Sinä olet tärkeä

Otsikoin tämänkin tekstin nimellä ”Sinä olet tärkeä”. Miksi? Koska haluan sinun ymmärtävän, että todella olet sitä. Et sen takia, että voitit joskus juoksukilpailun. Et sen takia, että olet hyvä piirtämään. Et sen takia, että olet mies tai nainen, hyvännäköinen, menestynyt töissäsi, hyvä perheen äiti tai suosittu ystävien keskuudessa. Et sen takia, että sinulla oli hyvä lapsuus, parhaat arvosanat ja koska pärjäät aina kaikessa yksin. Et sen takia, että olet kenties jotain aivan muuta. Olet tärkeä, koska olet. Kun kaikki leimat, kun kaikki verhot lasketaan päältäsi ja kaikki sinulle annetut nimikkeet laitetaan syrjään, jää vain yksi nimi: Jumalan lapsi. Jäät sinä. Sinä olet syntynyt Jumalasta, sinä olet syntynyt Hänen ajatuksissaan ja sinä olet saanut alkusi Hänen tahdostaan. Hän tuntee sinut läpikotaisin ja Hän tietää sinun aikeesi. Hänellä on ainutlaatuinen suunnitelma juuri sinun varallesi.
Minkälainen sinä olet? Ehkä olet ylpeä itsestäsi, ehkä luot arkana katseen maahan muiden seurassa. Kuka sinä olet? Et ole valintojesi summa. Aina tulee uusia valintoja ja jokainen valinta muuttaa sinua. Aina voi valita toisin.
Jeesus tuli maailmaan tehdäkseen meistä hänen opetuslapsiaan ja sisaruksiaan. Jeesus täytti velkamme jotta me saisimme riemuita, jotta me saisimme löytää tien Isän luo ja ottaa paikkamme Hänen rakkaina lapsinaan.
Miten sinä valitset tänään? Kuka sinä olet tänään?

Sinä olet tärkeä

Olin vuosia yksi heistä, jotka janoavat kuolemaa. Tänään näin lehdessä Die so fluid-nimisen bändin mainoksen. Ennen olisin ajatellut, että wau, Die so fluid, miten ihanasti sanottu. Ah. Kuolla niin suloisesti...Nyt ajattelen, että mikä meitä vaivaa! Miksi me ihailemme ja kaipaamme kuolemaa? Miksi me kurkottelemme kohti pimeyttä? Miksi me sidomme laput silmillemme, emmekä suostu näkemään kuin harmaan harson läpi? Mistä me opimme niin hyvin sen valheen, että kuolema on jotain kaunista ja tavoittelemisen arvoista? Jotkut havittelevat kovan jätkän leimaa. Jotkut eivät aidosti tiedä paremmasta.

Itse en jaksanut enää välittää, vaikka olisin tiennytkin. Ajattelin, että se kaikki; aidot tunteet, aito ilo elämästä, on jossain niin kaukana, kaikkien rakentamieni muurien ja muille ovelasti asetettujen ansojen takana, että turha yrittää alkaa etsimään reittiä takaisin – näillä voimilla. Tyydyin tuijottamaan mustaksi maalaamiani maisemia. Vuosia eri muodoissa ilmennyt masennus oli imenyt minusta elämänhalun, tunsin olevani vain tyhjyyttään kumiseva, kuivumaan jätetty, kylmä kattila. Valinnat, jotka tein, veivät minut aina vain kauemmaksi siitä mitä joskus olin ollut, siitä mitä joskus olisin halunnut olla. Tänään olen saanut aloittaa alusta. Ja loppujen lopuksi minun ei tarvinnut tehdä muuta kuin antaa periksi.

Pelottavinta uskoon tulossa oli sen ymmärtäminen, että jos Jumala on todellinen, niin on myös Saatana. Kärsin vuosia kovasta pimeän pelosta ja yhtäkkiä ajattelin, että ehkä kaikki pelot ja oudot tuntemukset eivät olletkaan vain omaa mielikuvitustani. Keväällä hieman uskoon tulon jälkeen olin matkalla Opetuslapsi-iltaan jonka teemana oli Vastustakaa vihollista. Kärsin paniikkihäiriöstä ja siksi näihin iltoihin meno oli hankalaa. Tänä kyseisenä iltana oloni oli erityisen tukala, minun oli vaikea lähteä kotoa liikenteeseen, pääni oli täynnä ahdistavia ajatuksia, tein matkaa itkien, rukoillen ja nyrkkejäni yhteen puristaen. Käännyin välillä monta kertaa kotiinpäin. En kuitenkaan suostunut luovuttamaan. Kun jotenkin onnistuin kääntymään aina vain uudestaan takaisin ja pääsin lopulta sisälle seurakuntataloon, täytyin rauhalla. Ympärilleni ja sisälleni laskeutui hiljaisuus. Mutustelin ja ihmettelin tilannetta. Tunsin kirjaimellisesti olevani turvassa.

Nyt kun jälkikäteen tarkastelen tilannetta, huomaan etten ollut peloissani niinkuin tavallisesti paniikkikohtauksen aikana. Olin täynnä sanoinkuvaamatonta raivoa, tunsin halua vahingoittaa itseäni, halua tehdä järjettömiä asioita, kuten juosta kohti peiliä tai päin betoniseinää. Tunnen, että tuo oli vihollisen viimeinen kova yritys saada minut vakuuttuneeksi siitä, etten kuulu maailmaan jossa asiat ovat toisin - paremmin. Nyt tiedän saavani tulla ja mennä vapaasti, pelotta, Jumalan silmien ja varjeluksen alla.

Kuolema ei ole voittaja, kuolema ei ole kova jätkä. Kuolema on tyhjä, yksinäinen ihminen. Kuolema on voitettu. Jeesus voitti kuoleman ja toi meille elämän. Kova jätkä on se, joka uskaltaa luopua kuorestaan ja tunnustaa; En halua olla yksin. Minäkin haluan olla tärkeä. Silloin kuulet sen; sinä olet jo.

Pala minusta

Istun ja katson elämääni, niinkuin lapsi katsoo television sadunkertojaa, joka kertoo tarinaa ja maalaa samalla kuvia tyhjälle taululle. Tarina etenee ja uusia kuvia ilmestyy valkealle paperille. Välillä luulen tietäväni mitä seuraavaksi tapahtuu, mutta huomaan pian erehtyväni. Tiedän kuitenkin, niinkuin se kuvaa katsova lapsi tietää, että kun tarina lopulta valmistuu, jokainen pala on kohdallaan. Kaikelle löytyy tarkoitus, löydän vastaukset matkan varrella heränneisiin kysymyksiin.

Kun katson elämääni, tuntuu että sittenkin, kaiken aikaa olet kulkenut kanssani; kun minä olen kääntänyt selkäni, kun minä olen sulkenut silmäni. Kaiken aikaa tiesin olemassaolostasi, mutta tunsin sinut vieraana, kylmänä ja kovana, kylmien ja kovien herrana, enkä halunnut sinulle sijaa sydämessäni. Mutta silti sinä rakastit minua. Kun minä kuljin elämäni erämaalla, kylmässä, pimeässä yössä, sinä näit minut. Kun minä en enää jaksanut hapuilla, kun en enää jaksanut etsiä tietä eteenpäin, sinä tartuit minuun ja mursit muurini. Sinä kerroit että minä olen rakastettu, että minä olen tärkeä – olen aina ollut. Minulle, joka vuosia oli tolkuttanut itselleen toista, niin että siitä oli tullut minulle todellisuutta. Sinä kerroit että minä olen arvokas, löytö, eikä minun tarvitse paeta ja hävetä itseäni. Sinä riisuit minut niistä leimoista, joita olin itseeni lyönyt.

Kaipaan halaustasi ja läsnäoloasia. Tiedän olevani työpöydälläsi, silloinkin kun on hiljaista. Pelkään, etten osaa ottaa rakkauttasi vastaan. Mutta Sinä tunnet minut, Sinä olet luonut minut. Sinä tiedät tien minun sydämeeni, vaikken sitä itse tuntisi.

Kiitän Isää siitä, että elämäni on nyt Hänen käsissään. Hän ohjaa minua. Pitelen pensseliä ja maalaan paperille, mutta minulla ei ole aavistustakaan miltä kuva näyttää lopussa. Odotan innolla näkeväni tarinani kokonaisuudessaan - sitä ennen nautin jokaisesta hiljalleen paljastuvasta palasta, tarinassa nimeltä Minä.