avioliitot hyväksyä. Ohjelman aikana ja jälkeen kirkosta eronneita on yhteensä yli 2000.
2000 eronnutta jäsentä aiheuttaa minussa oikeastaan sen ajatuksen, että kävipäs nopeasti ilmi kuinka monta nimikristittyä joukoissa seisoo. Kirkkoon kuuluminen ja siitä eroaminen on minusta uskon kysymys. Jos uskon Jumalaan, miksi eroan kirkosta? Jos en usko Jumalaan, kirkkoon kuulumiseni ei pelasta minua.

Asiasta kun asiasta on hankala keskustella kun toinen on puolesta ja toinen vastaan. Jos toinen on uskossa ja toinen ei, luulen että keskustelu pysyy usein juupas-eipäs-tasolla, koska tilanteessa usein törmää kaksi täysin erilaista arvomaailmaa. Yhteisymmärrystä tuskin syntyy, mutta ehkä sen ei aina tarvitse olla itsetarkoitus. Ehkä keskustelujen myötä opimme ymmärtämään minkälaisista lähtökohdista ja minkälaisten arvojen perusteella kukin rakentaa mielipiteensä asioista. Kuitenkin..Homoillassa yhtenä keskustelijana mukana ollut Sonja Falk sanoi blogissaan hyvin: "On kaikkien etu, että keskusteluissa tuodaan esille tämä kriittisyys juuri kristillisen uskon näkökulmasta. Tämä takaa, että samalla puhutaan aina myös homoseksuaalien ehdottomasta ihmisarvosta, siitä, että he ovat ihmisinä korvaamattoman arvokkaita, Jumalan kuvia. Näkökulma toimii siksi paineenpurkuventtiilinä. Jos kristillisestä näkökulmasta nouseva kriittisyys homoseksuaalista elämäntapaa kohtaan vaiennetaan, homokielteisyys ei katoa, vaan se saa yhteiskunnassa muotoja, joista puuttuu kristillisen uskon takaama täysi ihmisarvo homoseksuaaleille ihmisille. Jokainen voi miettiä, kuinka mielekäs olisi vastaava keskustelu, jossa kristittyjen sijasta istuisi joukko uusnatseja. Kristityt ovat tästä syystä homoliikkeelle rakkaita vastustajia, näin tahdon uskoa."

Homous ja siihen liittyvät kysymykset aiheuttivat minulle uskoontultuani harmaita hiuksia. Oli aika jolloin olin varma siitä, että olen homoseksuaali. Teini-iässä kuulin kristityiltä paljon tuhoa aiheuttavia kommentteja. Kommentit siitä miten homot kuuluvat roviolle, eivät rohkaisseet minua kääntymään Jumalan puoleen.
Raamattu puhuu kyllä rajuin sanakääntein homoudesta, eikä se ole helppoa kuunneltavaa ihmiselle joka kipuilee asian kanssa.
Monesti homoudesta puhutaankin väärällä tavalla ja väärillä sanoilla. Kun kuuntelen homokeskustelua seurakunnassa, helposti korvaan kuulostaa siltä, että tuomitaan ihminen. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Jumala ja seurakunta ei tuomitse homoa ihmisenä. Tämä onkin asia mikä minusta pitäisi tuoda esille kaikista kovaäänisimmin. Minusta homoseksuaalisuudesta ja raamatun suhtautumisesta siihen ei pitäisi puhua, muistamatta tuoda esille sanomaa Jumalan armosta. Uskon että monesti kyse onkin enemmänkin väärinkäsityksistä ja siitä että asiat ilmaistaan ehkä huonoilla sanavalinnoilla. Jumala todella rakastaa jokaista ihmistä. Ja hänen seurakuntansa kyllä tietää sen.

Oikeista vastauksista eri kysymyksiin ollaankin uskovien kesken hyvin montaa mieltä ja raamattua tulkitaan monin eri tavoin. Usko ei ole aivopesua vaan todellakin saa itse prosessoida asiat. Minun ei tarvitse heti ymmärtää ja asioita itse pureskelematta hyväksyä sitä mitä Raamatussa sanotaan. Me saamme esittää kysymyksiä, vaikkemme välttämättä löydä niihin (meitä tyydyttäviä) vastauksia. Olen kuitenkin varma, että näihin kysymyksiin löytyy kyllä yksi oikea vastaus ja niin kauan kun ihmiset tappelevat tulkinnoista, viime käsissä ainut joka voi täydellä varmuudella vastaukset tietää on Jumala.

Oman käsitykseni ja kokemukseni perusteella, homous ei ole valinta. En ajattele että kukaan "alkaa" homoksi tai että kukaan voisi valita, että nyt en ole homo. Miksi itse jäin alun shokin jälkeen seurakuntaan? Koska minut oli saavuttanut sanoma Jumalan armosta ja siitä että Jumala näkee minut sellaisena kuin olen ja (silti) rakastaa minua. Jumala rakastaa jokaista meistä. Me voimme jättää itsemme hänen käsivarsilleen juuri sellaisina kuin olemme. Jos Jumala haluaa osoittaa että meissä on jotain jota olisi hyvä pohtia ja muuttaa, hän kyllä puhuu sydämiimme ja auttaa meitä elämässämme. Meidän ei tarvitse tehdä mitään, Jumala tekee meissä työtään. Näin kävi myös minulle. Minä koen että entinen identiteettini oli seurausta haavoista, joita en olisi huomannut ajatella ilman Jumalan apua. Hän myös auttoi minua sitomaan nuo haavat. Silti en halua väittää sen menevän näin jokaisen kohdalla. Jumalalla on kuitenkin suunnitelma meidän jokaisen kohdalle ja hän auttaa meitä kasvamaan ja vapautumaan ja tulemaan omiksi itseksemme, sellaisiksi kuin hän on meistä kustakin yksilönä tarkoittanut. Se ei tapahdu päivässä, vaan ajan kanssa ja koskee myös paljon muuta kuin seksuaalista identiteettiämme.

Ohjelman tiimoilta eniten jäin ihmettelemään niitä, jotka eivät todellakaan ole uskossa, mutta silti he haluavat papin aamenen. Miksi? Tämä koskee niin homoja kuin heteroja. Avioliitossa on käsitykseni mukaan kysymys siitä, että halutaan tulla Jumalan kasvojen eteen hakemaan siunaus liitolle. Miksi halutaan päästä kirkkoon saamaan liitolle hyväksyntä Jumalalta, johon ei uskota? Pelkästä kapinasta?
En ole varma miten rekisteröity parisuhde eroaa oikeuksiltaan avioliitosta. Eroaako? Jos tähän kirkon ulkopuolella tapahtuvaan halutaan muutoksia, ymmärrän kyllä että sen he voivat tehdä.

Ohjelmassa puhuttiin paljon "vainoamisesta", sanottiin että uskovat vainoavat homoja. Kuitenkin avioliitto kysymyksessähän kirkkoon kuuluvat, Jumalaan ja hänen sanaansa uskovat, vain puolustavat omaa vakaumustaan ja omaa käsitystään siitä mikä on oikein. Myös median keskustelu aiheesta ja esim lehdistön otsikot aiheesta ovat olleet melkoisen puolensa valinneita, joten ihmetyttää että ketä oikeastaan vainotaankaan?

"Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita; älkää kadotustuomiota lausutko, niin ei teillekään kadotustuomiota lausuta. Antakaa anteeksi, niin teillekin anteeksi annetaan." Luuk 6: 37-42

Aiheesta tuoreimmat uutiset ja keskustelut:
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2264450


ps. muokkasin tätä tekstiä varmaan 30kertaa. Todellakin, on vaikea yrittää saada ajatuksensa sellaiseen muotoon että muut ymmärtäisivät ne kuten tarkoittaa :)

Kaikki järjestyy

Olen alkanut hyvissä ajoin miettimään sitä, että pian on kulunut vuosi siitä kun sain aloittaa uudenlaisen elämän. Vuosi sitten, päivä uskoontulon jälkeen mietin, että ei tästä mitään tule, mokaan kuitenkin: ei varmasti aikaankaan, kun tallaan taas vanhoja polkuja. No, en ole mokannut. Siinä on paras todistus siitä, että Jumala pitää minusta kiinni - silloinkin kun itsestäni tuntuu että olen ns heikoilla hangilla. :D

Vuosi sitten Jumala sanoi minulle: "Ei hätää. Kaikki järjestyy." Kuinka kliseiseltä tuo lause kuulostaakaan, kenen tahansa ihmisen sanomana. Mutta mitä tarkoittaa kun Taivaan Isä, Kaikkivaltias Jumala sanoo: "Ei hätää. Kaikki järjestyy". Silloin elämä todellakin alkaa järjestymään! Vasta tänään ymmärsin sydämelläni, että tuo lupaus ei tarkoittanut, että kyllä me tästä yhdestä jutusta selvitään. Se ei tarkoittanut, että olen kyllä tukenasi nämä seuraavat pari päivää. Se tarkoitti, että kaikki asiat, kaikki tulevat murheet ja ongelmat - niitä kyllä tulee, mutta kaikki järjestyy! Aikanaan. Jumala sanoi "Ei hätää." Älä siis pelkää, älä ole murheellisella mielellä. "Kaikki järjestyy." Saan todellakin luottaa siihen, että koko minun (ja sinun) elämä järjestyy!

Moni asia elämässäni on vuoden aikana muuttunut=järjestynyt. Ajattelen, että eniten muutosta on tapahtunut sisäisesti ja olemuksessani. Minulle tuo valtavasti lohtua tieto siitä että olen matkalla, minun ei tarvitse olla tässä valmis, tänäpäivänä täydellinen. Minun ei omassa voimassa tarvitse tehdä mitään, teen matkaa vahvoilla käsivarsilla. Kun väsyn, nuo käsivarret kyllä kantavat minut.

Paljon on ollut mielessä. Viime päivinä lähetystyötä miettiessä, sydäntäni on repinyt se, miten Jeesuksen ristintyö täällä kotimaassa on varmasti löytänyt tiensä moniin korvaan, mutta harvaan sydämeen! Muistetaan se asia rukouksissa.

Aamulla asiaa tuskaillessani ja lähtiessäni koulua kohti, nostin mannalapun ja sain tämän kohdan. Asia yhteydestään näin irrotettuna se lohdutti kovasti. "Hän otti Joosefin kiinni ja pani hänet vankilaan, paikkaan, jossa kuninkaan vankeja säilytettiin. Herra piti Joosefista huolta vankilassakin ja oli hänen kanssaan, niin että hän saavutti vankilan päällikön suosion." Onneksi Jumala rakastaa, pitää huolen ja haluaa hyvää niillekin läheisille, jotka eivät ole uskossa.
Kuitenkin.. Niinkuin Jimmy Huhtala todistuksessaan sen sanoo:

"Ei kannata jättää huomioimatta sitä tosiasiaa, että kun elämä tässä ajassa päättyy niin toiset ihmiset menee taivaaseen, toiset ihmiset menee helvettiin. Monet luulee että taivaaseen menee ne, jotka on ollu hyviä ihmisiä, tai ettei ainakaan niin pahoja. Helvettiin menee vaan murhamiehet. Mä kerron sulle, helvettiin menee niin hyvät kun pahatki ihmiset. Helvettiin menee niin lääkärit kun rosvot, niin poliisit kun narkkarit, ellei Jeesuksen pelastustyö kelpaa, sillä jokainen on tehnyt syntiä ja elää erossa Jumalassa sillä seurauksella. Taivaaseen pääsee ne jotka voi tunnustaa, mä oon epäonnistunu, mä tarvitsen Jumalan armoa, mä tarvitsen että sä muutat mun elämän ja mä haluan elää yhteydessä sinun kanssasi. Taivaaseen mennään suhteilla: Jos sä tunnet Jeesuksen, sinä pelastut. Ellet tunne, sinä olet kadotettu."
Rankkaa tekstiä, mutta totta :'(

Tässä vielä linkki tuohon Jimmyn todistukseen:

www.youtube.com/watch?v=9388n1cXIOY

Uskalsin kutsua Häntä isäksi

Uskalsin kutsua häntä isäksi on Bilquis Sheikhistä kertovan kirjan titteli, mutta se sopii hyvin tämän kertaisten ajatusteni otsikoksi. Pari viikkoa ennen kirjan lukemista päästin rukoillessani suustani sanan "isi". Kauhistuin! Ajattelin että isi on aivan liian intiimi sana käytettäväksi Kaikkivaltiaasta Jumalasta. Herra, Jumala, Kaikkivaltias - Isäkin, ovat vielä sopivan etäisiä ja asiallisia nimiä Jumalalle. Kuitenkin kun päästin tuon sanan suustani, se maistui hyvältä ja tunsin todella olevani lähempänä Jumalaa.

Unohdin asian pariksi viikoksi, mutta tällä viikolla luin tuon Uskalsin kutsua häntä isäksi kirjan. Samalla uskalsin alkaa kokeilemaan tuota isi sanaa. Kutsuessani Jumalaa Isiksi, tunsin humpsahtavani syvemmälle Jumalani tuntemisessa, ja mietin että todellako tämä voi olla VIELÄ mahtavampaa mitä tähän asti! Vastaus on kyllä! Kutsuessani Isääni isiksi näin ensimmäistä kertaa ikäänkuin Jumalan kasvot edessäni. Tunsin istuvani Hänen polvellaan ja puhuvani Hänelle suoraan, ilman välikäsiä. Ensimmäistä kertaa tunsin todella puhuvani suoraan Isälle, sen sijaan että tuntisin huutavani tuuleen ja toivovani, että joku veisi viestin hänelle perille. Vaikea selittää kaikkea tuohon liittyvää..

Samalla tajusin, että olen vasta raapaissut pintaa. Isä kaipaa olla lähempänä minua! Jumalan lähellä olo on jotain mistä minulla ei ole vasta kuin pienenpieni aavistus.. ja silti jo nyt voin sanoa, että en ole ikinä tuntenut oloani yhtä hyväksi! Phuhhuh. Jumalalla on näytettävänään ja kerrottavanaan niin paljon asioita - vaikka minulla ei ole hajuakaan mitä se voisi olla. Tiedän kuitenkin varmaksi sen, että se on jotain mahtavaa! En malta odottaa että saan tutustua Häneen paremmin! ja kuitenkin..........

Tiedän myös sen että Jumalan ja minun suhde on molemminpuolinen. Se mitä ja missä tahdissa Jumala opettaa minulle itsestään ja elämästä riippuu paljolti siitä, mitä minä olen valmis kuulemaan, näkemään, ymmärtämään ja ottamaan vastaan. Varmasti hän "sallii" minulle sakkokierrokset monen asian kanssa, jos en itse ole valmis hyväksymään/näkemään/ottamaan vastaan sitä, mitä hän haluaisi minulle kertoa. Tiedän, että Jumala on valmis ottamaan minut lähelleen milloin tahansa - minä en osaa aina kuitenkaan avata sydäntäni ja mieltäni hänelle.

Bilquis Sheikhin Uskalsin kutsua Häntä isäksi kertoo miten Jumala kutsuu mm unien kautta pakistanilaisen musliminaisen uskoon ja elämään Hänen suunnitelmassaan. Pakko sanoa että aivan mahtimahtava kirja. Lue se :)