Maailman kautta, kuljemme laulain

Ps. Minä rakastan sinua

Tuskin moni on välttynyt tällä viikolla kuulemasta tai lukemasta jotakin Nuotan Älä alistu-kampanjasta. Iltapäivälehdissämme kampanja on nostettu otsikoihin, joissa jutun ydin on mestarillisesti sivuutettu tai niin vääristelty, että pahaa tekee.

Älä alistu-kampanjan on ymmärretty ja julistettu olevan homoja vastustava, vaikka sen tarkoitus on ollut tuoda esiin yhden tytön henkilökohtainen kokemus omassa elämässään. Tyttö, Anni kokee eheytyneensä seksuaalisen identiteetin muututtua.
Tuskin tuollainen tarina on niin ainutlaatuinen kuin sen luulisi kampanjaan kohdistuneen "pouskarointia" kritiikin perusteella olevan. Monilla seksuaalinen identiteetti saattaa muuttua vaikka Jumala ei olisikaan asiassa mukana. "Se oli sellainen vaihe" fraasi on tuttu teeveestä ja homopiireissäkin varmasti tuttu lausahdus. Sex and the city sarjaa seuranneet muistavat Samanthan kääntymisen lesboksi..ja takaisin. Eikä Annin kokemus siitä, että Jumala auttoi häntä muuttumaan, ole sekään ainutlaatuinen. Kadonneetkin tunteet ovat olleet kuitenkin olemassa. Kenellä ei ole oikeutta kokea kuten kokee?

Media on spekuloinut kampanjan aikaan saamia mielenterveydellisiä vaikutuksia, itsetuhoisia ajatuksia. Tuo mahdollinen luku olisi takuulla olennaisesti pienempi, ilman iltapäivälehtien vääristeltyä uutisointia ja mässäilyä. Nämä lehdet syyllistyvät tasan samaan kuin mistä kampanjaa syyttävät.

Itse olen kokenut saman kuin Älä alistu-kampanjan Anni. Teini-iässä ajatus lesboudesta ahdisti minut itsetuhoiseen käytökseen ja ennen pitkää masennukseen. Ympäristön uskovilta ihmisiltä kumpuavat viestit siitä miten "homosta näkee jo naamasta miten kiero ihminen hän on" eivät millään tavoin edistäneet mielenterveyttäni. Sain käsityksen, että Jumala ei hyväksy minua ja siksi ajattelinkin, että "no, en minäkään sitten halua olla kanssasi tekemisissä". Periaatteessa siis uskoin Jumalaan, mutta käänsin selkäni hänelle.

Kun reilu vuosi sitten kohtasin Jumalan, kohtasin sellaisen Jumalan, joka ei eritellyt mitään ominaisuuksiani, ei laskenut virheitäni, eikä tuon taivaallista välittänyt siitä olinko homo vai hetero. Luulen, että nämä asiat merkitsivät hänelle niin vähän, että tuskin edes huomasi niitä. Jumala jonka kohtasin, paloi halusta saada rakastaa minua, kokonaisuudessani, mitään minulta vaatimatta. Kun Jumala näytti minulle hyväksyvänsä (ja kaiken aikaa hyväksyneensä) minut juuri sellaisena kuin olin, kävikin niin että rakastuin itsekin Herraan. Tämä rakkaus alkoi saada minussa aikaan monenlaisia muutoksia. Usko synnyttää rakkautta ja rakkaus kuuliaisuutta. Verrattain lyhyen prosessin jälkeen omakin seksuaalinen identiteetteni muuttui ja yksinkertaisesti en vain tunne samoin kuten ennen, en siis voi väittää etten nykyään tuntisi oloani varsin heteroksi. Vaikka seksuaalisen identiteetin yhteydessä käytettynä vierastetaankin sanaa eheytyä, se on erittäin hyvä sana kuvaamaan sitä prosessia joka minussa tapahtui asian tiimoilta. Tunnen eheytyneeni, toipuneeni, parantuneeni jostakin. Kuten kampanjan Annikin antoi ymmärtää tuntevansa, tunnen olevani enemmän sen kaltainen kun minun on tarkoituskin olla - ja sen myötä onnellisempi.

Toivoisin, että voisin palata ajassa ja sanoa yläasteikäiselle Jennalle jotakin, mikä olisi rohkaissut häntä Jumalalle selän kääntämisen sijaan kääntymään Hänen puoleensa. Jotain siitä ehdottomasta rakkaudesta, jolla Jumala meitä jokaista rakastaa. Jos olisin kuullut ja kokenut sen mitä koen tänään, olisin ehkä välttynyt aika kivikkoiselta tieltä elämässäni. Voisiko media tarttua samanlaisella intohimolla seuraavaksi kampanjaan jossa julistetaan: Jumala rakastaa sinua - Pappi, lukkari, talonpoika, kuppari, rikas, rakas, köyhä, varas, keppikerjäläinen! Homo tai hetero.

Pikkusisko

http://www.tv7.fi/vod/player.html;jsessionid=E7F42F4A4E3B925113C09C57D5DB986F?id=15422

Sallittu kaikenikäisille

Elokuvissa ja peleissä on ikärajat, kuten S3, K7, K11, K13 jne., jotka kertovat sisältääkö tallenne sellaista materiaalia, joka on haitallista lapsen kehitykselle. Tälläistä vahingollista materiaalia ovat esimerkiksi väkivalta, seksuaalinen sisältö tai kauhu. Muita ikärajaperusteita voi olla ohjelmassa ilmenevä raju kielenkäyttö, huumeiden käyttö, itsemurhan kuvaus tai vaarallisen käyttäytymisen ihannoiva esittäminen. Kaikille sallituissa, niille perheen pienemmillekkin siis, tallenteissa (S3) ei sallita tälläistä materiaalia ollenkaan. Ikärajat eivät ole suosituksia, vaan pakollisia noudattaa.

Heräsi ajatus, että miten tälläiset ikärajat saataisiin sisällytettyä pakollisiksi suomalaisiin perheisiin? "Suomalaisissa perheissä ei saa esiintyä väkivaltaa, huumeiden käyttöä, kauhua, itsemurhan kuvausta.../muunlaista pelkoa ja turvattomuutta aiheuttavaa käyttäytymistä." PISTE.

Olisi hienoa sanoa, etteivät tälläiset asiat kuulu meidän arkeemme. Kuitenkin suomalaiset lapset kasvavat päihdeongelmaisissa perheissä, he joutuvat kohtaamaan väkivaltaa, pitämään huolta mielenterveydeltään järkkyneistä vanhemmistaan ja elävät läpi vanhempiensa avioeron. * Näissä perheissä kasvaneet lapset kasvavat nuorisoksi, joka vannoo, ettei toista vanhempiensa virheitä, mutta joka on kadottanut hajun siitä, kuinka elää niin, ettei tekisi sitä.. Yksi asia johtaa toiseen ja. . Tai ehkei sittenkään.

Kaavan voi aina rikkoa. Kun annamme Jumalalle luvan auttaa itseämme, ihmeitä tapahtuu, elämämme muuttuvat. Maailman sivu on täynnä ihmisiä, perheitä, todistuksia, siitä kuinka Jumala, täysin mahdottomistakin tilanteista on pelastanut ihmisiä uuteen elämään. Jumalalle voi luovuttaa niin pienet kuin suuret huolet, hän ottaa ne aina vakavissaan. Hän ei jätä vastaamatta avun pyyntöön.

Vaikka näkisimme itsemme minkälaisessa valossa: Jumala uskoo meihin, tekisi mieli sanoa, että melkein idioottivarmasti. Ainakin ihmisen mielestä se tuntuu siltä :) Jumalan uskossa meihin, ei ole hitustakaan epäuskoa. Hän näkee (tietää) meissä mahdollisuuksia, joista itse emme uskalla edes haaveilla.

Jumalan rakkauden valtavuutta on vaikea käsittää. Sitä ei meinaa uskoa. Että joku, joka tuntee kaikki menneisyyden tekomme, tuntee kaikki ajatuksemme, rakastaa meitä hullun lailla:

Joku antaa sinulle kolikon ja sanoo että tarkista onko tämä kolikko varmasti oikea. Pyörität sitä käsissäsi, koputtelet sitä, yrität taivuttaa ja vääntää sitä, ehkä jopa kielen päällä maistat, maistuuko varmasti aidolta kolikolta. Saatat ottaa taskun pohjalta oman kolikkosi ja verrata sitä sinulle annettuun. Lopulta tulet siihen tulokseen, että jep, oikea kolikko se on. Samanlainen on laita Jumalan rakkauden kanssa. Kun olemme aikamme ihmetelleet asiaa joka suunnalta, toteamme, että uskomatonta mutta totta, tämä rakkaus on aivan ihka aitoa.

Pikkuhiljaa alamme nähdä itsemme kuten Jumala näkee meidät: näemme itsemme kauniina, näemme itsemme arvokkaina, haluamme vaalia ja hoitaa itseämme, koska olemme sen arvoisia. Pikkuhiljaa alamme uskoa ja uskaltaa: minä pystyn, minä osaan, minä voin.

Suurin ja ihmeellisin todistus Jumalan rakkaudesta on Hänen poikansa Jeesus: "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi. Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita." Joh. 3:16-18

*Lauseessa saattaa esiintyä pientä kärjistämistä ja yleistämistä. :)