Tervetuloa, ystävä

Keskiviikkona olin seurakunnalla iltakokouksessa. Joululoman ja töiden takia (sen yhden ainoan vuoron sijoittuessa sunnuntain aamukokouksen päälle :>) viime kerrasta olikin vierähtänyt jo pari viikkoa. Varmasti sen takia hieman vastustikin lähteminen - huomasi taas miten tärkeä säännöllinen seurakuntayhteys on.

Illan puhe koski sisaruutta(?), Marttaa ja Mariaa ja heidän erilaisuuttaan.. Itseäni puheessa eniten kosketti kuitenkin se kun huomasin, ehkä ensimmäistä kertaa, että Jeesuksellakin oli ystäviä. Niitä erityisiä ihmisiä, joiden seurassa on mukava olla ja helppo hengittää. Tuota keskiviikkoa edeltävän viikon tunsin olevani vähän kuin kala kuivalla maalla, en oikein saanut mistään kiinni.. Kiukuttelin Isälle ja annoin Hänen kuulla milloin mistäkin asiasta. Kinusin sitä ja tätä ja purnasin tuosta ja tästä. Jumala ei kuitenkaan tuntunut vastaavan minulle mitään. Tässä taas tilanne jossa tuli heti mieleen..hetkinen! Puhunko vain itsekseni! Oletko sinä Jumala edes olemassa?

Tuo illan puhe pysäytti miettimään, millaista seuraa minä olen ollut Jumalalle viime aikoina? Millainen ystävä minä olen ollut Jeesukselle? En totisesti ole ollut helppoa seuraa. En ihmettele että on ollut vähän hiljaista :D Epäilemättä Jumala on katsonut minua ja tuuminut että parempi olla hiljaa ja odottaa että tuo rauhoittuu. :)
"Jeesus vaelsi eteenpäin opetuslastensa kanssa ja tuli erääseen kylään...Siellä muuan nainen, jonka nimi oli Martta, otti hänet vieraakseen.." Luuk 10:38
Minua liikuttaa tässä tuo sana ja teko: "otti". Martta toivotti Jeesuksen tervetulleeksi kotiinsa. Ja Martan, Marian ja Lasaruksen seurassa Jeesuksen oli hyvä olla. Tajusin etten ole kunnioittanut Jeesusta, enkä arvostanut hänen läsnäoloaan. Olen mitättömien asioiden vuoksi kirjaimellisesti muutamassa minuutissa "vaihtanut" ylistyksestä kiroiluun ja jumalanpilkkaan. Tunnustan, viimeksi eilen. Jos käyttäytyisin näin mielipuolisesti kelle tahansa ystävälleni, kuka tahansa heistä kävelisi ulos ovesta.
Tajusin, että minä haluan Jumalan ikäänkuin viihtyvän seurassani, että Hän tuntisi olonsa tervetulleeksi minun kotiini ja minun seuraani, missä ikinä kuljenkin. Haluan että Hänellä on mukava olla minun kanssani! Haluan Hänen tietävän, että rakastan häntä ja olen kiitollinen Hänestä. No..Jumala kyllä tuntee sydämeni ja tietää perimmäiset ajatukseni. Luulen, ettei tälläisistä edellämainituista ajatuksista ole kuitenkaan haittaa suhteelleni Jumalaan.

Tässä parin päivän aikana olen taas kerran saanut huomata todeksi sen, että Jumala ei hylkää minua. Hän katseensa ei irrottaudu minusta, Hänen korvansa ei ole kuuro minulle. Vaikka minä kärsisin epäuskosta, Jumala ei häviä. Kaikesta kiukuttelustani ja huonosta käyttäytymisestäni huolimatta Hän ei kävele ulos ovesta. Hän odottaa kärsivällisesti (?) että minä taas rauhoittuisin, kuulisin, näkisin ja uskoisin. Sitten Hän ikäänkuin sanoo: olen ollut täällä kaiken aikaa.

En ehtinyt lukea tätä vielä loppuun mutta uskon että se kolahtaa yhtä paljon kuin tekstin alkukin..

http://www.tscpulpitseries.org/finnish/tsfrgttn.htm