Rakkautta ja rimakauhua

"Maa on niin kaunis, kirkas Luojan taivas, Ihana on sielujen toiviotie.." Maailma on todellakin niin kaunis! Olen saanut tänään kokea Jumalan -ihmeellistä- armoa, rakkautta ja läsnäoloa. Näen sen kun katson ympärilleni, kuulen sen ihmisten puheissa. Hymy menee väkisin silmäkulmiin saakka. Olen jaksanut tänään ihmetellä, sitä miten asiat voivatkin kääntyä niin totaalisen päälaelleen. Pienissä ja suurissa asioissa. Vaikeudet kääntyvät voitoiksi ja heikkoudessani Jumala on suuri. Kävi mielessä, että mitä olen tehnyt ansaitakseni tämän kaiken, tämän elämän lahjan. Jumalalle kiitos, en ole tehnyt yhtään mitään enkä totisesti ansainnut teoillani mitään!! Jumala rakastaa, se on ainoa vastaus, ainut mitä tarvitsen tietää.

Tunnen, että Jumala on johdattanut minut tänään myös keskusteluihin, ystäväni sanoja lainatakseni, "elämän epämukavuusalueelle". Miksikö? Varmaan koska taidan aika hyvin tietää mitä tarkoittaa elää elämän epämukavuusalueella. Nämä keskustelut ovat olleet hieman pelottavia, edelleen mietin uskallanko jakaa elämästäni, "vai petätkö jotenkin" kuitenkin? Osaanko edes puhua asioista oikealla tavalla? Olen kulkenut varpaillani, miettinyt uskallanko todella sanoa näin, uskallanko todella kertoa tämän asian ja uskallanko todella olla näin avoin. Olenko kenties hieman tyhmä jos paljastan itsestäni näin paljon "liikaa"? :D Tunnen, että Jumala on potkaissut minua perseelle ja sanonut, että sano vain. Olen iloinen, että olen siksi uskaltanut ottaa riskin ja huomannut että toinenkin avautuu. Minulla on siunattu olo, että nämä ihmiset jakoivat minulle elämäänsä ja olen itse saanut kertoa siitä mitä Jumala on tehnyt minun elämässäni. Se riittää. Viimeksi olin hieman ahdistunut siitä mitä sanon ihmisille. Kun joku kysyy, mitä Jumala tarkoittaa minulle, niin tunnen hieman paineita vastata oikein. Tänään sain vahvistusta siitä, että minun ei todellakaan tarvitse todistaa kenellekkään mitään, minun vastaukseni varassa ei ole se löytääkö joku Jumalan ja ymmärtääkö joku Hänet "oikein". Tuollainen pelko taisi olla hieman itsensä korokkeelle asettamista, onneksi Jumala todellakin on suurin. :) Saan tuntea, että minun sanani riittävät. Saan sanoa, että Jumala ei mahdu järkeeni, Jumala menee yli hilseeni. Minä järjelläni hyväksyn, etten järjelläni häntä ymmärrä tai voi selittää. Jumala ei pysy missään ymmärtämissäni ja hyväksymissäni rajoissa, vaan menee rajojen yli. Jumala on epäsovinnainen, oman tiensä kulkija. Outo lintu. Sillan rakentaja, edelläkävijä ja suunnan näyttäjä. Turvapaikka, satama, kotiluola ja syli.
Olen kiitollinen tästä päivästä, tästä elämästä. Kaikesta mitä se on ollut, kaikesta mitä se tulee olemaan.

"Maailman kautta
Kuljemme laulain,
Taivasta kohti matka vie."

Rikkaruohojen kitkemistä

Lainasin otsikon Menaiset-lehden kolumnista, jossa käsiteltiin sitä kuinka suomalaisten älykkyys on negatiivisuutta, sitä että osataan varautua pahimpaan (kävi miten kävi) ja muita ihmisiä kohdataan ja jopa kehutaan negatiivisuuden kautta. Iloinen ja positiivinen elämänasenne on naiivin ihmisen ominaisuuksia. Osui ja upposi. Olen nimittäin kuluneen viikon aikana kiinnittänyt huomiota itsessäni erääseen raivostuttavan piirteeseen. Minulle tuntemattomissa ihmisissä huomaan ensimmäisenä asiat, jotka ns ottavat minua päähän. Siihen että toisen ääni on mielestäni ärsyttävä ja siksi en halua kuulla mitä hänellä on sanottavaa. Se että jollain on mielestäni ruma hattu, tarkoittaa, että voin ignoorata kyseisen ihmisen kokonaan. Olen toista parempi ja viisaampi ja tiedän onko joku huomioni arvoinen. Kamalaa! Ainut lohtuni on varmaankin se, että olen huomannut tämän taipumuksen, yritän kiinnittää siihen huomita ja haluan muuttaa sen. Jumala minua auttakoon!

Toinen vaikea asia on toisiin luottaminen. Myös Jumalaan luottaminen. Parhaiten olen huomannut (yleistän) ihmisten epäluotettavuuden oman itseni kautta. Jossain vaiheessa suolsin valheita muille ja itselleni niin että olin ympäriämpäri sekaisin itsekkin siitä mikä on totta. Nauroin, että hahhaa vain typerys luottaa minuun! Huomaan vieläkin vaikeuksia luottaa itseeni ja ihan syystä. Vanha tapa kuolee hitaasti. Totuuden puhuminen on edelleen haastavaa ja eriväriset valheet, vaikkapa siinä muodossa että jättää jotain kertomatta, ovat edelleen osa elämääni. Tunnen kuin katsoisin peiliin sillä silmällä, voiko sinuun luottaa. Kannattaako minun panostaa sinuun, vai petätkö kuitenkin? Näin kyselen mielessäni myös muiden ihmisten kohdalla. Haluan oppia "ottamaan riskejä", luottamaan.
Oloni ei ole järin puhtaaksi pesty. Onneksi saan luottaa Herraan, siihen että Hän auttaa minua ja tekee minussa työtään. Luulen että näiden asioiden myöntäminen itselleen on hyvä ensimmäinen askel itsensä (todellakin) kehittämiseen. Tiellä edes hieman paremmaksi ihmiseksi.

"Mä olen kyllästynyt niihin voimiin, jotka ohjailee mun elämää, jotka vie mukanaan ja itseensä rakastuttaa..Mä en oo, mä en oo sille velkaa yhtään enempää.."

Vanhat kummitukset haahuilevat mielessäni ja suoraan sanottuna OLEN PERINPOHJAISEN KYLLÄSTYNYT NIIHIN. Olo on tunkkainen, välillä käy mielessä, onko mikään muuttunut? Tappelen samoja asioita vastaan kuin kymmenen vuotta sitten.
Tiedän, teoriassa, että jokainen on tärkeä ja arvokas sellaisena kuin on. "Viat" vain täydentävät ja kirkastavat sitä tosi asiaa, että Jumala rakastaa sinua juuri sellaisena kuin olet.

Ymmärrän ja omaksun tämän muiden kohdalla paitsi itseni.. Itselleni asetan ehtoja, että pitää olla tämän ja tämän kaltainen, että kelpaa. Haluaisin luovuttaa. Olen väsynyt miettimään minkälaisena, minkä näköisenä kelpaisin ihmisille, minkälaisena, minkä näköisenä kelpaisin Jumalalle. En kertakaikkiaan jaksa tätä ajatuksieni hitaasti kiihtyvää oravanpyörää.

Huomaan olevani vanhalla polulla, mutta en tiedä missä on hätäkatkaisin, millä saan muunnettua suuntaa.

"I give up trying to earn Your love,
I just look above, up to You."

Olin lapsena seurakunnan leirillä. Muistan vain yhden tapahtuman tuolta leiriltä. Kokemus oli minulle pelottava, en ymmärtänyt alas painettuja päitä ja käsiä niiden päällä. Juoksin karkuun huoneeseemme ja odotin, että ilta olisi ohi. Onko kahdeksan vuotiaana tehty valinta juosta karkuun, määrännyt elämäni suunnan? Olisinko välttänyt vuosien masennuksen? Ehkä. Olisinko tehnyt elämässäni erilaisia valintoja? Todennäköisesti. Oliko minun tarkoituskin pelästyä ja juosta karkuun Jumalaa, jotta eläisin tämän elämän, että näkisin nämä asiat, että kokisin nämä kokemukset? En tiedä.

Miksi Jumala päätti tulla juuri silloin kun tuli elämääni, miksi Hän halusi juuri silloin tarttua minuun? En voi sanoa, että sitä edes pyysin. Ehkä Hän näki jotain, mitä minä en osannut nähdä enkä sanoiksi pukea. Ehkä Hän näki käännekohdan, josta en olisi selvinnyt ilman Häntä. Ehkä Hän näki, että se tie, jota kuljin, oli kuljettu loppuun. En voi ymmärtää Jumalan armoa, enkä hänen rakkauttaan minua kohtaan. Miksi hän kaiken jälkeen tulee luokseni ja sanoo että minä olen arvollinen, että minä olen haluttu ja kaivattu. Kuinka monta solvausta ihminen kestää, kuinka monta kertaa ihminen antaa anteeksi? Kun mietin elämääni, tiedän todellakin että en olisi teoillani ansainnut hänen rakkauttaan. Kiitän Jumalaa siitä ihmeellisestä armosta jonka hän on meille antanut. Kiitän siitä että meidän ei tarvitse tehdä mitään ollaksemme Hänelle rakkaita. Kiitän siitä että Hän todellakin on rakastava isä, joka ei katso virheitämme.

Jumala näkee ja tuntee meidät, vaikka me emme tuntisi häntä. Jumala tuntee sydämemme. Hän tietää milloin olemme karikolla ja todella tarvitsemme Häntä. Hän tietää, missä menee rajamme. Hän näkee jos sydämemme kaipaa Häntä, silloinkin kun emme sitä itse tunnista. Me saamme kääntyä Hänen puoleensa ja pyytää Hänen apuaan jos haluamme. Miksei Jumala tartu meihin kaikkiin juuri nyt juuri tällä hetkellä? Hänellä olisi valta tehdä niin. Jumala antoi meille kuitenkin vallan valita, vapauden rakastaa ja olla rakastamatta, vapauden haluta Hänet elämäämme. Hän antaa meidän tehdä omat valintamme, omat hyvät ja omat huonot valintamme ja elää ne. Elin omat huonot valintani ja nyt Hän auttaa minua elämään ne pois. Hän auttaa puhdistamaan pöydän ja aloittamaan alusta.

En uskoisi Jumalaan jos Hän ei olisi jotain todellista, jotain kouriin tuntuvaa. Jos en näkisi Hänen läsnäoloa elämässäni, en uskoisi Jumalaan. Jos en olisi tuntenut Hänen kosketustaan sydämessäni, jos en olisi tuntenut Hänen kääntävän sen ylösalaisin, en uskoisi Jumalaan. Jos Jumala olisi vain sanoja paperilla, en uskoisi Jumalaan. Kiitän siitä että ymmärrän mitä tarkoittaa kun sanotaan että usko on lahja. Kiitän ystävistäni jotka ovat rukoilleet puolestani. Kiitän Jumalaa siitä että Hän antaa minun tuntea itsensä.

Ginny Owens :: If You Want Me To

Tänäänkin palaan Jumalan eteen ja pyydän: Rakasta minua. Ympäröi minut rakkaudellasi, täytä minut rakkaudellasi, anna minun nähdä ja tuntea sinun rakkautesi. Opeta minulle, millainen Isä sinä olet. Pelkään etten osaa katsoa, että silmäni ovat sokeat tai en osaa kuunnella, että korvani ovat kuurot. Pelkään, että hapuilen Jumalaa kohti väärällä tavalla, että minun rukoukseni, minun kaipaukseni ja minun sanani eivät riitä.

Kävin kävelyllä ja jäin rantaan seisomaan. Järven yllä nojasi puu, kaikki oksat pitkälle kurottautuneena, painavana, luottavana. Kevyenä ja vaivattomana. Haluaisin tuon puun luottamuksen. Että todella tuntisin juurieni olevan niin syvällä, niin kiinni maaperässä, että voisin pelotta nojata ja kurkottaa kohti Isää.

Olen oikeassa, en minä riitä, ei minulla ole mitään annettavaa Jumalalle. En voi lahjoa Jumalaa, en voi peittää Jumalalta mitään. En voi kaunistella totuutta, ei minun kannata yrittää mielistellä. Silti minä riitän, kaikkine virheineni, koko riittämättömällä olemuksellani olen tarpeeksi Jumalalle. Hän rakastaa minua, eikä minun ei tarvitse olla mitään enempää, eikä minun tarvitse olla mitään vähempää. Pistää nöyräksi. Tunnen halua käpertyä sängyn nurkkaan. Joinain päivinä on niin vaikea nostaa katseensa ja sanoa että tässä minä olen, ota tai jätä. Ihminen voi valita ottaako vai jättääkö, mutta Jumala ei ikinä muutu. ”Kaikissa näissä ahdingoissa meille antaa riemuvoiton hän, joka on meitä rakastanut. Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” room. 8:37-39

Kiitos siitä Isä, että sinä tiedät kuinka tyhjiä ovat lupauksemme ja kuinka huonoja hyvät aikomuksemme. Kiitos siitä rakas taivaan isä, että sinä tunnet meidät ja katsot meihin lempeästi. Kiitos Isä että sinä olet suurin, kiitos siitä että elämäni on sinun käsissäsi. Kiitos siitä että sinun puoleesi voin kääntyä iloiten tai neuvoa ja lohtua hakien. Vuoret kumartavat nimeäsi ja maa tärisee voimastasi. Kiitos siitä että sinä pidät meistä huolen. Kiitos siitä että sinä näet meistä jokaisen. Kiitos siitä että mikään paikka ei ole sinulle salainen. Kiitos siitä että näet meistä pienimmän ja vähäisimmän. Kiitos siitä että suojelet meitä kädelläsi, kiitos siitä että aikomuksesi meitä kohtaan ovat hyviä. Kiitos rakas taivaan isä siitä että pidät meidät nöyränä edessäsi, kiitos siitä että ohjaat oikealle tielle. Kiitos siitä että korjaat sydämiämme ja murtuneen mielen. Kiitos siitä että olet heikkoudessamme vahva. Kiitos siitä että olet meidän jokaisen isä, kiitos siitä että rakkautesi riittää meille kaikille. Kiitos siitä että sinä kaipaat meidän jokaisen lähelle. Kiitos siitä että sinun suunnitelmasi ovat ylivertaisia. Kiitos siitä että olen vain ihminen. Kiitos siitä että sinä tiedät paremmin.

Tänään on syntymäpäiväni. Olen ollut hieman lapsellinen asian suhteen, koska en tällä kertaa suostunut ajattelemaan, että se on vain päivä muiden joukossa. Kehoituksista huolimatta. :D Vuosikausiin olen iloinen siitä, että olen syntynyt! Miten mahtavaa elämä on! Miten jännittävää elämä on. Miten mahtavaa, että saan olla osa tätä kaikkea. Kyllä sitä sietää juhlia, että vihdoin tajuaa asian!

Yritän opetella siihen, että saan tehdä asiat omalla tavallani. Minulla saa olla omat, muiden mielipiteistä eriävät ajatukset. En ole muita huonompi, eikä ajatukseni ole muiden ajatuksia vähäisempiä. Minun mielipiteeni on tärkeä, siinä missä muidenkin. Tässä mantrani jota hoen ja opettelen.

Yritän muuttaa vanhoja tapojani, mutta huomaan kuitenkin itse hangoittelevani vastaan. Suutun ja hermostun kun "en saa" tehdä jotain, vaikka tosiasiassa tiedän etten sitä sydämessäni haluaisikaan. Luulen kapinoitsevani Jumalaa vastaan, vaikka tosiasiassa kapinoin vain itseäni vastaan. Ei Jumalalle ole siitä hyötyä että minä teen hänen tahtonsa mukaan. Kompastun ja turhaudun, kun en taas kuuntele sydäntäni. Surkeaa. Teen totisesti usein sen mitä en halua tehdä ja jätän tekemättä sen mitä haluaisin tehdä. "Huomaan siis, että minua hallitsee tälläinen laki: haluan tehdä hyvää, mutta en pääse irti pahasta. - En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa mitä en tahdo. -Minä kurja ihminen!" AAMEN :D Kiitos Jumalalle armosta. Kiitos siitä että Hän todella tuntee sydämemme ja on kärsivällinen. Haluaisin osata luovuttaa, tyytyä siihen että Jumala totisesti on minua suurempi ja Hänen tahtonsa minua kohtaan on hyvä. Parempi olisi siis kuunnella. :)