Tällä viikolla olen saanut monenlaisia uusia näkökulmia asioihin. Jouduin (tai sain) mennä myös itseeni. Ja mitä enemmän olen joutunut menemään itseeni, sitä paremmalle mielelle olen tullut. Tässä yksi esimerkki: Viime kuukausien aikana olen tuntenut melkoista ahdistusta kadulla kulkiessani, nähdessäni täpötäydet terassit, ihmiset olutlasit kädessä. Tunnustan mustavalkoisesti(!) ajatelleeni, että Miksi noiden pitää olla noin typeriä. Olen katsonut alkuillan iloisia ihmisiä ja kurkkuun on noussut ahdistus, turhautuminen ja jopa suoranainen suuttuminen siitä, että MIKSI nämä ihmiset HALUAVAT tuhlata elämäänsä tuollaiseen, MIKSI työ tai kouluviikon jälkeen ainut tapa rentoutua ja nollata on vetää perseet, ainoastaanko siellä oluen luomassa maailmassa voi olla hauskaa? Olisin halunnut mennä ravistamaan heitä ja huutamaan että herätkää!

Vaan tällä viikolla olen saanut asiasta oikein älynväläyksen; SAIN USKON LAHJANA! Kun minä itse vietin iltani tyytyväisenä baarissa ja hain tiskiltä juoman toisensa perään, en minä tiennyt tai ajatellut, että tässä on jotain mätää. En ajatellut että tuhlaan aikaani. En tiennyt että on olemassa toisenlainen tie ja toisenlainen elämä, jossa ilo nousee syvemmältä ja on kestävämpää. Minulla ei ole siis mitään syytä osoitella ketään sormella, koska jos Jumala ei olisi ANTANUT uskoa minulle lahjana, olisin tasan varmasti samalla terassilla noiden muiden ihmisten seurassa. Olen kuitenkin saanut alkaa opettelemaan elämään sitä elämää, johon minut tarkoitettiin ja olen saanut alkaa kasvamaan siksi ihmiseksi, joksi minut tarkoitettiin. Siitä hyvästä en voi tehdä muuta kuin lausua kiitoksen. Pyydän siis anteeksi kaikilta joita olen tuijottanut vihaisen näköisesti tai keille olen toiminut moraalinvartijana.

Tuo aikaisemmin mainittu "herätkää" on sikäli osuva sana, että todellakin voin pistää sormeni ainoastaan ristiin ja rukoilla Herätystä. Rukoilla, että ihmisille tulisi jano Jumalan puoleen, että HÄN saisi alkaa vaikuttamaan heidän elämässään ja NÄYTTÄÄ mitä Hän voi TUODA elämään. Jumala voi täyttää sellaisella riemulla, mitä yksikään juomassa vietetty ilta ei voita. Rukoilen että mahdollisimman moni saisi saman elämiä muuttavan lahjan. Samalla saan rukoilla että saisin itse oppia tuntemaan Jumalaa ja hän "nöyryyttäisi" minua hieman enemmän monissakin asioissa :D

"Minä rukoilen, että Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja näkemisen hengen, niin että te oppisitte TUNTEMAAN hänet, ja että hän valaisisi teidän sisäiset silmänne näkemään, millaiseen toivoon hän on meidät kutsunut ja miten äärettömän rikkaan perintöosan hän antaa meille pyhien joukossa." ef 1:17-18

Tällä viikolla olen saanut siis olla aivan naurettavan onnellinen. Vähän pelottaa se, että moni minut vasta hetken aikaa tunteneista ihmisistä ajattelee ehkä, että olen aina iloinen ja ehkä hieman yksinkertainen. Tiedän kuitenkin, että elämä on vuoristorataa. Tulee päiviä jolloin mikään ei huvita, kaikki tuntuu työläältä, enkä varmasti jaksa tsempata itseäni saati sitten muita hyvälle mielelle. Koska tiedän tämän, saan olla erityisen kiitollinen kuluneesta viikosta.

Luin hyvän tekstin (by Kim Pham), josta kopioin tähän osan:

"To live happily does not mean we have to smile all the time, actually people who smile all the time have many problems, because people may think that they are strong enough and noone would bother to ask if they’re hurt or in pain. No, happiness does not work that way. It is not measured by how long the happy experience can last either, if it is, we all would become depressed by the fact that happiness lasts so shortly. Nothing lasts forever, and so does happiness, that is the reason why we learn to appreciate each and every minute of joy we share here and there, so in the end we could make a difference in what we get out of life and enhance happiness."

Kerta toisen jälkeen sitä hämmästyy, että mitä tapahtuu kun avaa suunsa. Opettelin joskus yläasteikäisenä pitämään asiani itselläni (tai keksimään "paremman" tarinan totuuden tilalle) ja tämä piirre on liittynyt ja liittyy useimmiten juuri niihin tärkeimpiin ihmisiin, niihin joiden pitäisi olla niitä jotka tietävät minusta tai minulle ne tärkeimmät asiat. Viime vuosina olen kantapään kautta saanut oppia, että tuo muinoin opiskelemani asia ei ole kauhean hyvä asia. Totuus tekee todellakin vapaaksi, mutta minä olen valheillani lisännyt kaltereita häkkiini. Olen yrittänyt suojella minulle läheisiä ihmisiä, mutta aiheuttanut heille sillä vain enemmän tuskaa. Ja itselleni myös. Toivoisin että ihmiset joita olen satuttanut, tietäisivät että juurikin se paha jota aiheutin oli se mitä viimeiseen asti yritin mielessäni välttää.. Ah, tätä nöyryytyksen määrää :D Tänään taas sai onneksi opetella purkamaan tuota vaiettujen asioiden aikapommia, sen rakentamisen sijaan :)




"Kiitos, kun saan voimaa, jolla
opetella elämään."