Paljastan pienen salaisuuden.. Salaisuuden siksi, että hyvin tiedän miten pöllöltä seuraava juttu kuulostaa joidenkin korvaan..:D

Salaisuuteni on se, että kun löydän sukalle sukkalaatikosta parin, mietin mielessäni että "kiitos, hyvä Jumala". :)
Tänään olin melko äksyllä päällä töihin lähtiessäni ja huono tuuleni johti jo ajatuksiani siihen suuntaan että "onko tässä elämässä ylipäätään mitään järkeä, kaikki ottaa vastaan".. mutta sitten löydän avaimet ja hiuspompulan ilman kumpaankin tyypillisesti liittyvää kämpän ympäri tonkimista. En voinut kun nauraa ja todeta että jaa, ei kaikki otakkaan vastaan. Jumala on hyvä. Vaikka välillä elämä ottaisikin päähän :) Todella ajattelen että tälläisillä pienillä asioilla Jumala välillä haluaa näyttää huolenpitoaan ja rakkauttaan meitä kohtaan:)

Välillä pelottaa suoraan sanottuna niin saakelisti, kun ei tiedä miten selviää huomisesta. Elämä itsensä kanssa tuntuu välillä varsinaiselta kiroukselta. Sitten tulee Jumala ja muistuttaa: sinä et ole yksin, minä olen sinun kanssasi, minä pidän sinusta huolen.

Haluan antaa kunnian elämässäni Jumalalle! Jumalalle haluan antaa kiitoksen siitä, että tänään saan ymmärtää miten arvokas elämä, kaikkine mutkineen, ylä- ja alamäkineen on. Elämään kuuluu kaikenlaiset tunteet: pelko, ilo, suru, toivo. Siihen kuuluu se että annan kunnian Jumalalle kun löydän yhdelle sukalle parin ja annan kunnian Jumalalle kun selviän vaikeudestani. Kaikki nämä, pienet ja isot asiat, ovat yhtälailla osa elämääni.

Tämän videon katsomiseen liittyy vaara että saattaa hymyillä vahingossa :)

Huomaako Hän, kuinka kaiken tuhlaan?
Näkeekö sen, kuinka harhailen?
Kutsuuko Hän silti minut juhlaan
ja tulla saan kotiin uudestaan?

Sama vanha ristinpuu
kaiken ylle kaareutuu,
risti vain, ei kestä mikään muu.
Ei ole muuta pysyvää,
jälkemmekin häviää.
Risti vain jäljelle jää.



"Kaikki luotu järkkyy ja siirtyy sijoiltaan, jotta se,
mikä ei järky, pysyisi paikallaan."
Jes! Onneks on Yksi mikä ei muutu ja pysyy ennallaan. Herraan turvaten ja luottaen :)

Love is in the air!

Jouluaatto, Vapahtajamme syntymäpäivä, lähenee loppuaan. 2000 vuotta sitten Jumalan pelastussuunnitelma sai konkreettisesti alkujysähdyksensä. On ollut hyvä aika palauttaa mieleen tuo asia ja muistella sitä, mitä omassa elämässä ja sisimmässä on tuon totuuden avauduttua tapahtunut.

Joitakin päiviä sitten kirjoittelin näin:

Petrus Ahosen laulu kolahti tänään taas

"Hyvä oot, väkejä pelastaja,
uskossa saamme sinut kohdata."

Petruksen laulu sai heräämään siihen että todellakin, vain uskossa saamme kohdata Hänet ja nähdä Hänet! Halleluja, kiitos Isä! Kiitos siitä että saan olla uskossa, siitä hyvästä, että laput ovat pudonneet silmiltäni ja saan nähdä sinun kättesi jäljet kaikkialla ympärilläni, saan nähdä ja tuntea, että meillä ON elävä, todellinen Jumala joka toimii! Ympäri maailmaa, joka päivä! Jumala rakastaa samalla tavalla jokaista, jo hänet löytänyttä kuin sitä joka vielä on eksynyt, vaikka vasta nyt sen näen. Hän antaa auringon paistaa samalla tavalla niin uskovalle kuin uskomattomalle, vaikka vasta tällä puolella huomaan sen.

Kun viimepäivinä olen lukenut Raamattua, näen siinä Jumalan uskomattoman suuren hellyyden ja huolenpidon meitä ihmisiä kohtaan. Näen että Hän kuin epätoivoisesti tahtoisi pitää meistä aivan jokaisesta huolta ja katsoa ja varmistaa, että meillä on kaikki hyvin. Jumala katsookin aivan meidän jokaisen perään, Hän näkee jokaisen askeleemme, eikä yksikään ajatuksemme ole Häneltä salassa. Aina Hän ei voi suojella meitä, silloin kun me emme tunne häntä tai halua tuntea Häntä. Jumala on antanut meille Raamatussa käskyjä meille. Ennen nuo lait ja käskyt, ehkä jo ihan (minua ei määräillä-)periaatteen vuoksi, nostivat niskavillani pystyyn. Nyt olen saanut pysähtyä, karistaa ylpeyteni ja ennakkoluuloni harteiltani, ja nähdä noiden käskyjen todellisen sisällön: että ne ovatkin Isän ohjeita meille, jotta meillä olisi hyvä olla. Noiden käskyjen tarkoitus on todellakin varjella meitä satuttamasta itseämme, jotta säästyisimme niiltä syviltä haavoilta ja arvilta, joita moni meistä on hänestä erossa elämällä ehtinyt hankkia. Jumala rakastaa minua ja sinua niin paljon! Eikä halua nähdä meidän kärsivän. Se elämä ja elämäntyyli jota maailmassa arvostetaan ja pidetään oikeana, aiheuttaa väkisten kärsimystä, jota meidän ei ole tarkoitettu kärsivän. Kärsimys tulee viimeistään siinä kohdassa kun ymmärtää Jumalan rakkauden ja suunnitelman meitä kohtaan: Ymmärtää, että näin sen olisi pitänyt kaikenaikaa olla.
Sanonta rakkaus parantaa, pitää kuitenkin ja todellakin paikkansa, ja Jumala on rakkaus. Tuon faktan pohjalta voi miettiä mitä Jumalasta, Hänen kanssaan elämisestä ja ilman Häntä elämisestä kerrotaan tutussa kolossalaiskirjeen kohdassa:

Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.
Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi.
Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi.
Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa;
kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii.
Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä puhuminen lakkaa, ja tieto katoaa. Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista. Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista.

Yksi kohta raamatussa on viime aikoina liikuttanut minua erityisesti: Mooseksen kirjassa kerrotaan kuinka Jumala loi kaikki eläimet ja toi ne ihmisen luo, nähdääkseen kun tämä antaa kullekkin oman nimen. Hymy tulee huulille väkisten kun ajattelen tuota näkyä :) Näen Jumalan innostuneet, kirkkaat kasvot kun hän seuraa mitkä nimet hänen lapsensa, ihminen, keksisi kaikille eläimille. Tuossa pienessä kohtauksessa todellakin näkee koko jutun ytimen: Sen että Hän on meidän Isämme ja me olemme Hänen rakkaita lapsiaan!
Raamattu on täynnä tuollaisia kohtauksia, mistä Jumalan rakkaus oikein huokuu läpi :) Suurin noista kohtauksista tietysti on Jeesuksen elämä ja ristiin naulitseminen: Jotta me voisimme elää yhteydessä toisiimme,Isä ja lapsi!

Vapaus valita

Niskavillani nousivat tänään totaalisesti pystyyn - asiakas halusi minun etsivän hänelle saatananpalvonnasta kertovan kirjan. Eihän minun tiskin takana saisi mitenkään reagoida, eikä ilmeeni varmaan tilanteessa värähtänytkään. Silti sydämessäni kauhistuin ja hätäännyin kun katsoin tuota, viimeisillään raskaana olevaa, naista. Olisin halunnut kysyä: MITÄ SINÄ TÄSTÄ KIRJASTA HAET? Olin kertakaikkisen iloinen kun tuota kirjaa ei harjoittelupaikkani kirjastosta löytynyt. Huh! Toivon todella ja rukoilen että saatanan etsiminen jäi siihen.

Viime aikoina olen ollut monissa keskusteluissa joissa aiheena on ollut ihmisten pahuus tavalla tai toisella. Ihmiset todentotta saavat ja ovat saaneet uskomattoman määrän pahaa aikaan; ihmiset pystyvät sellaiseen pahuuteen, jota on inhimillisesti vaikea käsittää. On väkivaltaa, sotia, nälänhätää, ihmisoikeusrikkomuksia, luonnon tuhoamista.. Eräs ystäväni julistautuu ihmisvihaajaksi; hän vihaa lajiamme (tuosta varmaan käykin selväksi, että ystäväni ei ole uskovainen), koska tuhoamme ympäristöämme ja olemme itsekkäitä. Koska hän itsekin on ihminen, hän vihaa myös itseään. Toinen menetti uskonsa Jumalaan juutalaisvainojen takia. Kun puhutaan pahuudesta, nouseekin usein esiin kysymys "Jos Jumala on olemassa, miten tälläinen on mahdollista?"

Yrjö Jylhän suomentamassa runossa on kautta rantain hyvin sanottu se, mitä itse ajattelen tällä hetkellä pahuudesta ja sen suhteesta Jumalaan: ”Jos me seilaisimme merta,/ kunnes laiva uppos kerta,/ lapsellista siitä sentään/ merta syyttää ois." (Viimeinen Merilaulu).

Tuo tänään kohtaamani nainen osoittaa hyvin ihmisen ja maailman tilanteen: Jumala loi ihmisen rakkautensa kohteeksi. Jumala ei kuitenkaan halunnut ihmisen robottimaisesti ja sieluttomasti palvovan ja rakastavan itseään ja antoi siksi ihmiselle vapaan tahdon. Jumala antoi ihmiselle myös omantunnon ja vallan hallita kaikkea mikä maanpäällä elää ja liikkuu. Jumala halusi antaa meille mahdollisuuden itse valita haluammeko elää yhteydessä häneen ja hänen (hyvän) suunnitelmansa mukaan. Mutta aivan kuten surullisen kuuluisat Aatami ja Eeva, me jatkamme samalla tiellä kuin he: valitsemme edelleen selän kääntämisen Jumalan sanaa ja tahtoa vastaan. Sokeudumme vallan ja oman edun ajamisen himossamme ja valitsemme pahuuden.

Kuitenkin, siinä missä ihmisvihaaja-ystäväni toivoo pahan lajimme pikaista sukupuuttoa ja tuhoutumista maanpäältä, minä tunnen sääliä ihmisiä kohtaan. Katson maailmaa ja ajattelen, että ihmiset ovat eksyksissä ja elävät totuudesta osattomina. Ei juutalaisvainot olleet Jumalan suunnitelmissa, ei sota, nälänhätä, valheet ja väkivalta ole Jumalan suunnitelman mukaisia asioita. Nuo kaikki asiat ovat seurausta ihmisten valinnoista ja ajatusketjuista, joilla ei usein ole mitään tekemistä Jumalan kanssa. Jumala on surullinen kaikesta tästä. Kun Jumala loi maailman Hän "katsoi kaikkea tekemäänsä ja kaikki oli hyvää." Tämä oli se mitä Jumala oli suunnitellut ja halunnut ihmiselle.

Useimmat unohtavat, että Saatanan valta maanpäällä on hyvin todellinen asia - hän hämmentää ja sekoittaa ihmisen mieliä, jotta he eivät näkisi totuutta. Se saa halujemme seuraamisen vaikuttamaan luonnolliselta oikeudeltamme, se saa himoitsemaan materiaalia ja hakemaan onnea rahasta, rakkaudesta, päihteistä..jne. Mikään noista asioista ei kuitenkaan täytä ihmisen sisintä lopullisesti - ja mitä kauemmin Paholainen saa juksattua ihmisiä, sitä onnellisempi se on. Uskomaton nykyihminen ei voi käsittää, että Jumalan herruuden tunnustaminen ja eläminen yhteydessä Häneen, Hänen mielensä mukaista elämää, onkin todellista vapautta, elämä vapaana orjuudesta!

Jumala valmisti Pojassaan meille tien valoon, vapauteen ja Elämään. Mitä tahansa valintoja olemmekin elämässämme tehneet, mitä tahansa rikkomuksia olemmekaan tehneet itsellemme ja lähimmäisillemme, meillä on tänä päivänä vapaus valita toisin; toinen tie ja totuus. Saamme valita antaa Pyhän Hengen muuttaa meihin, muuttamaan sydämiämme.

Johanneksen evankeliumissa on monelle tuttu kertomus aviorikoksen tehneestä naisesta. Se on kertomus Jeesuksen armosta ja uskosta siihen mitä tuo armo saa aikaan. Tuohon aikaan aviorikoksen tehneelle naiselle kuulunut rankaisu olisi ollut kivitystuomio. Fariseukset ja lainoppineet tulivat kysymään asiaan Jeesuksen mielipidettä (saattaakseen hänet ansaan, mutta jokatapauksessa). Jeesus vastasi "Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven." Yksi kerrallaan miehet lähtevät pois. Jeesus kysyi naiselta: Eikö kukaan tuominnut sinua?" "Ei" vastasi nainen. "En tuomitse minäkään." "Mene, äläkä enää syntiä tee. "

Omasta kokemuksestani voin sanoa että se rakkaus mikä sisältyy siihen että Jumala antaa syntini anteeksi sitä millään ansaitsemattani, saa ihmeitä aikaan! Se rakkaus antaa halun ja voiman elää uudenlaista elämää, johon pelkän pakon edessä ei koskaan pystyisi.

Kiitosaiheita

Ajattelin ensin, että kirjoitan miten kuluttava kulunut viikko on ollut, mutta sitten menin saunaan ja vastoin odotuksiani, astuin lämpimään saunan eteiseen ja suihkutilaan. Saunan ovi oli jäänyt raolleen ja huoneet lämmenneet. Se tuntui aivan Jumalan lahjalta! Tavallisesti kaikki muut tilat paitsi sauna ovat superkylmiä.

Ajattelinkin sitten synkistelyn sijaan miettiä joitain asioita mistä olen kiitollinen.. esim..

Kiitos piparkakkutaikinasta ja kiitos kaikista ihmisistä, jotka ovat olleet vuosisatojen aikana mukana vaikuttamassa siihen, että piparkakkutaikina maistuu nykyään siltä kun maistuu. Kiitos kesästä, laitureista ja siitä että Suomi on tuhansien järvien maa. Kiitos lumienkeleistä. Kiitos nuotioista ja siitä että niissä paistetut makkarat maistuu hyvältä sinapin kanssa. Kiitos kahvintuoksusta. Kiitos vihreistä ruohotahroista vaatteissa kesäisin. Kiitos jalkapallosta. Kiitos mansikoista. Kiitos kirpeästä talvisäästä ja tähtiöistä. Kiitos uimahalleista. Kiitos kirjallisuudesta. (Kiitos Pikku Prinssi kirjasta). Kiitos musiikista ja musikaalisista ihmisistä. Kiitos hyvälaatuisista lakanoista. Kiitos taiteesta. Kiitos keskustassa olevista puista, joiden lehdet ovat sydämen muotoset. Kiitos ihmisistä, joiden kanssa on mutkatonta viettää aikaa. Kiitos siitä etten ole aina ollut uskossa, jotta ymmärrän sen "pienen" eron.

Siinä ainakin jotain mitä tulee äkkiä mieleen.. Taidan jättää rukousaiheet ja synkistelyt seuraavaan postaukseen...:D

Kalliolla

Todistin eilen nuortenillassa. Kerroin uskoontulostani ja päälle vähän tämän viikon herättämiä ajatuksia. Erosimme poikaystäväni kanssa maanantaina. Jaoin nuortenillassa ajatuksiani siitä, että Jumala ei ole luvannut uskoville helppoa tietä. Uskoontuloni jälkeen olen joutunut miettimään ennen itsestäänselvinä pitämäni mielipiteet uudelleen - joutunut puntaroimaan haluanko kuunnella ääntä jonka kuulen maailmasta, perheeltäni, ystäviltäni, ääntä, jota media pauhaa - vai haluanko luottaa Jumalan sanaan, luottaa siihen että Hänen tahtonsa minua kohtaan on oikea ja hyvä. Ennen luulin pyristeleväni vastavirtaan maailmassa.. väärässä olin! Olen valinnut yrittää elää Jumalan mielenmukaista elämää - miksi? Tällä viikolla ymmärsin, että Minä Rakastan Jumalaani. Luotan siihen että Jumalan tahto on hyvä minua kohtaan. Minulla on hyvä Jumala, josta en tahdo päästää irti.

Tällä viikolla, vaikka on tehnyt kipeääkin, olen saanut huomata, että seison tukevalla alustalla - kristuskalliolla. Minä en valahda sen läpi kaikennielevään synkkyyteen, niinkuin ennen olisin tehnyt. Jumala on antanut minun kirjaimellisesti tuntea seisovani tuolla kalliolla, siinä seison tukevasti, eikä askeleeni horju. Mietin, että kristuskallio ei ole mikään pieni kaistale kalliota, jonka päällä nipinnapin pysyn pystyssä. Ehkä jossain takanani on kallion rajat, ehkä siellä on kuilu, johon olisi helppo tipahtaa. Kun pidän katseeni Jeesuksessa, minun ei tarvitse murehtia siitä mitä on selkäni takana.

Eilinen nuortenilta oli aivan ihana. Huomaan että tunnen oloni seurakunnassa kotoisaksi - ympärilleni on alkanut kasvaa uudenlainen perhe, vanhoja ja nuoria, siskoja ja veljiä, lapsia, joita sama Isä rakastaa.

Jumalan edessä olen aseeton, alaston. Minulla ei ole mitään millä peittää itseäni, viattominkaan katseeni ei hämää Jumalaa. Ihmisille voin esittää ja aikani ehkä onnistunkin kaunistelemaan totuutta, mutta Jumala tietää asiat jo edeltäni. Minun ei tarvitse myöskään todistella Jumalalle mitään, Hän todella tuntee sydämeni ja tietää milloin olen tosissani.
Joskus kaikkivaltiaan katseen alla on vaikea olla. Kuitenkin Hänen katseensa on lempeä, Hänen tahtonsa on minua kohtaan hyvä. Välillä Hänen pitää ohjata minua hieman rajummin, mutta tiedän että Hän saattaa minut läpi vaikeuksieni.
Tänä syksynä käyn läpi jonkinlaista identiteettikriisiä. Välillä tekisi mieli jäädä peiton alle miettimään KUKA MINÄ OLEN. Mitä minä ajattelen asioista, mitä minä tahdon elämältäni. Ei hajuakaan. Tuntuu kuin leijailisin itseni vieressä. Välillä kuulen sen toisen, itseni siis, sanovan jotain, ikäänkuin testatakseen miltä joku ajatus kuulostaa ääneen sanottuna - olenkohan minä tätä mieltä?
Välillä tekisi mieli saada itkupotkuraivarikohtaus, olisi helppoa pitää kiinni vanhasta, tutusta ja turvallisesta, osaisi vastata kysymyksiin, koska kyllä minulla vuosi sitten oli selkeät mielipiteet asioihin.
Kuitenkin luulen, että on aika päästää vanhasta irti ja mennä eteenpäin, askel kerrallaan. Välillä otan askeleita taaksepäin. Rukoilen, että Jumala silloin on kärsivällinen ja auttaa eteenpäin. Rukoilen kärsivällisyyttä myös ympärilläni oleville ihmisille, heillä taitaa olla aivan yhtä hankalaa kanssani kuin itsellänikin. :)

Kaveri on menossa Viroon lähetysreissulle, innostuin minäkin aivan valtavasti näistä viron kielisistä lauluista: