Jumala ei kadu kutsumistaan

Olin eilen Ilta särkyneille-illassa. Paikalla puhumassa oli evankelista Pirkko Muhonen ja laulamassa Joel Hallikainen. Olen iloinen, että on heidän kaltaisiaan ihmisiä, jotka ovat valmiita jakamaan omista vaikeista kokemuksistaan, jotta me muutkin saisimme tuntea ja nähdä, ettemme ole yksin haavojemme kanssa. Suomalaisessa kulttuurissa, jossa vaikeneminen on kultaa, tälläinen on melko harvinaista - käytännöstä näemme, että hiljaisuus sairastuttaa monilla tavoin.

Meitä kuuntelijoita taisi olla paikalla noin parisataa. Vaikken tunnistanutkaan joukosta kuin muutaman kasvoilta, tunsin illan aikana kuitenkin suurta yhteenkuuluvuutta noiden ihmisten kanssa; siellä me kaikki istuimme, me kaikki, jollain tavalla särkyneet - ketä joku toinen oli satuttanut, kuka oli satuttanut itse itseään. Muhonen sanoi hyvin: tuskin on ketään, joka säilyisi täysin ehjänä tässä maailmassa. Yhteistä meille osallistujille oli myös se, että olimme kaikki tulleet etsimään apua samasta paikasta, samasta lähteestä. Monella meistä oli mukanaan kysymys "Voitko sinä Jumala auttaa minua tässä asiassa elämässäni?"

Kuluneen vuoden aikana yksi asia elämässäni on muuttunut melko radikaalisti: tuo yhteenkuuluvuuden ja tasavertaisuuden tunteminen. Ne ovat minulle uusia, mukavia tuttavuuksia. Tunsin monen vuoden ajan jonkinlaista ulkopuolisuutta ja yksinäisyyttä muiden seurassa. Monen vuoden ajan ajattelin itsestäni järjestelmällisesti vähemmän kuin muista. Ajattelin, että olen muita tyhmempi, rumempi, arvottomampi, avuttomampi ja tylsempi; että vien vain turhaa tilaa ja aikaa muilta. Jokin sisälläni syötti tuollaisia ajatuksia minulle ja minä söin. En ymmärtänyt tai huomannut ollenkaan kyseenalaistaa niitä. En ole varma milloin ja mistä tuollaisten ajatusten vaaliminen alkoi, mutta nyt ajattelen, että olen ollut melko julma itselleni.
Nyt olen alkanut ymmärtämään, että minä en ole sitä, mitä minä ajattelen muiden ajattelevan minusta. Jumalan rakkaus mursi minussa jotain, olen saanut huomata ja tuntea, että minä ansaitsen parempaa kuin itse itselleni olen sallinut. Tuon myöntäminen ei ole ollut helppoa, eikä se ole tapahtunut hetkessä. Olen saanut kuitenkin avata silmäni ja huomata aivan uudenlaista todistusaineistoa ympärilläni kuin sisälläni kuuluneet äänet: Minulla on perhe ja ystäviä, jotka rakastavat minua ja jotka viihtyvät seurassani, minulla on mielikuvitusta, iloinen ja ystävällinen luonne, kykyjä ja lahjoja ja koulutodistuksetkin todistavat mustaa valkoisella etten ole mikään pönttöpää.

Aina välillä tulee kuitenkin vielä päiviä, varmasti jokaisen elämässä, kun ei ajattele itsestään tuollaisia asioita, vajoaa juoksuhiekkaan, josta ylösnouseminen tuntuu vaikealta. Eilen minut tuollaisesta suosta nosti 1. Johanneksen kirjeen 4:10: "Siinä on rakkaus - ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi." Jumala rakasti minua ensin, hän kutsui minut. Hän ei tehnyt sitä huvikseen, muuten vaan, ajankulukseen. Hän näkee minussa jotain ainutlaatuista ja rakastaa minua. "Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut." Hän loi minusta tietynlaisen, tiettyä tarkoitusta, tietynlaista, ainutlaatuista elämää varten. Erossa Jumalasta en ole elänyt tuota tarkoitusta todeksi, mutta nyt olen oikealla tiellä. Vaikka minusta tuntuisi välillä miltä, Hänen armonsa ei ole mennyt minun kohdallani hukkaan.

"Voitko sinä Jumala auttaa minua tässä asiassa elämässäni?"
Jumala ei vain voi auttaa, vaan Hän myös haluaa tehdä sen. Saamme kaikki katsoa Jeesukseen ja sanoa "Tässä, ota sinä tämä taakka minulta kannettavaksesi ja auta minua eteenpäin." Voit olla varma, että saat avun.
"Eilinen on mennyt, huomisesta en tiedä, mutta tänään auttaa Herra."

Eilen Joelin laulamana kuulin virren 525, kosketti niin, että pakko laittaa kaikki säkeistöt!

1.Suurempi kuin sydämeni
Jumalan on rakkaus.
Suurempi kuin oma tahto
Kutsujan on laupeus.
Suurempi kuin oma into,
ehdottomuus mieleni
- uskollisuus Jumalamme
kaikkea on suurempi.

2.Suurempi kuin epäilymme,
suurempi kuin lankeemus,
suurempi kuin pettymykset
Jumalan on luottamus.
Hän on itse kutsuessaan
meihin istuttanut sen.
Hän ei kadu kutsumistaan,
hän on vahvuus heikkojen.

3.
Yhtä pyydän, Vapahtaja,
tänään yhtä pyydän vain:
Näytä yhden päivän matka,
askel, jonka tänään sain.
Keiden kanssa, mihin suuntaan
polku tänään avautuu?
Millä tavoin Isän tahto
meissä tänään tapahtuu?

4.
Anna, Kristus, rohkeutta
mennä maastoon tiettömään,
jossa merkkejä en tunne,
vaille vastausta jään.
Juuri siellä sinuun juurrun,
vastuuseen viet laajempaan,
taikka suostun vähimmässä
uskollinen olemaan.

5.
Liian suurten odotusten,
vaatimusten paineessa
vapauteen minun anna,
lepoon käydä, Jumala.
Rukouksen hiljaisuuteen,
valoon Kirjan avatun,
lähellesi, Vapahtaja,
kutsut kesken taistelun.

6.Suurempi kuin sydämemme,
suurempi kuin ihmistyö
hiljaisuus on rukouksen,
siinä Luojan sydän lyö.
Siinä itse, armon Henki,
uupunutta uudistat.
Annat kasvullemme aikaa,
uuteen työhön valmistat.